Tunnelma viileni miniän kanssa.
Viikon ovat nyt olleet täällä. Kaikki sujuu muuten, mutta se jälkien korjaaminen. Tänään sitten sanoin, että mua ärsyttää, inhottaa ja suututtaa. Aikuiset ihmiset. Kuppii, kippoo ja lasii siellä sun täällä.
Vaippoja makkarissa ja muualla. Tuntuu että roskista ja astianpesukonetta ei löydetä.
Joo sai kyllä lapsenikin kuulla samasta asiasta.
Oma lapsi ymmärsi ja korjasi heti pois. Imuroi ja tiskasi käsin tiskattavat. Miniä mököttää.
Huomautin asiasta jo aikaisemmin, mutta se sivutettiin. Nyt sitten nostin kissan pöydälle oikein kunnolla. Ei tarvii tulla tänne vähään aikaan.
Kommentit (8)
Kyseessä käly. Olivat jouluna meillä ja antoivat lapsiensa sormia ikkunoita ja repiä joulukuusesta koristeita ja jättivät itse (siis käly ja miehensä) vaatteita ympäriinsä ja esim kakkavaipan ruokapöydälle (johon juuri katoin juhla-ateriaa) jne. Raivostuttavaa! Yritin vihjailla asiasta, mutta voi kunpa kehtaisin olla kaltaisesi ja sanoa suoraan. Painukoon hevon kuuseen niiden sotkujensa kanssa.
Kyllä muakin ärsyttäisi tuollainen. Kannattaisiko noista asioista sanoa jo ennen kuin alkaa suututtaa, tyyliin "Eiköhän tänään ole Mirkun vuoro laittaa tiskit koneeseen". Paitsi, että ehkä se ei auta, jos aikuinen ihminen ei itse ymmärrä siivota jälkiään. Ihme tyyppi.
Ilmeisesti heillä on pieni vauva, jos vaippoja pitää vaihdella. Jospa ajattelivat tulla täysihoitoon lepäämään? Mutta kyllä viikon vierailulla pitäisi silti ymmärtää omat jälkensä siivota.
Mitäs kutsutte kylään! Ei voi kaikilla ihmisillä olla samanlaiset tavat ja kaikki ei ajattele asioista samalla tavalla! Ens jouluna saatte varmaan ihmetellä yksin miksei ketään kuulu eikä näy. On myös sellaisia mummuja jotka passaa mielellään väsyneitä vauvan vanhempia.
Kyllä muakin ärsyttäisi tuollainen. Kannattaisiko noista asioista sanoa jo ennen kuin alkaa suututtaa, tyyliin "Eiköhän tänään ole Mirkun vuoro laittaa tiskit koneeseen". Paitsi, että ehkä se ei auta, jos aikuinen ihminen ei itse ymmärrä siivota jälkiään. Ihme tyyppi. Ilmeisesti heillä on pieni vauva, jos vaippoja pitää vaihdella. Jospa ajattelivat tulla täysihoitoon lepäämään? Mutta kyllä viikon vierailulla pitäisi silti ymmärtää omat jälkensä siivota.
Ja mitään ei tapahtunut. Harmittaa, että kun ei hyvällä niin sitten pahalla.
kummatkin alkaa haista kolmantena päivänä. Arabit ovat tässä asiassa ihan oikeassa.
"Eiköhän tänään ole Mirkun vuoro laittaa tiskit koneeseen".
Eipä käyty siellä kuin kerran vuodessa.
Jos minä menen kylään, olen siellä vieras, en orja. Jos meille tulee vieraita, minä passaan. Vieraiden ei tarvitse osallistua ruuanlaittoon, tiskeihin, siivoamiseen eikä mihinkään muuhunkaan. Vaikka istten viipyisivät viikon.
Ps. me oltiin anoppilassa 2-3 päivää, mutta ilmeisesti sekin oli liikaa. Alettiin sitten pitää muutaman vuoden taukoja, ettei olla liikaa vaivaksi.
"Eiköhän tänään ole Mirkun vuoro laittaa tiskit koneeseen".
Eipä käyty siellä kuin kerran vuodessa.
Jos minä menen kylään, olen siellä vieras, en orja. Jos meille tulee vieraita, minä passaan. Vieraiden ei tarvitse osallistua ruuanlaittoon, tiskeihin, siivoamiseen eikä mihinkään muuhunkaan. Vaikka istten viipyisivät viikon.Ps. me oltiin anoppilassa 2-3 päivää, mutta ilmeisesti sekin oli liikaa. Alettiin sitten pitää muutaman vuoden taukoja, ettei olla liikaa vaivaksi.
Minusta ei ole orjaksi heittäytymistä se, että laittaa esim. vaihtamansa vaipan roskikseen tai veisi käyttämänsä lasin tiskiin. Mutta taidat provoilla. Niin toivon?
Vaipat roskiin ja astiat tiskiin.
Kahvikuppeja ja juomalaseja, kun tuntuu löytyvän joka paikasta. Eihän nyt samaa vesilasia voi käyttää mehun kanssa:)
Eipä tarvi tulla meille taas vähäksi aikaa. Liirun laarun sitten taas kun ovat lapsenvahtia vailla. Mummolla on vähän kiire. Sitä saa mitä tilaa on kohta meininki.