Rattijuoppoja vähiten 32 vuoteen, alkoholin kokonaiskulutus on laskenut.
Rattijuoppoja jäi kiinni tammi-syyskuussa vähemmän kuin 32 vuoteen, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Poliisin puhallutustutkimuksesta selviää, että 10 000 kuljettajan joukossa on tänä vuonna ollut keskimäärin 11 rattijuoppoa, kun määrä on joinakin vuosina ollut jopa 25.
Tutkimuksessa poliisi puhallutti 110 000 kuljettajaa eri puolilla Suomea neljänä päivänä keväällä ja syksyllä. Vastaavia tutkimuksia on tehty 1980-luvulta lähtien.
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Timo Ajaste arvioi Helsingin Sanomille, että oleellisin syy tulokseen on mahdollisesti alkoholin kokonaiskulutuksen lasku.
Lehden mukaan aiempaa harvempi on kuollut sellaisissa liikenneonnettomuuksissa, joissa on ollut osallisena humalainen kuljettaja.
Lähde: Helsingin Sanomat
- Miksiköhän näin on? Ovatko ihmiset siirtyneet muihin päihteisiin?
STT
Kommentit (2)
Mutta jos kokonaiskulutus on laskenut, on tilalla ihan taatusti jotakin muuta. En millään usko, että kansalaiset olisivat kuivin suin rahapulassa ja ahdinngossa. Päinvastoin.
Vähemmän juhlimista ja juhlista poisajamista autolla, kun ihmisiä on irtisanottu?