miksi suhtautuminen odottavaan äitiin muuttuu?

Kaipa itse tiesit jo mihin ryhdyit ja tiesit niiden aiempien olemassaolon...



Minusta se hösötys on kaikkinensa hölmöä. Raskaus ei ole sairaus.

en missään vaiheessa ole luullutkaan olevani maailman napa kaikkine vaivoineni. Mieluummin olin niistä hiljaa ja kärsin itsekseni.

kolmas tulossa ja ahdistus ja vaivat ihan toista luokkaa ko aiemmilta. Mutta sain äidiltä joululahjaksi siivooja käymään ja hän tulee aamulla! Pitää nyt vaan heitellä tavarat paikoilleen ja ukko voi viedä matot lähtiessä pakkaseen tuulettuun :)

Toinen raskaus nyt menossa, eikä esikoisen vauhdissa itsekään juuri huomaa että raskaus etenee ja la lähestyy...



Olen ajatellut niin, että ilmoitan itse jos/kun en pysty jotain tekemään, kuten nostelemaan isoja asioita tms. On ollut vähän enemmän selkävaivoja tässä raskaudessa mullakin, mutta pärjättävähän tässä on :)

Ensimmäinen kun tiputtaa tutin lattialle, se suunnilleen heitetään pois saastuneena, vähintään keitetään. Kun saman tekee viides, tuikataan vaan tutti takaisin.



Semmoista se on.



Itseäni ärsyttää hyysäys, olen raskaana.



En ole tyhjästä valittaja, joten kun jotain on (esim. nyt huimausta, pakko mennä välillä makuulle), se otetaan vakavasti, muttei kuitenkaan aleta hössöttämään.



Vaadi, jos tarvitset jotain, muuten kieltäydy kauniisti ylimääräisestä huomiosta - tämä on minun tapani.

Uutuudenviehätys on suvulta kadonnut ja toinen on se että yhtä lasta mummot vielä jaksavat hoitaa muttei montaa. Eivät enää tarjoa apua jos vaarana on se etä joutuu hoitamaan useampaa lasta...

Itselläni tylyt sukulaiset, eivät ole koskaan kolmen raskauteni aikana tai sen jälkeenkään kysyneet vointiani, olleet huolissaan, tarjonneet apuaan tai auttaneet kertaakaan jos äärimmäisessä hädässä on pyydetty.yksin on pitänyt selvitä, vaikka totisesti olisi ollut avulle tarvetta, mm. paha raskauspahoinvointi 9kk ajan, koliikkivvauvat, pahat synnyyskomplikaatiot ja vammat, erityislapsi.

Ikinä ei ole sukulaiset auttaneet mitenkään ja tämä on maailman meno. Sinulla,ap, on sentään hyviä muistoja siitä että edes yhden erran olivat kiinnostuneita ja auttavaisia sinua kohtaan :)

mielestä lapsia on pian liikaa. Ihmiset hössöttävät itsekkäistä syistä, eivät toisen tarpeesta käsin. Alkuun eka lapsi on sukulaisillekin ihmeellinen, toinen ja kolmas jo rutiinia. Ruusuiset kuvat ovat kadonneet ja todellisuus on mielikuvia rasittavampaa. Isovanhemmat ym huomavat lasten hoidon olevan rasittavaa, uutuuden viehätys on kadonnut ja halutaan taas keskittyä omaan pinnalliseen elämään ja paskan jauhantaan.

Kun apua ei saa vaikka sitä pyytää, päivät ovat kotona yhtä hullunmyllyä lasten kanssa joista vanhempi ei enää nuku päiväunia joten en silloinkaan saa nukuttua. nuorempi taas valvottaa öisin. mies on päivät töissä eikä iltaisin jaksa osallistua kotitöihin ja lasten hoitoon. vapaapäivinään rähisee minulle aamuisin väsymystään ja jää sänkyyn kun nousen lasten kanssa. jos saan hänet nousemaan lasten kanssa, hän murjottaa loppupäivän ja vaatii passaamista noustuani. Olen ihan yksin tilanteessa ja tuntuu että paskemmaksi menee. la on muutaman viikon päästä.

Aika isosta osasta tämänkin ketjun vastauksista houkuu, ettei itsellä ole vastaavaa ongelmaa. Jos teille on suotu ympärillenne ihmisiä jotka ylipäätään välittävät, luulisi siitä tuntevan edes hitusen kiitollisuutta. Mikään itsestäänselvyys se ei tässä maailmassa ole.



Ap, todennäköisesti kyse on kumminkin ihan vaan siitä, ettei teidän lastensaanti ole enää niin uusi ja ihmeellinen asia kuin ensimmäisen kohdalla ja kenties ajattelevat että sinäkin olet jo kokenut äitinä pärjätäksesi itse. Siihen ei auta muu kuin sanoa suoraan, ettei näin ole ja pyytää apua/tukea. Jos sitä ei tulekaan, jätä ne ihmiset omaan arvoonsa ja tukeudu niihin joilta apua saat - oikeasti, vaikka sitten uusia ihmissuhteita muodostamalla.

kuulosta kyllä reilulta ei! Ainakin sun miehen pitäis tajuta, yhdessähän olette lapsia saaneet! Oisko mitään jos jioskus vaikka palkkaisit pariksi tunniksi MLL:n hoitajan, eivät ole kovin kalliita ja olen heistä kuullut hyvää? Saisit levätä. ja jos jotain lääketieteellisiä syitä ilmenee, esim verenpaineet kohoaa tms niin ilman muuta tarviit apua ainakin että miehesi osallistuu enemmän.

Tsemiä, kurjat sukulaiset sulla!

Ihan oma valintasi.

Tiedän todellakin miten kurjlta tuntuu kun on pahassa pulassa, tarvitsisi apua mutta ketään ei kiinnosta. Minulla siis kukaan sukulainen ei antanut apua koskkan eikä tule antamaankaan. On järkkyä että lapsilla neljä tervettä isovanhempaa, joista kukaan ei ole koskaan hoitanut lapsia edes viittä minuuttia. On ikävää että on monta kummia jotka laittavat vain kerran vuodessa kortin eivätkä vastaa yhteydenottoihin. On ikävä että sisarukset eivät auta ja pyydettäessä sanovat suoraan että ei kiinnosta.



Annan sinulle vinkisi sen että lopeta avun pyytäminen, se vain loitonnuttaa suun entistäkin kauemmaksi, kun pelkääät että "taas se on apua vailla". Ihmiset, siis aivan lähisukukin, on niin järkyn itsekästä että mitään sellaista ei vitsitä tehdä mistä tulisi VAIVAA. Lapsista on vaivaa, ja siinäpä syy miksi kukaan ei aio autella :(



Tee kuten minä, eli sure surutyö siitä että suku on pinnallista sakkia ja lapsilla ei ole aidosti rakastavia isovanhempia. Surun jälkeen näkyy sitten valoa tunnelin päästä (ja se ei ole se juna: )

Pärjäät kyllä!

Taas on langoilla naisia joille asiat tuntuvat olevan itsestäänselvyyksiä. Voimia ap:lle. Koita puhua miehellesi järkeä jos vaikka onnistuisit. Ovathan ne miehesi lapsia myös.

Minun mieheni taas huolehtii enemmän nyt kolmannessa raskaudessa kuin esim. tokassa, joka meni siinä sivussa esikoisen ollessa vielä pieni. Toki olen nyt ollut huonommassa kunnossakin.



Samoin omat vanhempani käyttäytyvät hyvin samalla tavoin kuin aiemminkin. Viimeksi eilen soittelivat, kun ne mun lähilenkkipolun portaat on niin liukkaat, että pitää vähän varoa ja pitäisikö mennä toista reittiä jne. Mitä siis kaikkea pidän täysin tarpeettomana.



Mutta kyllä mä ymmärrän sun tunteet, koska musta tuntuu ihan pirun hyvältä, että musta huolehditaan.

vastentahtoiselle isälle? Tai yllättyä, että "tää ei hei osallistukaan"?