Miksi on niin vaikeaa myöntää itselleen, että omat vanhemmat ovat itsekkäitä?

Siis, jos ovat sitä. Mun on vaikea hyväksyä sitä, että juuri minun vanhempani eivät oikeasti välitä minusta eivätkä perheestäni. Itken ja valitan, kun äitini ei auta lastenhoidossa eikä isäni senkään vertaa. Totuushan on kuitenkin se, että he ovat itsekkäitä ihmisiä, jotka tekevät sen valinnan, että eivät välitä meistä.



Miksi en pysty näkemään asiaa ihan rehdisti ja käsittelemään asiaa mielessäni loppuun asti. Onko kyse lapsen ehtymättömästä toiveesta, joka jatkuu aikuisikään asti, että jospa he kuitenkin rakastaisivat ja välittäisivät minusta..