Huippukipuvaiheen pituus käytettyäsi Cytotec:iä alkuraskauden km:oon
Homma edessä. Kuinka pitkään sinulla kesti tuo pahin vaihe? Onko mitään järkeä lähteä mökkeilemään viikonloppuna?
Kommentit (5)
Menkat mulla on kivuliaammat, tosin 800mg buranaa ja 1g panadolia otin ennen cytoteciä.
Tosin Tramal reseptin olin myös saanut, koska lääkäri sanoi,että joidenkin mielestä koskee enemmän kuin synnytys. JOten etukäteen ei voi tietää.
Tuonhan pitäisi kait olla ohi n.6 tunnissa.
Mutta itselläni kun todella runsas vuoto oli kestänyt 11h. jouduin osastolle ja lopulta kaavintaan.
Mikä nyt sitten on huippukipuvaihe? Mä olin tosi kipeä melko tarkalleen kaksi vuorokautta.
Otin cytotecin keskiviikkona aamulla, km alkoi tiistaina ja illalla sain päivystyksestä lääkkeet, mutta ohje oli ottaa ne aamulla. Eli olin kipeä jo ennen cyteteciä.
Keskiviikko meni pätkissä panacodin avulla nukkuen (toivottavasti sait myös niitä), samoin ke-to yö. Torstaina puolenpäivän maissa kävin vessassa ja kohtu tyhjeni. Silloin helpottivat myös kivut ja taisin ottaa kaksi buranaa päivän aikana ja that was it.
Mutta varmasti on tosi yksilöllistä tuo. Itse lähdin sitten lauantaina kaverin kanssa hotellireissulle ja se meni fyysisesti tosi ok. Onko sullä mökillä hygieniset oltavat, koska mä ainakin vuosin melko runsaasti vielä kuitenkin vaikkei kipuja ollut.
Tsemppiä!
miten halpolla voisit mäkkeilemään lähteä.
Ekalla kerralla en olis voinut olla muualla kuin kotona ja sitten ambulanssilla sairaalaan, tokalla kerralla olisin voinut mökkeillä, kipuja ei juuri ollut, mutta vuoto oli runsasta, mutta vaihtamalla sidettä olo oli ok.
Menkat mulla on kivuliaammat, tosin 800mg buranaa ja 1g panadolia otin ennen cytoteciä.
Tosin Tramal reseptin olin myös saanut, koska lääkäri sanoi,että joidenkin mielestä koskee enemmän kuin synnytys. JOten etukäteen ei voi tietää.
Tuonhan pitäisi kait olla ohi n.6 tunnissa.
Mutta itselläni kun todella runsas vuoto oli kestänyt 11h. jouduin osastolle ja lopulta kaavintaan.
Mulla ei Cytotecit aiheuttaneet merkittävää kipua, olin kyllä ohjeen mukaan ottanut Panacodia alle, ehkä sekin vaikutti. Mutta mulla oli vuoto alkanut spontaanisti muutama päivä aikaisemmin (ei vaan ollut tyhjentynyt kokonaan, siksi vielä lääkkeet), ja silloin kun se vuoto alkoi, olin tunnin niin kipeä, että meinasin ambulanssin soittaa (mutta olin yksin kotona enkä päässyt kylpyhuoneen lattialta ylös). Sen jälkeen kyllä kipu helpotti, jatkui kramppeina muutaman tunnin.
Emmä mökille lähtis, jos siis ne lääkkeet on tarkoitus ottaa siellä. Ottaisin kotona ja kattoisin, tuleeko mitään. Jos ei tule, mökille vaan. Vuoto voi olla tosi runsasta, että alapesumahdollisuus pitää olla.