60-luvulla syntyneet. Millaista kasvatusta te saitte ja oletteko tyytyväisiä?

edes omia mielipiteitä ei saanut olla. Meillä ei keskusteltu eli vaihdettu mielipiteitä, isän mielipide oli aina oikea eikä muuta saanut olla. Kasvatus hoitui vertailemalla eli muiden lapset oli aina parempia kuin me. Piiskaa sai, jos oli tuhma eli vaikka itki ääneen. Koko ajan piti miettiä "mitä ne naapurit sanoo", jos vaikka joskus olisi halunnut nukkua pitkään. Ennen kahdeksaa piti herätä ettei naapurit luule laiskaksi. Äidille kodin siivous oli paljon tärkeämpää kuin esim. lapsille lukeminen - eli meillä ei siis luettu ennen kuin opin itse lukemaan.



Omien lasten kanssa olen toiminut toisin. Joskus olen miettinyt, miten vanhempani toimisivat ja sitten olen tehnyt ihan päinvastoin. Olen kehunut ja kannustanut lapsia. Olen yrittänyt saada lapset luottamaan itseensä ja omaan arvoonsa. Olen touhunnut lasten kanssa paljon ja jättänyt himosiivouksen vähemmälle.



Omat lapset ovat nyt täysi-ikäisiä, aivan ihania ja fiksuja nuoria miehiä. Heidän mielestään heillä on ollut onnellinen lapsuus. Omasta mielestä sekä minä että mies klaarattiin tuo vaihe ihan kunnialla läpi.

Kasvatus oli sinänsä asiallista, tyhmyyksistä tukistettiin tai läpsittiin pyllylle. Vastuullisuutta ja sitä että pärjää itsenäisesti elämässä pidettiin tärkeänä. Vanhempia sisaruksia ei ollut, "pyörä piti keksiä itse". Vanhempani järjestivät että sain käydä kouluja ja rahoittivat opiskeluni kunnes täytin 25. (vasta sen ikäisenä sain muutenkin opintotukea täysmääräisenä, säännöt olivat toisenlaiset ennen kuin nyt)



Perhe oli keskiluokkainen, äiti kotona, isä ylempi toimihenkilö. Isän alkoholinkäyttö oli runsanpuoleista mutta hän ei ollut kännissä väkivaltainen, tosin pelkäsin että hän nolaa itsensä. Isä oli selvästi ankarampi kuin äiti, mutta äiti oli vähän oikullinen ja arvaamaton luonteeltaan. Kun nuorempi veljeni syntyi ollessani 8-vuotias, äitini omistautui lähes kokonaan hänelle, ja olin ehkä vähän mustasukkainen, mutta ajattelin että isoveljen rooli on sellainen.



Sellainen detalji että vanhempani olivat seksin osalta vapaamielisiä, ehkä liiankin. He pitivät minua vähän kummallisena kun en 10-vuotiaana vielä tiennyt miten lapsia tehdään. Äiti kuljekseli varsinkin kesällä hyvin paljastavissa vaatteissa ja flirttaili muiden miesten kanssa ja olin vaivautunut hänen puolestaan. Isäni oli ollut naimisissa ennen äitiäni aiemmin mikä oli siihen aikaan harvinasta. Itse olin ujo vaikka olin aina ihstunut johonkin tyttöön, mutta en uskaltanut teini-ikäisenä tehdä aloitetta, tuli epävarma olo kun vanhempani kehuskelivat miten kovia he olivat iskemään heiloja itselleen kun olivat teinejä. Isäni oli minuun kanssa pettynyt siksi että en ollut urheilusssa erityisen lahjakas, tosin olen aina harrrastanut kuntoliikuntaa. Se ei auttanut vaikka olin lukutoukka. Todellisuudessa isäni oli ehkä huolissaan siitä että en ollut mikään kova jätkä mutta ei osannut tuoda sitä esille, eikä liiemmin kannustaa.



Omaa lastani yritän kasvattaa kanssa niin että näytän ja kerron mitä vaihtoehtoja on olemassa, ja mikä on oikein ja väärin, en vaadi että pitää olla sellainen ja tällainen, en ainakaan että pitää olla mikään kova jätkä.

eli vanhemmat laittoivat rajat, mutta niiden sisällä sai tehdä vaikka mitä. Toisaalta aikuisia kuunneltiin ja kunnioitettiin, hyvät käytöstavat oli itsestäänselvyys. Muita ei häiritty, läksyt luettiin ja kaikki tekivät töitä. Koulunkäynti oli avain eteenpäin. Meillä ei lyöty eikä huudettu. Lapsiin luotettiin ja lapset olivat sen luottamuksen arvoisia (niin muuten aikuisetkin).



Omat lapset ovat saaneet samanlaisen kasvatuksen eli mahdollisimman vähän kieltoja. Muiden ja itsen kunnioittaminen on tärkeää.



Ihan hyviä lapsia näistä on tullut hymypoikapatsaineen ja tukioppilastoimintoineen. Todistukset on hyvät eikä opettajat koulusta kotiin soittele.

Tukkapöllyä saatiin, ja todella pahoista asioista myös selkäsaunoja, mutta enpä tuosta mitenkään kummemmin traumatisoitunut. Samaa oli kaikilla muillakin.



Talonmiehet, kauppiaat ja muutkin aikuiset kasvattivat kaikkien muidenkin lapsia. Yhteisöllisyys kasvatti myös, vaikka silloin ehkä oltiin toista mieltä.



Meistä kaikista tuli lainkuuliaisia suht normaaleja kansalaisia :).



Omia lapsia olen pyrkinyt kasvattamaan samalla tavoin, miinus tietenkin fyysinen kuritus. Eikä näköjään metsään ole menty.

Kasvoin maalaistalossa, jossa lapset osallistuivat jo alle kouluikäisestä tilan töihin. Tietenkin aluksi oli yksinkertaisempia töitä, mutta vanhemmiten vaativampiakin. Oli esim. ihan yleistä, että kaikki yläasteikäiset osasivat ajaa traktoria ja tekivät sillä tilan töitä. Myös usiemmat tytöt. Jos oli esim. perunnannosto tai jokin muu työurakka, sitä varten oli ihan hyväksyttävää olla poissa koulusta.



Kasvatuksen periaate oli, että lapset ylpistyvät turhista kehuista. En juuri muista, että olisin saanut koskaan positiivista palautetta vanhemmiltani. Jos jossain onnistui, se tarkoitti vain riman nostamista korkeammalle.



Fyysisiä rangaistuksia, kuten tukkapöllyjä ja selkäsaunoja käytettiin, mutta ei mitenkään jokapäiväisesti. Enempi ne olivat ikäänkuin uhkana. Kotikyläni kaikissa taloissa oli koivunoksa ovenkarmin päällä ja pelkkä vanhempien katse sitä kohti yleensä riitti kurinpitotoimeksi.



Töiden tekemiseen oppimisen olen koittanut opettaa omillekin lapsilleni. Eivät nyt toki saa sen takia olla pois koulusta, mutta pienestä pitäen olen koittanut ottaa niihin töihin mukaan, joihin kykenevät. Toki sen on lähiöomakotitalossa paljon hankalampaa kuin maatilalla.



Kehumattomuuden perinteen olen sen sijaan koittanut katkaista. Koitan kehua ja kannustaa lapsiani sen sijaan, että väheksyisin tai olisin kokonaan huomaamatta heidän saavutuksiaan. Ja saavutukseksi riittä nyt ihan sekin, että esim. oppii kuorimaan perunan.