Voiko isä saada huoltajuutta/yhteishuoltajuutta tälläisessä tapauksessa?
Olimme eronneet avoliitosta 3 vuotta aikaisemmin ja hyppäsimme samaan sänkyyn kerran tuloksena raskaus. Päätin pitää lapsen ja elin raskausajan sekä ensimmäiset 2,5 vuotta yksin lapsen kanssa yksinhuoltajana. Allekirjoitin paperin että vastustan isyyden selvitystä enkä ole pyytänyt rahallista tukea lapsen isältä.
Nyt lapsen ollessa 4v on isä viimeiset 2 vuotta asunut lähellä, vienyt ja hakenut päiväkodista sekä hoitanut lasta paljon koska itselläni on ollut paljon ilta- ja yötöitä.
Isä kuitenkin kokee hoitamisen ajoittain vaikeaksi vaikka teen ruuat valmiiksi ym. asiat. Riitelemme usein kaikesta emmekä pääse edes lapsen kasvatuksesta samaan päätökseen.
Pelkään että isä päättää hakea huoltajuutta/yhteishuoltajuutta ja vaikeuttaa elämäämme esim. kieltämällä minua viemästä lasta ulkomaille lomalle/tapaamaan sukulaisia. Voiko hän halutessaan saada todistaa isyytensä ja yhteishuoltajuuden??
Kommentit (4)
kyllä voi käynnistää selvitykset vaikka vastustaisit.
Yhteishuoltajuuden myös saa nykyään tosi helposti, jos etä sitä vaatii, koska sen katsotaan yleensä olevan lapsen etu (ellei isä ole joku narkkari, kriminaali tmv). Yksinhuoltajuuteen hänellä tuski on mitään mahdollisuuksia, vaan silloin hänen pitäis aukottomasti todistaa sun olevan epäkelpo huoltaja.
meillä vähän sama tilanne oli aikoinaan; tulin raskaaksi kun suhde käytännössä oli jo ohi, mies ois halunnu abortin mut mä pidin lapsen, olin totaali-yh 4v, sitten miestä alkoi vasta kiinnostaa tapaamiset, nykyisin lapsi 7v ja on isällä yhden viikonlopun kuukaudessa + lomilla pidemmästi. Nykyään asutaan 300km päässä toisistamme emmekä ole missään tekemisissä muulloin kun lapsen tapaamis-/vaihtotilanteissa, silti mies sai yhteishuoltajuuden kun oikeudelta sitä haki, vaikkei osallistu lapsen arkeen käytännössä mitenkään.Minusta tämä oli hyvin kummallista, mutta eipä siitä toisaalta ole mitään haittaakaan ollut, vaikkei hyötyäkään. Käytännössä hoidan kaikki lapsen asiat yksin kuten ennenkin.
Isyyden tunnustaminen tuottaa juridisen vanhemmuuden, jonka oikeudet ovat todella vahvat ilman huoltajuuttakin: tapaamissopimus, tiedoksisaantioikeus, elatusvelvollisuus jne..
Huoltajuus merkitsisi sitten sitä, että hänellä on sanomista paikkakunnalta muuttoon, mopokorttiin, passiin jne.
Ja kyllä se voi sen isyydenselvityksen tehdä. Myös lapsi voi itse aloittaa tämän prosessin.
isä toimii lapsenvahtina silloin kun sinulla on tarve mutta et kuitenkaan halua antaa hänelle oikeuksia lapseen tai lapselle oikeuksia isään?
Menepä hieman itseesi ja mieti kenen etua nyt ajat?
toki voi saada, mutta prosessi on pitkä. huoltajuutta tuskin kokonaan itselleen saa, koska on ollut tunnistamatta noin pitkään.