Kiltti anoppi.

Olen yrittänyt ystävystyä ja tutustua miniöihini, mutta en ole itseäni tyrkyttänyt enkä heidän koteihinsa koskaan kutsumatta tuppautunut, eikä meitä ole kutsuttukaan kuin lasten syntymäpäiville. Olen tarkkaan varonut esittämästä omia mielipiteitäni lasten kasvatuksesta tai muustakaan heidän perheisiinsä liittyvitä asioista. Omaan kotiini olen tasapuolisesti ja yhtä aikaa molempia perheitä kutsunut, tehnyt hyvää ruokaa ja olettanut että ovat kuitenkin silloin viihtyneet. Lapsia olen hoitanut todella paljon ja mielelläni, kotini on heille kaikille todella rakas paikka. He ovat elämäni tärkeimmät asiat ja valtavan rakkaita kaikki, olen kiitollinen että heidän kanssaan saan paljon aikaa viettää. Mutta sen olen lopulta ymmärtänyt että olen lasteni perheille ulkopuolinen, heitä ei kiinnosta kanssani tekemisissä olla. Joten lopulta tajusin  luovutttaa, pysyn sivussa heidän elämästään...mutta "kyllä minä niin mieleni pahoitin" monta kertaa.

Kummia tarinoita, surullista. Kyllä minusta on ollut asiaan kuuluvaa että seurustellaan ihmisten tavoin sekä minun että mieheni vanhempien kanssa, vaikka ei se ole kaikissa vaiheissa helppoa ollut. Voitteko te väärinkäytetyt anopit tehdä lakon tai puhua lapsenne kanssa siitä, miten jatkaa.

Minulla on hirmu hirveä anoppi joka tosin pitää minua hirveänä miniänä, syystä jota en itsekään tiedä. Tasan ei käy onnen lahjat.

Minullakin on anoppi joka on vaikea ja epätasapainoinen ihminen. Tulen hänen kanssaan jotenkin toimeen, koska minulle on vaikeaa olla huonoissa väleissä kenenkään oman tai miehen lähisukulaisen kanssa. Mutta hän on tuonut näinä vuosina valtavasti stressiä ja pahaa mieltä elämääni, toki jotain hyvääkin mutta ei kovinkaan paljoa.

On ajatellut teitä

yritän olla kiltti anoppi ja hoidan lapsia lähes viitenä päivänä viikossa ja teen heille vaatteita ja ruokia, joita miniä toivoo ja rakastan lapsia yli kaiken vaikka kaikki omat hommat jäävät tekemättä, koska lapset ovat pian isoja ja eivät minua tarvitse, mutta joskus tuntuu, ettei mikään riitä. Koko ajan on olo, että en ole tehnyt tarpeeksi. Joistakin pienistä sanoista ym se tulee mieleen.

Niin vaan kääntyi tämäkin keskustelu anopin haukkumiseksi, niitä kyllä netissä riittää. Keskustelun aloittaja kehui anoppiaan kiltiksi ja mukavaksi, ja sellainen itsekin olen yrittänyt tosissani olla. Lastenlapset on niin valtavan rakkaita,"lakkoilemalla" ei uskalla ottaa riskiä että joutuu syrjään heidänkin elämästää.