Vanhempien ero, lapsi 2 v.

Itse olen sivusta seurannut vähän vastaavaa tapausta, lapsi oli 2v kun ero tuli. Aluksi lapsi tuntui sopeutuvan hyvin (myös viikko-viikko-systeemillä) ja vanhemmat olivat huojentuneita että no niin, tämähän oli tässä. Itsekin ovat hyvissä väleissä joten lapsen asioiden sopiminen sujui.



Nyt sitten muutamaa vuotta myöhemmin ovat heränneet tajuamaan, että tuo tarkoittaa sitä, että todellakaan ei saa olla kuin puoliksi lapsensa elämässä: puolet jouluista, puolet juhannuksista, puolet...ja lapsella on jatkuva ikävä, aina puuttuu se toinen vanhempi. Lisäksi lähenee kouluunmenon aika, ja silloin on valittava kumpi saa lapsen "enemmän" itselleen, kun eivät asu niin lähekkäin että koululaisella mitenkään onnistuisi enää tuo viikko-viikko.



Itse en ihan kevyin perustein luopuisi puolesta ajasta lapseni kanssa, enkä tuomitsisi lastani jatkuvaan ikävään ja kaipaukseen. Jotenkin ei kuulosta siltä, että olisit(te) paljon pistäneet paukkuja nykyisen suhteen pelastamiseen.



Joo arvaan kyllä, että tänne hyökkää kymmenen eromammaa ylistämään kuinka lapsen elämä vain rikastui vanhempien erotessa ja kellään ei oo koskaan ikävä. En vain usko. Toisinaan ero on paras vaihtoehto, mutta monesti ulkoapäin näyttää siltä että syynä on vain kyllästyminen. Tietenkään parisuhteen ongelmista ei ihan kaikkea kerrota ulkopuolelle, mutta ainakaan tuossa suhteessa ei varmuudella ollut esim väkivaltaa eikä pettämistä.

Mikä on teidän tilanteessa lapsen etu. Lapsi on viaton mutta mitä vanhemmat tilanteesta saa. Jos sinä joudut luopumaan lapsesta miltä tuntuu. Jos suhde on huono, väkivaltainen niin ymmärrän muuten kannatta harkita useampaan kertaan.

Me erottiin myös lapsen ollessa 2v . Joka viikko 3päivää laps oli isällään. Kuitenkin palattiin yhteen puolen vuoden kuluttua kun haluttiin molemmat olla ja elää lapsen kanssa. Nyt meidän tyttö on jo 7v ekaluokkalainen ja myös meidän vanhempien suhde on hyvässä kunnossa.

Monet lastenvalvojat ei edes lähde tekemään viikko-viikko-sopimusta noin pienelle. Se taitaa sopia vasta kouluikäiselle lapselle. Jos sopii silloinkaan, se on lapselle aika raskasta muuttaa joka viikko. Vanhemmat vois ensin itse kokeilla viikko-viikko asumista ja sitten miettiä jaksaako lapsi sitä.

Kaksivuotiaalle vuoroviikkoratkaisu on liian rankka, eikä kaksivuotias hahmota aikaa kuten isommat. Mieluummin lapsella yksi koti ja vaikka useita tapaamisia viikossa etävanhemman kanssa.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2011 klo 21:14"]

siitä vaan heti uuteen suhteeseen, kyllä lapsi sopeutuu mihin vaan kun on pakko. Hohhoijaa. Tää on niin tyypillinen tää että 2-vuotiaan vanhemmat eroaa, kun ei enää ookkaan niin kovin kivaa.

[/quote]

Erosin kun lapseni oli samassa iässä, olisi pitänyt erota paljon aiemmin. Ei kärsinyt mitenkään, koska oli 99% vastuullani joka tapauksessa. Välit paranivat ja isä hoiti lastaan kotonaan.

Itseäni hävetti, kun lykkäsin eroa lapsen voinnin perusteella. Ei lapsen tarvitse mennä seinille, että "saa" erota, eikä hoitaminen ole välttämättä yksin sen rankempaa. Päinvastoin.

Moralisoit selvästi aloittajan tekstiä ymmärtämättä.

Varmasti parhain ratkaisu noin pienen kannalta erossa on se, että lapsi näkee kumpaakin vanhempaa mahdollisimman paljon, siis monta kertaa viikossa.

Usein pientn lasten vanhempien erot johtuvat väsymyksestä. Parisuhde ei toimi on kumpaankin väsyttää ja vituttaa vaan koko ajan.

Jos ei mitään kovin fundamentaalia, väkivaltaa, huumeita jne ole mkana, niin voisitteko harkita vielä esim vuoden?

Uusi parisuhde käy vaikka heti, lapsille uusi kumppani kannattaa esitellä vasta siinä vaiheessa kun olet aivan varma, että uusi kumppani pysyy elämässä mukana. Jos lapsi ehtii kiintyä uuteen kumppaniin, niin ero on lapsille taas uusi avioero.

:(

Noin pienelle lapselle ei matkalaukkuelämä sovi kuten ei yleensäkään lapsille. On kaukana lapsen eduista asua viiko siellä ja viikko täällä. Ainoastaan silloin se voi olla parempi vaihtoehto jos vanhempi on väkivaltainenhullujuoppo yms. Sanon nyt suoraan että se muksu ei ollut paras mahdollinen hankinta, kun nyt sitten se ero tulee. Huonoja kausia tulee parisuhteessa mutta ei sen tarvitse niihin kaatua. Aina löytyy apua suhdeterapeuteista keskusteluihin yms.

Tietysti aina ei vain toimi mutta nytkin uskallan veikata ettei takana ole kauhean monen vuoden avoliitto..? Lapset kannattaisi hankkia vasta sitten kun on varmasti selvillä että se suhde on kunnossa ja että lapsen ei tarvitsisi kärsiä siitä erosta.

Jotkut ratkaisee asian niin, että vanha asunto on käytössä vuoroviikoin. Lapsen ei tarvitse lähteä kotoaan mihinkään.

Tehkää töitä parisuhteenne eteen jos se vain on vielä mitenkään mahdollista.esim. Kirkon perheasiainneuvottelukeskus auttaa (kuuluit kirkkoon tai et) ja jos päädytte eroon on se pohditu tarkoin. Lapsesi tottuu eroon ja totuttelee vanhempiensa uusiin tilanteisiin koko loppu elämän. Asuisitko itse viikko viikosysteemillä, aika rasittavaa.

siitä vaan heti uuteen suhteeseen, kyllä lapsi sopeutuu mihin vaan kun on pakko. Hohhoijaa. Tää on niin tyypillinen tää että 2-vuotiaan vanhemmat eroaa, kun ei enää ookkaan niin kovin kivaa.

Mikä tuo pohjanoteeraus oli?



Mielestäni tuon ikäiselle on viikko-viikko systeemi ihan liian raskas. On tosi raskasta olla erossa rakkaastaan viikko.



Nuo viikko-viikko-systeemit ovat erittäin harvoin parhaita lapsille. Ne ovat yleensä vain helpoimpia vanhemmille... :-(

Nosto

Kaksivuotias on aivan liian pieni viikko-viikkoratkaisuun. Välillä mietin, että eikö nykyajan vanhemmilla ole aivosoluja laisinkaan. Monesti kouluttautuneillakaan vanhemmilla ei tunnu olevan pienintäkään ymmärrystä lasten kehityksestä. 

Vanhempien avioero lisää tutkitusti lapsen eroriskiä aikuisena. 

Tuntuu omituiselta, että miten noin pienen lapsen vanhempana edes jaksaisi miettiä jotain uutta suhdetta ennen kuin on erottu edellisestäkään. Kun lapsi kasvaa joskus vanhemmaksi/aikuiseksi, niin tuo suunniteltu asumisjärjestely voi myös hänelle näyttäytyä sellaisena, että äiti hylkäsi hänet. Äiti muutti pois kotoa, kun hän oli hyvin pieni. 

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu omituiselta, että miten noin pienen lapsen vanhempana edes jaksaisi miettiä jotain uutta suhdetta ennen kuin on erottu edellisestäkään. Kun lapsi kasvaa joskus vanhemmaksi/aikuiseksi, niin tuo suunniteltu asumisjärjestely voi myös hänelle näyttäytyä sellaisena, että äiti hylkäsi hänet. Äiti muutti pois kotoa, kun hän oli hyvin pieni. 

Siitähän tuossa on kysymys. Lapselle jää syvä vaillejäämisen kokemus.

Mitä sinä siitä lapsesta välität tai exästäsi. jatkat vain elämääsi uuden kumppanin kanssa ja kyllä se lapsi siinä mukana kulkee. Jos on hyvä tuuri niin siitähän se saa puuttuvan vanhemman korvikkeen ja kaikki menee hyvin ja jos ei mene niin voivoi. Näitä tapauksia riittää suomessa ja lisää tulee joka päivä joten turha siitä on isoa numeroa kenenkään tehdä. Vahinkoja sattuu paremmissakin piireissä ja geenilottoa pelataan, siinähän se on elämän tarkoitus lyhyesti.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinä siitä lapsesta välität tai exästäsi. jatkat vain elämääsi uuden kumppanin kanssa ja kyllä se lapsi siinä mukana kulkee. Jos on hyvä tuuri niin siitähän se saa puuttuvan vanhemman korvikkeen ja kaikki menee hyvin ja jos ei mene niin voivoi. Näitä tapauksia riittää suomessa ja lisää tulee joka päivä joten turha siitä on isoa numeroa kenenkään tehdä. Vahinkoja sattuu paremmissakin piireissä ja geenilottoa pelataan, siinähän se on elämän tarkoitus lyhyesti.

Kyllä lapsen täytyy kokea vanhempansa avioero vähintään kolme kertaa teini-ikään mennessä! Nih!