Onnea vaan Jenni Haukio!
Presidenttiehdokas Sauli Niinistö (kok.) joutui eilisessä tv-tentissä vastaamaan syytöksiin 20 vuoden takaisesta raiskauslausunnostaan. Uuden Suomen hankkimasta eduskunnan pöytäkirjasta selviää, mitä Niinistö todella sanoi täysistunnon keskustelussa 14. toukokuuta vuonna 1991.
Näin Niinistö sanoi 14.5.1991: [perheensisäisen raiskauksen kriminalisoinnista]:
–Arvoisa puhemies! Tässä lakiehdotuksessa puuttuisin lähinnä eräiden rikosten säätämistä asianomistajarikoksiksi koskevaan kohtaan. Jos ajatellaan nykytilannetta, niin asianomistajarikoksessa tietysti aloite on asianomistajalla itsellään, mutta niinpä se taitaa olla silloinkin, kun virallisen syytteen alaisista rikoksista puhutaan. --- Tässä suhteessa itse asiassa ei siis tapahtuisi kovin paljon muutosta nykytilanteeseen, mutta eräs olennainen muutos tapahtuu ja se on se, että anteeksi antamisen mahdollisuus häviäisi, sanoi Niinistö.
–Luulen, että me jokainen olemme joskus jollain tavalla tulleet kolhituiksi ja huomanneet yllättäen muutaman päivän päästä, että ei se ihan niin pahaa ollutkaan, haluan antaa anteeksi sen pahan, joka minuun kohdistui.
[--]
–On minusta aika tarkkaan ajateltava asia, kannattaako lähteä siihen, viedä mahdollisuus antaa rehellisesti ja avoimesti anteeksi, hän lopetti.
Vasemmistoliiton edustaja Marjatta Stenius-Kaukonen kuvaili seuraavassa puheenvuorossa Niinistön näkemystä erikoiseksi. Stenius-Kaukonen katsoi, että rikosilmoituksia puolisoista tuskin tehdään ”ikään kuin pikaistuksissaan”, kuten Niinistö antoi ymmärtää.
Avioliitossa tehty raiskaus kriminalisoitiin vuonna 1994 hallituksen esityksen pohjalta. Alkuperäinen lakialoite, jota edellä mainitussa keskustelussa käsiteltiin, sen sijaan hylättiin eduskunnan lakivaliokunnassa.
Ja kommentoi näin 2012:
–Olen edelleenkin vähän sitä mieltä, että ylipäätään anteeksiantaminen on aika hieno tapa.
Koko juttu täällä:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/119324-kova-syytos-tvssa-%E2%80%93-nain…
Miettikääs vielä Niinistöä kannattavat naiset ja yleisesti ihmisoikeuksien puolella olevat immeiset! :)