Miten vähentää kiusaamista, jos luokassa on kaikesta loukkaantuja?
– Se, mikä on yhden oppilaan mielestä harmitonta huvia, voi olla toisen mielestä erittäin loukkaavaa, selvittää Sanna Herkama. Hänen väitöskirjansa tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa tänään.
Herkama tarkasteli tutkimuksessaan yläkoululaisia, jotka eivät läheskään aina halua puhua kaveripiirin keskinäisistä asioista aikuisille. Oppilaiden vapaamuotoiset kirjoitukset toivat esille monenlaisia kokemuksia.
– Tutkimus paljasti, että kiusaamista voi tapahtua ihan opettajan läsnäollessa – ei pelkästään silloin, kun aikuisia ei ole paikalla. Lapset ja nuoret tarvitsevat kuitenkin aikuisten apua etenkin epäsuoran kiusaamisen ehkäisyyn ja lopettamiseen, sanoo Herkama.
Herkama on hiljattain aloittanut erikoistutkijana KiVa Koulu -hankkeessa, joka on koulukiusaamisen vastainen toimenpideohjelma.
Kommentit (5)
Että se nauraa. Heidän vainoharhaiseksi kasvatettu Nyyti loukkaantuu kaikesta ja luulee että hänelle nauretaan.
Siinä, missaä 95 % organisaatiosta lukee viestin täysin neutraalisti, nämä pari loukkaantuvat, itkeskelevät, paheksuvat ja valittavat täsmälleen samasta viestistä. En voi ymmärtää. Esimerkiksi yleiskorotukset on sovittu demokraattisesti ja edustuksellisesti ja kun tästä tiedotetaan, jengi on suunnilleen, että jaa. Paitsi nämä. Arvatkaa meneekö heidän terapioimiseen aikaa?
En siis väheksy kiusaamisongelmaa lainkaan, OIKEAA kiusaamisongelmaa.
kiusaaminen vähenee kun vanhemmat näyttävät esimerkkiä suvaitsevaisuudella. eli ei kuten sinä että yrität mustamaalata herkkää ihmistyyppiä.
ymmärrän sinänsä pointin. on ikävää jos joku kantelee kiusaamisesta jos toinen ei tiennyt kiusaamista olevan vaikka sen että syö äänekkäästi. tällaisten lasten kanssa ei uskalleta olla, koska mitään ei uskalla tehdä. tällaiselle lapselle voi opettaja sanoa että kertoo ensin sille lapselle että voitko syödä vaikka vähemmän äänekkäästi, kyllä opeettaja erottaa mikä on kiusaamista.
kiusaamisen erottaa kyllä. se on vallan epätasapaino ja tahallista jatkuvsti yhteen kohdistuvaa epäasiallista käytöstä.
Ja se, mikä näytti toisille harmittomalta hauskanpidolta kustannuksellani, sai mielessäni ihan eri mittasuhteet kun samat ihmiset olivat juuri aiemmin vittuilleet aika rankasti ja sanoneet todella ilkeitä asioita. Muut näkivät vain sen yhden tapahtuman, jonka seurauksena murruin ja valitin opettajalle = sain nössön leiman.
Aina ei voi tietää, mitä on jutuissa taustalla. Toki on myös sellaisia ihmisiä, jotka loukkaantuvat ihan kaikesta.
Miksi tästäkin asiasta vaietaan? Aina haetaan kiusaajaa mutta kukaan ei katso itkijää, että voisiko hänessä olla jotain vikaa. Miksi ihmiset eivät pidä puoliaan? Miksei kiusattuja opeteta pitämään puoliaan?