Lue keskustelun säännöt.
Sen kuuluisan tukiverkon luominen?
29.02.2012 |
Olen asunut uudella paikkakunnalla kohta 3 vuotta ja täällä tukiverkkoni koostuu: ei tasan kenestäkään.
Ihmissuhteeni muodostuvat työpaikan henkilöistä, harrastusporukasta, kaupan kassoista. Työpaikan henkilöitä tapaan ainoastaan töissä, harrastusporukkaa ainoastaan harrastuksessa, kassahenkilöstöä ainoastaan kaupassa.
En ole ujo enkä arka. Otan kontaktia ja pyydän vaikka ketä ja vaikka minne. Kukaan ei lähde koskaan mihinkään. Yksi ihminen pyytää joskus apua (lapsenvahdiksi) ja toki autan, koska voin. Mutta tämäkään ihminen ei edes tervehdi vastaantullessaan. Kummallista. Kukaan ei lähde syömään, kukaan ei lähde kahville. Kukaan ei tunne eikä näköjään haluakaan tuntea minua.
Uusimpana merkillisyytenä olen todennut sen, että työpaikan ihmiset sivuuttavat minut aina täysin jotain työn ulkopuolista asiaa suunnitellessaan. Kaupusteluilloista kuulen vain puolella korvalla muiden puhuessa keskenään, mihinkään talkoisiin minua ei haluta, vaikka ilmoittaudun vapaaehtoiseksi. Todella kummallista.
Luojan kiitos viihdyn kyllä itsenikin kanssa loistavasti. Mutta eipä käy kateeksi niitä tänne muuttavia, jotka oikeasti kaipaavat läheisiä ihmisiä ja muiden seuraa.
Tänään kaipaan kirkonkylältä takaisin kaupunkiin.
Kommentit (2)
Olen asunut uudella paikkakunnalla jo 15v ja tukiverkko tasan nolla. Muuallakan tukiverkkoa ei ole kun isovanhemmat eivät osallistu lasteme elämään, matkustelevat ja ovat etelässä pitkiä aikoja. Olen yrittänyt kaikkeni, ja olen kyllä sosiaalinen ja ystävällinen. Syy on s että kaupunki on pieni, 50 000 asukasta ja kaikilla piirit jo lapsuudesta asti olemassa. Täällä ei ole montaa "junantuomaa" eli tukiverkottomia, jotka voisivat edes keskenään pitää yhtä.
Ennen tämä ei niin haitannut mutta nyt kun on kolme pientä lasta niin haittaa. Meillä ei ole yhtään ystävää, sukulaista, naapuria tai tuttua tai edes kummia joka auttasi. Meillä ei ollet ketään kun piti nimetä varahakija päiväkodista. Isovanhempia lapset eivät edes tunne ja ei ne espanjasta tule hakemaan.
Meillä ei ole ketään, ja jos kuolisimme niin kukaan ei varmaan huomaisi sitä puoleen vuoteen: )
Näillä mennään, ehkä helpottaa kun lapset vään kasvavat ja alkavat harrastaa. Myös muutto on mielessä johonkin isompaan kaupunkiin missä ehkä ystävystyminen helpompaa.
Nut äitiyslomalla ollessa voi mennä monta viikkoa etten puhu muille kuin puolisolle, kun ei ole edes ketään kelle soitella saati tavata. Tämä on tätä nykypäivää: (
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäädä kaiken ulkopuolelle?