Onko teillä erikseen lasten ja aikuisten ruuat?!
Kommentit (36)
En pidä ruuista, joita lapsille haluan kuitenkin antaa koska menevät enemmän ruokaympyrän mukaan kuin omat poperöni, jotka ovat lähinnä vain salaattia.
Ihan pieninä vähennettiin mausteiden määrää lasten ruuista, mutta melko nopeasti siirrettiin samalle ruualle. Ei ole allergioita eikä muutakaan syytä miksi pitäisi olla eri ruoka.
Joskus jos teen jotain todella tulista ruokaa otan lapsille erikseen annokset ennen mausteiden lisäämistä. Lapset ovat 2v ja 5v.
tai sinihomejuustoa, joten kun tuollaista kokataan aikuisille, niin lapsille on jotain muuta. Ja joka kerta pyydetään/kannustetaan maistamaan, mutta ei pakoteta.
joskus kyllä. Esimerkiksi jos aikuiset syövät salaattia niin (alle kouluikäisille) lapsille on jotain muuta. Ihan siitä syystä, että eivät syö salaattia niin paljon, että siitä riittäisi energiaa seuraavaan ruokailuun asti.
Tai jos paistamme pihvit, niin lapsille on lihaan jossain muussa muodossa. Eivät vielä nauti medium-pihvistä.
Kaikkea tarjotaan, kaikkea saa maistaa, ja toivotaan, että lapset jossain vaiheessa nauttivat samoista ruuista yhtä paljon.
mutta jo isommilla lapsilla ei. Joskus esim. hääpäivänä olen tehnyt lapsille aikaisen päivällisen ja meille aikuisille tehnyt myöhemmin jotain meidän herkkuruokaa, jota on syöty kynttilänvalossa. Muuten syödään kaikki samaa sapuskaa.
Samat ruoat, mutta välillä lapsille vaikkapa eilisen tähteitä ja itselle eri ruoat. Koska meidän kolmevuotias on sangen nirso hoikkeliini, niin en yritäkään saada häntä syömään esim kaalilaatikkoa. Hän maistaa hieman ja kieltäytyy syömästä enempää. 1,5v syö miltei kaikkea kitä mekin, mutta kovin tulisista ruoista hän ei pidä.
Olen itse huono syömään lihaa ja kanaa mutta lapset syö niitä, eli teen niitä lapsille. Yleensä syödään kaikki samaa. 2. lk nirso joten häneltä usein mausteet tms pois. Kaikkea tarjoan mutten pakota ketään syömään mitään
Teen miehelle ja lapsille kotiruokaa ja itse syön omia kasvispatoja, salaatteja.
Ollut siitä lähtien kun lapset täyttäneet 1 v. Sitä ennen tietysti soseet yms.
Meillä lapset syö oikeasti kaikkea ja eivät ikimaailmassa suostuisi siihen, että vanhemmat vetäis graavilohta tai aurajuustoa ja he jotain lihapullaa.
Joskus kun ovat olleet jotain 2v. taaperoita, olen laittanut jotain muuta esim. silloin, kun aikuisille on olltu silliä. En ole ajatellut, että alsten olisi sitä pakko syödä. No, ovat itse pitäneet huolen, että saavat silliä ja muuta. Haluaavat samaa kuin muutkin.
13 jatkaa. Syön itse omia juttuja, koska olen jonkun sortin suömishäiriöinen enkä ole vuosiin syönyt sitä ja tätä.
Ainoa ero on siinä et mä en syö lihaa,ainoastaan kalaa mut lapsille laitan liharuokia.
Kaikki ruoat maustetaan nuorimmalle eli kaksivuotiaalle sopivaksi ja muut laittakoot lautaselleen ihan niin paljon mausteita ja/tai ketsuppia kuin haluavat.
ruoassa on maitoproteiinia, on hänelle eri ruokaa.
Samat ruoat, mutta välillä lapsille vaikkapa eilisen tähteitä ja itselle eri ruoat. Koska meidän kolmevuotias on sangen nirso hoikkeliini, niin en yritäkään saada häntä syömään esim kaalilaatikkoa. Hän maistaa hieman ja kieltäytyy syömästä enempää. 1,5v syö miltei kaikkea kitä mekin, mutta kovin tulisista ruoista hän ei pidä.
jos nirson hoikkeliinin ei tarvitse syödä esim.kaalilaatikkoa joka on todella hyvä ja terveellinen ruoka niin mitä sille laitat? Et kai vaan pahenna tilannetta antamalla sille ranskalaisia ja kalapuikkoja?
Mutta jos ruoassa paljon chiliä tai pippuria, otan lapsille eroon ruokaa jo ennen mausteen lisäämistä.
Ja jos ruoaksi aikuisille pelkkä salaatti, lapset saavat salaattinsa päälle vaikka kanaa. Tai syövät lisäksi edellispäivän ruokaa.
Ihan samaa ruokaa suolan, mausteiden ja kaiken kanssa syövät lapset kuin aikuisetkin. Jos ei maistu saa olla syömättä, mutta muutakaan ei sitten ole tarjolla joten sitten saa kestää nälkää.
Hyvin kaikkiruokaisia ne tällä menolla onkin, uppoaa simpukat ja calamarit ja vahvat juustot, chiliset papukeitot ja mitä vaan nenän eteen laittaa.
Poikkeuskena ne ruuat joita poika on maistanut monta kertaa kuten bataattimuusi mutta ei vaan yksinkertaisesti tykkää siitä niin silloin hänellä on jotain muuta tilalla.
Onneksi ollaan kaikki todella kaikkiruokaisia eli maistuu homejuustoista simpukoihin kaikki ruoka ja ei poika eds suostuisi ettei näitä "aikuisten" herkkuja saisi.
On pienestä pitäen masitanut hyvin kaikkea. Nyt koululaisena on itsekkin innostunut ruuanlaitosta, kohta saadaan varmasti hänen tekemiä herkkuja :)
Syynä osittain lapsen varsin rajoittunut ruokavalio allergioiden takia ja toisaalta se, että me aikuiset emme syö arkisin kotona lämmintä ruokaa toisin kuin lapset. Viikonloppuisin teemme yhteisiä ruokia koko perheelle, mutta arkisin vain lapsille.
Me olemme miehen kanssa kasvissyöjiä, tai minä syön kalaakin, mutta lapsi syö myös jonkinverran lihaa. Muuten syödään enimmäkseen samaa ruokaa, jotain tosi tulista juttua en ole antanut lapselle.
Meillä on lapsi, joka tottuu todella helposti uusiin makuihin, vaikka olisivat voimakkaitakin, joten siirtyminen saman ruuan syömiseen on ollut meillä erittäin helppoa. Jos lapsi ei ensimaistamalta tykkää jostain, tykkää yleensä seuraavalla kerralla.
Lapsi on 1-vuotias.
Meillä on niin erilaiset maut.
Lastenruokia:
Lihapullat
Nakit
Perunamuussi
Nakkikeitto
Makaroni ja ketsuppi
Purkkimaissi
Kalapuikot
Aikuisten ruokia:
Tuliset wokit/pastat
Kevätkääryleet
Hernekeitto
Uunipuuro
Lanttulaatikko
Lohi
Tandoorikana
Lammaspaisti
Ruokaiset salaatit
Lämpimät voileivät
Kaikille kelpaa:
Pizza
Lasagne
Riisi ja kebabliha
lapsille ei kelpaa aikuisten ruoka ja aikuisille ei kelpaa lastenruoka.
kukaan ei syö näitä
makaronivelli
makaronilaatikko
kaaliruoat
munaruoat