Onko sinulla erityistä sidettä mieheesi?
Olen tässä tajunnut, että vaikka minulla ja miehelläni on hyvä suhde eikä mitään suuria ongelmia, niin mikään ihan super-erityinen ei pidä meitä yhdessä. Kun mietin ystäviä, tuttuja tai työkavereita, siis miespuolisia, niin aika monen kanssa voisin kuvitella olevani juuri niin kuin oman mieheni kanssa.
Toivottavasti tästä ei nyt välity jotenkin väärää kuvaa, välitän siis miehestäni enkä aio pettää tai jättää, mutta mitään yliluonnollisen tuntuista sidettä meillä ei ole. Meitä yhdistää välittäminen ja yhteinen elämämme, mutta ei hän niin kovin paljon eroa muista tuntemistani miehistä. Silti olen päättänyt valita hänet, ja hän ilmeisimmin myös minut.
Onko tämä ihan epänormaalia?
Kommentit (17)
Tai ehkä rakastat, muttet sillä tavalla ettet voisi elää ilman häntä. Tai niin että voisit, muttei se olisi kummoista. Onhan sitä monenlaista rakkautta, ei toi mitään epänormaalia ole ja jos riittää sulle/teille, niin mitä se muillekaan kuuluu.
Minulla kuitenkin on erityisen vahva side mieheeni. Rakastan häntä syvästi, enkä voisi kuvitellakaan olevani kenenkään muun kanssa. Jos hän kuolisi, en haluaisi ketään muuta koskaan.
minulla on mielestäni ihan hyvä liitto, mutta en sanoisi silti, että en haluaisi ketään muuta koskaan jos hänelle sattuisi jotain... Tuli jotenkin paha mieli, enkö rakastakaan kunnolla :(
Ne, joilla noin vahva tunne on, niin onko se tunne ollut alusta saakka vai kehittyykö se ajan kuluessa? Mulla on 6-vuotinen liitto, ja alun huuman jälkeen on vaihdelleet kaudet jolloin rakastan niin vietävän paljon, ja kaudet jolloin ei kiinnosta yhtään. Koska se vaihe tulee kun ei voi elää ilman toista?
Minulla kuitenkin on erityisen vahva side mieheeni. Rakastan häntä syvästi, enkä voisi kuvitellakaan olevani kenenkään muun kanssa. Jos hän kuolisi, en haluaisi ketään muuta koskaan.
minulla on mielestäni ihan hyvä liitto, mutta en sanoisi silti, että en haluaisi ketään muuta koskaan jos hänelle sattuisi jotain... Tuli jotenkin paha mieli, enkö rakastakaan kunnolla :( Ne, joilla noin vahva tunne on, niin onko se tunne ollut alusta saakka vai kehittyykö se ajan kuluessa? Mulla on 6-vuotinen liitto, ja alun huuman jälkeen on vaihdelleet kaudet jolloin rakastan niin vietävän paljon, ja kaudet jolloin ei kiinnosta yhtään. Koska se vaihe tulee kun ei voi elää ilman toista?
Ja olen kyllä tuntenut tosi vahvasti koko ajan. Ollaan oltu yhdessä kohta 15 vuotta, ja rakkaus on ollut voimakasta. Vaikeita aikoja on ollut, mutta ei meistä itsestämme johtuvia, ja ne vaikeudet ovat hitsanneet meidät entistä lujemmin yhteen. Mieheni on mun mielestä upein tyyppi minkä tiedän, viisas, luova, kiinnostava. Haluan olla koko ajan hänen kanssaan, meillä on hauskaa yhdessä. Toki on molemmilla omiakin menoja, mutta yleensä ollaan aina yhdessä.
Koko elämäni aikana en ole tavannut ketään hänen kaltaistaan, enkä usko että koskaan tulisin tapaamaankaan. Ei hänen jälkeensä kukaan muu tuntuisi miltään.
Kun tulee eteen tilanne, että joutuisikin luopumaan toisesta.
Jos edelleen on sellainen fiilis, että "ok, otetaan sitten joku muu" eikä mitään sen suurempia tuntemuksia, niin voit sanoa, ettei teillä mitään kovin vahvaa sidettä ollut.
Muussa tapauksessa kuvittelisin, että otat hänet tällä hetkellä vaan liian itsestäänselvyytenä. tms.
Kun mietin ystäviä, tuttuja tai työkavereita, siis miespuolisia, niin aika monen kanssa voisin kuvitella olevani juuri niin kuin oman mieheni kanssa.
Mä en tosiaankaan voisi kuvitella olevani kavereiden tai työkavereiden kanssa, onhan mun mies tietysti ihan erityinen, siksi mä sen kanssa olenkin.
Ollaan samalla alalla, samassa työpaikassa.
Ollaan samasta kantaäidistä, suvuilla sama historia, ollaan muutenkin samankaltaiset ihmiset että välillä ihmetyttää.
Tuntuu että rakkaustarinamme on kirjoitettu tähtiin. Yhdessä 15v.
sanoisin että se tulee jo ihan alussa jos on tullakseen. Tuli mieleen sanonta "Jos et voi saada sitä ketä rakastat, rakasta sitä kenet saat." Mutta ei se sellainen varmaankaan ikinä yllä ihan siihen samaan.
itse koen että suhde omaan mieheen on poikkeuksellinen, en ole koskaan tavannut ketään muuta jonka kanssa olisi yhtä hyvä yhteys, kai sitä kornisti voisi sanoa että mies on minun "soulmate" tms. :)
Itselläni melko samanlaiset tuntemukset. Tai siis ainakin niin että en voi sanoa etten ottaisi ketään miestä mieheni jälkeen.
Periaatteessa hyvä suhde, toimii ennen kaikkea juurikin arjessa. Mutta ei tosiaan ole sitä Suurta Tunnetta. Rakastan tavallani, mutta ei maailmani välttämättä ihan romahtaisi jos vaikka erokin tulisi.
Ehkä hiukan kadehdin niitä joilla on suurta tunnetta. Vai tuntevatko he vaan kaiken suuremmin kuin minä?
Itselläni melko samanlaiset tuntemukset. Tai siis ainakin niin että en voi sanoa etten ottaisi ketään miestä mieheni jälkeen.
Periaatteessa hyvä suhde, toimii ennen kaikkea juurikin arjessa. Mutta ei tosiaan ole sitä Suurta Tunnetta. Rakastan tavallani, mutta ei maailmani välttämättä ihan romahtaisi jos vaikka erokin tulisi.
Ehkä hiukan kadehdin niitä joilla on suurta tunnetta. Vai tuntevatko he vaan kaiken suuremmin kuin minä?
on niin, että koen kaiken todella voimakkaasti. Kun rakastuin mun mieheen, niin tuntui että pakahdun onnesta ja rakkaudesta. Tätä jatkui aika kauan, ja sitten kun vaalenpunaiset lasit katosivat silmiltä, ja miehen ärsyttävät piirteet paljastuivat, niin nyt sitten tunnen erittäin voimakasta pettymystä ja kiukkua. Tämä on siis ihan todellinen ongelma, vaikka yritän kamppailla sitä vastaan.
Tai sitten mies vaan on mulle väärä, mene ja tiedä.
Minulla kuitenkin on erityisen vahva side mieheeni. Rakastan häntä syvästi, enkä voisi kuvitellakaan olevani kenenkään muun kanssa. Jos hän kuolisi, en haluaisi ketään muuta koskaan.
kovaa ja korkeelta, kun se mies pettää/lähteekin toisen matkaan tms. Ap:n kuvaamassa parisuhteessa ei ole yhtälainen maailmanloppu jos avioliitto päättyykin, vaikka se tietysti pahalta tuntuukin. Rakkaus on ihan yhtä oikeaa kummassakin suhteessa, ap:n tapauksessa vain realistista. :)
Vai tuntevatko he vaan kaiken suuremmin kuin minä?
Minä olen yksi noista suurista tuntijoista. En ole muuten erityisen tunneihminen, en liikutu helposti enkä rakastu, en masennu enkä suutu. Olen hyvinkin tasainen ja rauhallinen luonne.
Mutta rakkaus mieheeni on jotain suurta. En vain ymmärrä miten joku niin upea ihminen voi olla, ja miten olen saanut tällaisen ihmisen kiinnostumaan itsestäni ja jäämään vierelleni, ja vielä väittämään että rakastaa minua yhtä paljon.
Minun kohdallani on väärin sanoa ettenkö voisi elää ilman häntä tai että maailmani romahtaisi jos hän kuolisi. Olen itsenäinen ja vahva ihminen, ja eläisin kyllä hänenkin jälkeensä, ja olisin varmaan joskus onnellinenkin. Mutta en koskaan lakkaa rakastamasta häntä, enkä voisi ottaa ketään toista miestä hänen tilalleen. En halua, muut miehet ovat vieraita, niissä on kaikissa jotain vikaa.
Minulla kuitenkin on erityisen vahva side mieheeni. Rakastan häntä syvästi, enkä voisi kuvitellakaan olevani kenenkään muun kanssa. Jos hän kuolisi, en haluaisi ketään muuta koskaan.
jos olisit mennyt naimisiin ensirakkautesi kanssa, todennäköisesti symbioosi miehen kanssa olisi voimakkaampi. Jos otat miehen nro. 10 ja olet osannut elää yksinäsikin, tuskinpa mitään yliluonnollista sidettä muodostuu. Ellei sitten mies ole aivan erityisen ihmeellinen, lahjakas ja rikas.
jos olisit mennyt naimisiin ensirakkautesi kanssa, todennäköisesti symbioosi miehen kanssa olisi voimakkaampi. Jos otat miehen nro. 10 ja olet osannut elää yksinäsikin, tuskinpa mitään yliluonnollista sidettä muodostuu. Ellei sitten mies ole aivan erityisen ihmeellinen, lahjakas ja rikas.
olen yhdessä ensirakkauteni kanssa ja symbioosimme on tosiaankin vahva (yhdessä 20-vuotiaista saakka), mutta en sanoisi että se estää aloittajan kaltaiset ongelmat. Mulla on ollut useita jaksoja suhteessa, kun olen kriiseillyt sen kanssa että onko tämä oikeaa rakkautta ja onko mies mulle oikea, kun ei ole kokemusta muista! Nyt olen 28 eikä nuo tunteet ole täysin kaikonneet vieläkään, ja tuskin kaikkoavatkaan, koska ei sitä kokemusta enää vain mistään saa.
jos olisit mennyt naimisiin ensirakkautesi kanssa, todennäköisesti symbioosi miehen kanssa olisi voimakkaampi. Jos otat miehen nro. 10 ja olet osannut elää yksinäsikin, tuskinpa mitään yliluonnollista sidettä muodostuu. Ellei sitten mies ole aivan erityisen ihmeellinen, lahjakas ja rikas.
olen yhdessä ensirakkauteni kanssa ja symbioosimme on tosiaankin vahva (yhdessä 20-vuotiaista saakka), mutta en sanoisi että se estää aloittajan kaltaiset ongelmat. Mulla on ollut useita jaksoja suhteessa, kun olen kriiseillyt sen kanssa että onko tämä oikeaa rakkautta ja onko mies mulle oikea, kun ei ole kokemusta muista! Nyt olen 28 eikä nuo tunteet ole täysin kaikonneet vieläkään, ja tuskin kaikkoavatkaan, koska ei sitä kokemusta enää vain mistään saa.
olen kyllä yhdessä ensimmäisen "oikean" miesystäväni kanssa! Eli en ole edes kokenut ikinä mitään suurempaa yhteyttä kehenkään muuhunkaan. Oikeastaan se on tosi kurja ajatus.
-ap
Minulla kuitenkin on erityisen vahva side mieheeni. Rakastan häntä syvästi, enkä voisi kuvitellakaan olevani kenenkään muun kanssa. Jos hän kuolisi, en haluaisi ketään muuta koskaan.