Elämää "uusperheessä", miehen lapsi

Ja ainakin mulle paras tapa on ottaa rennosti ja yrittää olla vetämättä hernettä nenään joka asiasta.. En todellakaan ala pahaksi poliisiksi ja tiukkapipoksi, siitä ei tule kuin paha mieli kaikille. Annan mennä pikkujutut läpi sormien. Isommista asioista (nukkumaanmeno, television katselu jne.) ollaan tehty yhteiset säännöt jotka kaikilla selvillä ja joita noudatetaan.



Mitä olen seurannut, mielestäni moni äitipuoli pilaa suhteensa lapseen olemalla jumalaton natsi. Tärkeää on viettää myös kahdenkeskeistä aikaa lapsen kanssa ja puuhailla ihan arkisia juttuja yhdessä, hiljaa hyvä tulee. Lisäksi lapsen tulee antaa olla kahdestaan isän kanssa.



Meillä on vuoroviikon 7-vuotias tyttö. Aluksi tuntui että tuleekohan tästä yhtään mitään kun tyttö oireili voimakkaasti eroa. Nyt meillä menee oikein mukavasti ja tyttö on tosi symppis.



Aikuisella on vastuu luoda hyvät suhteet lapseen. On vaan sinnikkäästi yritettävä, kyseltävä ja kuunneltava lasta ja pikkuhiljaa luoda väleä. Jos siinä onnistuu, se on todella palkitsevaa. Mites se sylvi kekkonen sanoikaan : "pieni se on äidinrakkaus joka ei omia lapsia kauemmas kanna" tai jotain sinne suuntan:)

että on kateellinen lapselle siitä, että lapsi tulee ennen äitipuolta (erityisesti tyttäret). Ainakin normaaleille miehille lapsi ja tämän tarpeet tulevat ennen uutta naista. Monet äitipuolet alkavat nipottamaan kasvatuksesta ja kurista yrittäen luoda kiilaa lapsen ja tämän isän välille.

Tehkää maailmalle palvelus ja käärikää itsenne pressuun.

että on kateellinen lapselle siitä, että lapsi tulee ennen äitipuolta (erityisesti tyttäret). Ainakin normaaleille miehille lapsi ja tämän tarpeet tulevat ennen uutta naista. Monet äitipuolet alkavat nipottamaan kasvatuksesta ja kurista yrittäen luoda kiilaa lapsen ja tämän isän välille.

Että olen itsekin äitipuoli. Tämä on tullut usein mieleen, kun olen näitä uusperheavauksia tällä palstalla lukenut.

Älkää nyt ainakaan tehkö niitä yhteisiä lapsia, jos lapsipuolen kanssa ette tule toimeen!

Olen itse äitipuolesta "kärsinyt" isintyttö ja voin sanoa rehellisesti, että ainakin meidän perheessä tämä nainen aiheutti 99% riidoista. Pisti isäni valitsemaan hänen ja minun väliltä vähän väliä, teki jopa numeron siitä kun en suostunut istumaan autossa takapenkillä vaan edessä (olin istunut isäni vieressä pienestä asti pitkiä matkoja). Kaikesta tuli valtataistelu jne. Ei kovin hyviä muistoja jäänyt hänestä, varsinkaan kun sitten isäni kanssa tappelivat joskus kännissä siitä, miten äitipuoli koki olonsa syrjityksi.

Olen itse äitipuolesta "kärsinyt" isintyttö ja voin sanoa rehellisesti, että ainakin meidän perheessä tämä nainen aiheutti 99% riidoista. Pisti isäni valitsemaan hänen ja minun väliltä vähän väliä, teki jopa numeron siitä kun en suostunut istumaan autossa takapenkillä vaan edessä (olin istunut isäni vieressä pienestä asti pitkiä matkoja). Kaikesta tuli valtataistelu jne. Ei kovin hyviä muistoja jäänyt hänestä, varsinkaan kun sitten isäni kanssa tappelivat joskus kännissä siitä, miten äitipuoli koki olonsa syrjityksi.

takapenkillä, miksi "isintytön" pitäisi saada istua edessä?

Te voitte olla helvettiä näillä viattomille lapsille tunnekylmyyksienne kanssa.



Menkää leikkimään kotia lapsettomien kanssa, jooko.

Olen itse äitipuolesta "kärsinyt" isintyttö ja voin sanoa rehellisesti, että ainakin meidän perheessä tämä nainen aiheutti 99% riidoista. Pisti isäni valitsemaan hänen ja minun väliltä vähän väliä, teki jopa numeron siitä kun en suostunut istumaan autossa takapenkillä vaan edessä (olin istunut isäni vieressä pienestä asti pitkiä matkoja). Kaikesta tuli valtataistelu jne. Ei kovin hyviä muistoja jäänyt hänestä, varsinkaan kun sitten isäni kanssa tappelivat joskus kännissä siitä, miten äitipuoli koki olonsa syrjityksi.

takapenkillä, miksi "isintytön" pitäisi saada istua edessä?

Jospa avaisit silmäsi. Sinä olit lapsi, sinun paikkasi oli takapenkillä. Sinä et ikinä päästänyt äitipuolta elämääsi saatika häntä arvostanut. Isäsi tuossa on tehnyt väärin kun on päästänyt sinut eteen istumaan.

Olet kyllä harvinaisen typerä akka, "isintyttö".

mulle miehen poika on kuin oma. Tietysti tilanne on se, että lapsi on jäänyt erossa isälleen ja olemme siten aina asuneet yhdessä (minä en ollut osallisena eroon).



Minusta äitipuolen kannattaisi miettiä asiaa siten, että jos itsellään olisi lapsia ja ero tulisi/itse kuolisi, niin miettisi minkälaisen äitipuolen haluaisi lapsilleen. Itse olen yrittänyt ajatella näin. Lisäksi mietin, että lapsipuolikin on joskus aikuinen ja minä ainakin haluan että hän on osa elämääni silloinkin. Voin olla varamummi jne. Kyllä äitipuolena olo vaatii välillä huonoa kuuloa ja lyhyttä muistia ja itsekin on tullut kasvettua henkisesti tässä pestissä. Toisaalta miten ihmiset pystyvät adoptoimaan ja rakastamaan näin lasta joka ei ole biologinen; miksi ei samaan voisi kyetä myös äitipuolena, onhan siinä lapsessa varmasti puolet siitä ihanasta miehestäkin?

kyllä ei missään perheessä pitäisi lasten saada istua etupenkillä! Mieheni saisi kyllä kenkää, jos yrittäisi laittaa minut takapenkille MEIDÄN autossa. Ja kersa joka ei suostu istumaan takapenkillä, oma tai toisten, ei sitten lähde mihinkään.

eikä kaikki aina sujunut kuin tanssi. No yritin kuitenikin ja nyt kun on omiakin lapsia, menee paremmin.

itsellä tuli vielä mieleen sellainen asia, että varmasti myös sen biologisen äidin asenteellakin on merkitystä. Eli jos bioäiti hyväksyy "äitipuolen" ja ei hauku tms. häntä lapselle niin lapsenkin on helpompi hyväksyä "äitipuoli". Sama pätee tietenkin myös toisinpäin eli lämpimiä suhteita ei varmasti synny jos "äitipuoli" haukkuu bioäitiä lapselle tai kokee tämän muuten negatiiviseksi asiaksi. Itsekkin olen "äitipuoli" ja suhteemme alussa minulla ja mieheni lapsella oli todella lämpimät välit, mutta kun muutimme yhteen välit viilenivät jostain syystä. Mutta nyt ajan kans välit lapseen on taas lämmenneet, siinä taitaa olla osuutta sekä lapsella, että minulla. Lapsi oppii ajan kanssa hyväksymään sen, että joutuu jakamaan isän huomion, etenkin silloin kuin perheeseen syntyy lisää lapsia. Itse olen panostanut minun ja lapsen suhteeseen sillä, että olen miettinyt ja toteuttanut asioita miten voin olla lasta kohtaan parempi ihminen. Esim. olen viettänyt lapsen kanssa myös kahdestaan aikaa. Se, että olemme tähän pisteeseen nyt päässeet on vaatinut myös useita keskusteluja minun ja mieheni välillä meidän perheen pelisäännöistä yms. Olen myös avoimesti kertonut miehelleni, että en osaa rakastaa hänen lastaan samalla tavalla kuin yhteistä lastamme. Mieheni lapsesta kyllä välitän. Lapsen kasvaessa ja ajan kuluessa tilanne varmaan paranee. Sitä sinun ei kannata pelätä ettetkö rakastaisi omaa lastasi. Sinun ja miehesi yhteinen lapsi voi olla myös se yhdistävä tekijä perheessä, joka saa välit miehen lapseen lämpenemään, mutta pahimmillaan myös kylmettämään välejä vielä entisestään. Meidän perheessä kävi onneksi tämä parempi mahdollisuus.

rooliin 19-vuotiaana. Ei kaikkein helpoin juttu. Nyt aikaa on kulunut kaksi vuotta, ja olen alkanut saada jotain käsitystä vanhemmuudesta. Alussa oli suunnattoman vaikea käsittää, että näiden pienten lasten silmissä minä olen oikeasti aikuinen.



Mitään suurta rakkautta en edelleenkään tunne miehen lapsia kohtaan. En inhoa heitä, mutta oikeastaan he ovat minulle melko yhdentekeviä. Ei haittaisi, jos he eivät enää kävisi meillä. Lähinnä mieheni takia yritän tsempata itseäni olemaan hyvä äitipuoli, jos nyt sellaiseksi voin edes itseäni kutsua. Toisaalta tiedostan myös, että olen lapsille kuitenkin tärkeä ihminen (nuorempi oli minuun tutustuessaan 1,5v) ja minulla on velvollisuus kohdella heitä sen mukaisesti.



Tuo tässäkin ketjussa mainittu natseilu lienee pahin ongelmani. En edelleenkään pysty hyväksymään, että pienet sormet näpelöivät tietokonetta, penkovat laatikoita jne. Olen kurinpidossa huomattavasti tiukempi kuin mieheni, joka ei huomaa/jaksa/osaa puuttua. En oikein voi olla komentamattakaan lapsia, koska muuten koti on hetkessä kaaoksen vallassa. Tiedä sitten, miten tässä pitäisi oikeaoppisesti olla. Minä haluan pitää kotini kasassa ja edes kalliimmat tavarat ehjinä, mutta haluan pitää myös ok välit lapsiin. Pitää kai vain toivoa, että he järkevöityvät ja rauhoittuvat kasvaessaan ja säännöt alkavat painua mieleen...

Riitojahan tulee yleensä kasvatuksesta ja yhteisistä säännöistä. Eroperheen lapsia usein lellitään, koska halutaan korvata se etävanhemman poissaoloaika leluilla, rajattomuudella sekä passaamisella, mitä ei yhdysperheessä yleensä tehdä. Ja tämä ei äitipuolesta ole sitä normi arkea, mitä pitäisi pyörittää ja vaikeuttaa näin ollen suhteen syntymistä lapseen. Äitipuolet saattaakin siis näin "ulkopuolisena" nähdä asioiden oikean laidan ja olla jopa asioissa oikeassa.

te otatte miehiksenne näitä kierrätysukkoja, joilla on lapsia?! Jos lapsipuolien pyöriminen jaloissa ei kiinnosta, niin ottakaa se ukko uutena suoraan tehtaan pakasta eikä sieltä kierrätyskeskuksesta.

Miksi ihmeessä et kysy mieheltä kumman se valitsee, sinut vai lapsen? Jos valitsee sinut niin todellakin ansaitsette toisenne ja jos mies on normaali ja valitsee lapsen niin lopeta sitten suhde samantien. Jokainen lapsi ansaitsisi rakastavan kasvuympäristön.

te otatte miehiksenne näitä kierrätysukkoja, joilla on lapsia?! Jos lapsipuolien pyöriminen jaloissa ei kiinnosta, niin ottakaa se ukko uutena suoraan tehtaan pakasta eikä sieltä kierrätyskeskuksesta.

on nykyään niin harvassa tai niissä on muuten jotain vikaa, että joutuu/saa rakastua näihin "lapsellisiin" miehiin.

Miksi ihmeessä et kysy mieheltä kumman se valitsee, sinut vai lapsen? Jos valitsee sinut niin todellakin ansaitsette toisenne ja jos mies on normaali ja valitsee lapsen niin lopeta sitten suhde samantien. Jokainen lapsi ansaitsisi rakastavan kasvuympäristön.

miettii, miten voi parantaa suhdettaan lapseen. Ei hyvää suhdetta kannata pois heittää sen vuoksi, että lapsen kans ei ole lämpimät välit vaan yrittää parantaa suhdetta lapseen. Ja vasta sitten, jos huomaa tehtävän mahdottomaksi, miettiä kannattaako parisuhdetta jatkaa. Ei miehen pidä valita puolisonsa ja lapsensa väliltä.

Täytyy myös muistaa, että lapsi ei tule koskaan pitämään sinua samana, kuin hänen biologinen äitinsä.



Toinen mitä hyvin nuori lapsi huomaa, on se onko hän tervetullut taloon vai ei. Sanaton tunteiden torjunta on todella lapsen kehitystä muokkaavaa ja saa enemmän lapsen kiinnittymään Isään, koska ei saa terveellistä sosiaalista vastakaipua sinulta.



Asia tulee varmasti huomattua murrosiässä kun yrität sanella hänelle sääntöjä: Hyvin nopeasti väittelyn kiristyessä lapsi/ nuori muistuttaa joka kerta. "Sinä et määrää minua, et ole äitini." Nuorena koettu torjunta kasvattaa uhmaa.



On hyvä huomata ja miettiä, millaisen roolin sijaislapsen kanssa voisi ottaa ja millätavalla terveellisesti eheyttää sinun ja lapsen välisiä suhteita. Isällä ja lapsella on keskenään tuttu perhehiertarkia, omien neuvojen ja oppien tuominen kasvatukseen hämmentää lasta, joka pahimmillaan johtaa siihen, että lapsi näkee vieraan ihmisen uhkana omalle olemiselleen. Tästä tunnetusti muodostuu pohja sille, että lapsi kokeilee toistuvasti, kumpaa "isä" rakastaa enemmän ja teppelut kärjistyy valintataisteluihin.