Lue keskustelun säännöt.
Hiekkalaatikon äidit veivät itsetuntoni!
09.11.2012 |
Kahden lapsen ja viiden kotiäitivuoden jälkeen tajuan vihdoin, miten naapuruston hiekkalaatikkoäidit murensivat ja polkivat itsetuntoni pala kerrallaan lattianrakoon. Kuvittelin että meillä olisi jotain yhteistä kun meillä oli kaikilla kuta kuinkin saman ikäisiä lapsia, mutta olin väärässä! Pelkkä äitiys ei todellakaan yhdistä kahta äitiä sen enempää kuin vaikka yhtäaikaa sairastettu oksennustauti.
Työyhteisöni, upea sellainen, on palauttanut itsetuntoani pikku hiljaa takaisin siihen mitä olen ollut ennen lapsiakin ja nyt, äitiyden myötä, minusta on löytynyt monia uusia puolia ja itsetuntemukseni on kehittynyt hurjasti.
Nyt ihmettelen vain, mikä ihme minut on saanut alentumaan näiden äitien edessä, jotka yrittivät vain lannistaa ja lopulta myös eristää minut keskuudestaan. Kiitos että sain avautua ja toivon, että joku jakaisi saman kokemuksen.
Kommentit (6)
En koskaan tuntenut kuuluvani joukkoon, kaikki mitä kyseiset äidit minulle sanoivat olivat pisteliäitä huomautuksia ja arvostelevia kommentteja.
Lakkasin pian käymästä oman pihan hiekkalaatikolla ja siirryin anonyymimpaan leikkipuistoon lapseni kanssa. Pitäköön omat pienet piirinsä!
Ongelma taisi olla se, että olin aika nuori ja korkeasti koulutettu verrattuna muihin pihapiirin äiteihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos ei ole aiemmin oppinut, että kaikkien kanssa ei kannata viettää aikaa. Porukan kantava voima tai kyläyhteisön turva murenevat, kun siellä on yksikin pahasti mätä omena seassa. Siinä pitääkin olla suorastaan paljon hyvää onneakin matkassa, jos tuollaisessa äitiporukassa ei ole vähintään yksi vallanhaluinen kiusaaja. Ihan sama tosin pätee työpaikoilla.
Itse olen törmännyt häiriintyneisiin ihmisiin jo työelämässä, joten osasin jättää omaan arvoonsa ja ilman seuraani sairaat mammatuttavat, joiden elämässä kantavana voimana on ihmissuhdepelien pelaaminen, kiusaaminen ja vastaavat taaperoikäisten asteelle jääneet touhut. Jos olisi lähtenyt liian tunteella ja itsestään paljon antaen mukaan noihin porukoihin, ehkä olisi käynyt hullusti.
mitä sanovat. se taisi olla kohtalokas virheeni.
yksi äideistä kateuttaan alkoi puhua pahaa selkäni takana, toinen naiivi, kouluttamaton yhtyi kuoroon ja loput tulivat perässä kun eivät halunneet asettua poikkiteloinkaan. muiden selän takana he sitten osoittivat minulle tukeaan. yksi vielä yritti vokotella miestäni siinä onnistumatta. lopulta tilanne raukesi niin, että pahimmat ämmät vaihtoivat kaupunkia ja meidän pihalle laskeutui lopulta rauha. nyt voin taas olla näiden muiden kanssa hyvän päivän väleissä.
mulle työelämään paluu on tehnyt hyvää sekä itsetunnolle, itsetuntemukselle että meidän parisuhteelle. kannustan lämpimästi niitä äitejä, jotka painivat itsetunto-ongelmien kanssa, etsimään kaltaistansa seuraa. se ei välttämättä ole työyhteisö kuten minulla, mutta voin kertoa että nyt nauran näille typerillä kotkottajille kun olen saanut heihin tarpeeksi etäisyyttä!
Minulla kokemusta vuokratalojen hiekkalaatikolta ja leikkipuistosta Helsingistä, eikä ollenkaan sovi tänne.
mutta omistusasuntojen pihalla. Samalla pihalla oli pari muutakin jotka sitten myöhemmin kertoivat olleensa samanlaisen käytöksen kohteena. Tiedä häntä, mutta kateus kaiketi on ollut tämän takana!
Alennuit heidän edessä, koska halusit heidän lapsistaan kavereita omalle lapsellesi. Minä ainakin olen sietänyt paljon, ihan vaan lapsen takia. Jos lasta ei olisi, haistattaisin pitkät paskat kaikille paskapäille.