Kuinka suuri synti mielestäsi on, jos ei osaa olla kiva?

Oman perheeni sisällä olen kai aika tavallinen, siis heidän mielestään - miehelläni on as-piirteitä ja hän on myös vähän outo. Hänen mielestään olen vain ihana, paitsi että minulla on kuulemma naiseksi omituinen huumori ja hän aina unohtaa, etten ole yksi pojista. Siskoni mielestä olen epänaisellinen, mykkä ja pelottava, jonka kannattaisi lukittautua omaan norsunluutorniinsa. Minä en ole koskaan siskolle mitään erityistä analyysiä esittänyt.



Mulla on muutamia hyviä kavereita. Joskus otin tämän sosiaalisen törmäilyn puheeksi terapiassa ja psyka sanoi, että olen vain vähän erikoinen ja että minun pitäisi siksi valita hyvin se seura, missä vietän aikaa.



Tieto siitä, että olen erikoinen, ei auta minua näkemään esim. sitä, millä tavalla olen erikoinen suhteessa "tavalliseen".



En tiedä, näenkö itseäni kovin realistisesti, mutta mielestäni en ole mitenkään erityisen hankala - noin esimerkiksi. En ilkeile, haasta riitaa tai solvaa ketään. Autan yleensä, kun pyydetään. Inhoan kiusaamista.



Tulen parhaiten toimeen sosiaalisesti rajoittuneiden insinöörien ja lääkäreiden kanssa, kunhan he eivät ole varsinaisesti ilkeitä ja inhottavia ihmisiä. Pidän kyllä ihmisistä, noin ylipäätään ja tarvitsen seuraa. Minua ei juurikaan kiinnosta toisen koulutus tai sukutausta, vaan se, millainen hän on.



Ap

Oman perheeni sisällä olen kai aika tavallinen, siis heidän mielestään - miehelläni on as-piirteitä ja hän on myös vähän outo. Hänen mielestään olen vain ihana, paitsi että minulla on kuulemma naiseksi omituinen huumori ja hän aina unohtaa, etten ole yksi pojista. Siskoni mielestä olen epänaisellinen, mykkä ja pelottava, jonka kannattaisi lukittautua omaan norsunluutorniinsa. Minä en ole koskaan siskolle mitään erityistä analyysiä esittänyt.



Mulla on muutamia hyviä kavereita. Joskus otin tämän sosiaalisen törmäilyn puheeksi terapiassa ja psyka sanoi, että olen vain vähän erikoinen ja että minun pitäisi siksi valita hyvin se seura, missä vietän aikaa.



Tieto siitä, että olen erikoinen, ei auta minua näkemään esim. sitä, millä tavalla olen erikoinen suhteessa "tavalliseen".



En tiedä, näenkö itseäni kovin realistisesti, mutta mielestäni en ole mitenkään erityisen hankala - noin esimerkiksi. En ilkeile, haasta riitaa tai solvaa ketään. Autan yleensä, kun pyydetään. Inhoan kiusaamista.



Tulen parhaiten toimeen sosiaalisesti rajoittuneiden insinöörien ja lääkäreiden kanssa, kunhan he eivät ole varsinaisesti ilkeitä ja inhottavia ihmisiä. Pidän kyllä ihmisistä, noin ylipäätään ja tarvitsen seuraa. Minua ei juurikaan kiinnosta toisen koulutus tai sukutausta, vaan se, millainen hän on.



Ap

Mä olisin mielelläni mukava ihminen, mutta en vaan osaa. Siksi olen hyväksynyt sen, että osa ihmisistä ei minusta pidä. Mulla on kuitenkin paljon hyviä ystäviä, jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen.



Töissä olen asiallinen ja hoidan hommani. Uskoisin, että suurin osa työkavereista pitää mua ihan ok tyyppinä.

Mä olisin mielelläni mukava ihminen, mutta en vaan osaa. Siksi olen hyväksynyt sen, että osa ihmisistä ei minusta pidä. Mulla on kuitenkin paljon hyviä ystäviä, jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen.

Töissä olen asiallinen ja hoidan hommani. Uskoisin, että suurin osa työkavereista pitää mua ihan ok tyyppinä.

johtuuko se huonosta itsetunnosta ja olet mieluummin semmoinen käskevä kuin ujosteleva? Minulla sama vika ja itsellä se ainakin johtuu omasta epävarmuudesta, ja siitä kun ei sitten halua kuitenkaan olla mikään hiirikään, joka myös olin ennen..kuitenkin ihmiset ei pidä oikein kummastakaan epävarmuuden ilmentymästä ja suurin ongelmahan se on se ettei itsekään pidä itsestään tarpeeksi, eikä niinkään se mitä ne muut ajattelee.

Mulla on ollut aina. Se tulee luonnostaan, vaikka olenkin joskus ollut äärettömän ujo. Silloin hermostutin ihmisiä avatessani suutani, koska en osannut olla semmoinen pehmeä ja mukava.



Mä en kokisi tätä ongelmaksi, ellen törmäisi aina yhdistys- yms toiminnassa ja työssä siihen, että pätemättömämpi on sopivampi (koska on kivempi?).

Kaikilta sekään ei onnistu. Eli olet ainakin jonkun, sinulle ennestään täysin vieraan ihmisen mielstä ollut "se kaikkiein ihanin".

Tämä nyt ihan ensimmäisenä tuli mieleen, että kysy mieheltäsi - joka ilmeisesti on luonteeltaan aika erilainen, kuin sinä itse - että mikä sinun luonteessasi ja käyttäytymisessäsi oli niin ihanaa, että hän sinuun rakastui?

Jos haluat olla rakastettavampi ihmisten keskuudessa, niin vahvista niitä piirteitä itsessäsi, mitä miehesi sinusta kertoo?



Mutta jotenkin tekstistäsi saa sellaisen käsityksen, ettei epäkiva luonteesi sittenkään vaivaa sinua tarpeeksi, e ainakaan niin, että olisit valmis yrittämään muutosta?

Vähän niinkuin olisit oikein ylpeä siitä?

Mä en myös ole sellainen jota ihmiset kokisivat kauhean kivaksi. Olen melko tulinen luonne, äänekäs, innostuessani päällepuhuva, peräänantamaton, vakavamielinen (ei huumerintajua oikein). Mutta mulle nämä ominaisuudet ovat työssä ja monessa muussakin paikassa selvä vahvuus. Ei minua muut äidit kaveriksi halua, mutta kun halutaan ihminen joka hoitaa asiat tehokkaasti töissä tai muualla niin silloin on minulle käyttöä hyvinkin. Erityisesti vaikeissa paikoissa loistan, koska en pelkää mitään enkä ketään enkä ujostele.



Ihmissuhteissa tosiaan ehkä ne ainoat hankaluudet olleet, miehet on minua lähinnä pelänneet, naiset vierastaneet ja pitäneet ylimielisenä. Toisaalta en ole koskaan kauheasti ihmisiltä mitään ystävyyttä kaivannutkaan joten tämä ei ole minulle kova kärsimys. Kun on kuitenkin se hiljainen hissukkamies löytynyt aviopuolisoksi, sellainen joka nauttii siitä että olen niin erilainen luonne kuin hän itse.

Olen melko tulinen luonne, äänekäs, innostuessani päällepuhuva, peräänantamaton, vakavamielinen (ei huumerintajua oikein). Mutta mulle nämä ominaisuudet ovat työssä ja monessa muussakin paikassa selvä vahvuus. Ei minua muut äidit kaveriksi halua, mutta kun halutaan ihminen joka hoitaa asiat tehokkaasti töissä tai muualla niin silloin on minulle käyttöä hyvinkin. Erityisesti vaikeissa paikoissa loistan, koska en pelkää mitään enkä ketään enkä ujostele.



Ihmissuhteissa tosiaan ehkä ne ainoat hankaluudet olleet, miehet on minua lähinnä pelänneet, naiset vierastaneet ja pitäneet ylimielisenä. Toisaalta en ole koskaan kauheasti ihmisiltä mitään ystävyyttä kaivannutkaan joten tämä ei ole minulle kova kärsimys. Kun on kuitenkin se hiljainen hissukkamies löytynyt aviopuolisoksi, sellainen joka nauttii siitä että olen niin erilainen luonne kuin hän itse.

Olen hiljainen, tarkkaileva ja aika totinen. En ole koskaan välittänyt lörpöttelemisestä, en osallistu vitsien kerrontaan eikä ne edes naurata mua, olen vakava. Minulla on myös vahvat mielipiteet ja olen aika säälimätön jos joku on mielestäni väärässä.



Useimmiten olen hiljaa jos en ole samaa mieltä asioista. Minusta saa helposti kylmän ja kovan kuvan. Olen hiljaa, koska en halua loukata ketään osoittamalla että hän on mielestäni väärässä. Minua pidetään ylpeänä ja ei-niin-mukavana.



En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. En osaa leikkiä huvittunutta jos minua ei kerta kaikkiaan joku huvita. En pysty menemään mukaan mihinkään kotkotuksiin ja ns. hauskanpitoon, jos se ei ole mielestäni hauskaa. En osaa rupatella köykäisiä, pakolliset työsmalltalkit vain.



Olen tyytyväinen että minulla on rakastava puoliso ja joitain hyviä ystäviä, jotka tuntevat minut ja tietävät että olen oikeasti ihan hyvä ja herkkä ihminen, mutta luonteeni on vakava ja vähän negatiivinen.