Luulin lapsena, että isoveljeni kuoli minun takiani.

että pekästään lapsen odottaminen ja saaminen liikuttaa naisen sisintä, aiheuttaa stressiä ja laittaa hormonitoiminnan sekaisin. Lisäksi omat aikaisemmat traumakokemukset voivat nousta esiin. Ymmärrät nyt, että pelkästään oman lapsen sairastuminen on järkytys ja stressitekijä ja ymmärrät, että äiti joka menettää lapsensa on syvästi järkyttynyt ja tuska on läsnä hänen koko loppuelämänsä. Ymmärrät että kun joutuu kokemaan nämä KAIKKI, niin yhdistelmä ei ole hyvä.

uskoisin sen olevan tosi yleista lapsikuolem-aperheistä. Lapset helposti syyttävät itseänsä sisaruksen kuolemasta, koska lapset ovat lähtökohtaisesti niin minä-keskeisiä. Siksi on niin kovin tärkeää korostaa, että vanhempien tunnereaktiot eivät ole lapsen syytä, eikä tietty se kuolemakaan.



Tämä kirja voisi olla hyödyllinen ap lukea



Dyregrov Atle

Lapsen suru

1997



Kirja antaa käytännön neuvoja siitä, miten voimme parhaiten huolehtii lapsesta, joka on kohdannut kriisi, kuten omaisen tai luokkatoverin kuolema, ja tukea ja auttaa hänen selviytymistään. Kirja soveltuu esimerkiksi opettajille tai päivähoitohenkilöstölle ja muille aikuisille, jotka joutuvat työssään tekemisiin surevien lasten kanssa. Se on erinomainen apu myös vanhemmille ja sukulaisille.

Oletteko keskustelleet tuosta asiasta?

Emme koskaan keskustelleet asiasta ja nyt se on jo liian myöhäistä, koska isäni on kuollut ja äiti on vaikeasti dementoitunut.

Perheessä oli ennestään jo kolme tyttöä. Äitiäni syytettiin niin veljensä kuolemasta kuin seuraavan lapsen kuolemasta. Tämäkin oli siis poika.



Itse olen aina joutunut kärsimään siitä, että olen tyttö. SAmoin äiti kohtelee lastenlapsistaan tyttöjän huonosti. Pojat ovat kaiken keskipiste.



Olen itse erittäin tarkka siitä, että kohtelen omia lapsiani (2 tyttöä ja 2 poikaa) tasapuolisesti. Toivottavasti kierre katkeaa, vaikka vanhin tytöistä onkin jo tajunnut, että mummo tykkää vain pojista. Onneksi nähdään vain pari kertaa vuodessa.

Isoveljeni kuoli viisivuotiaana leukemiaan. Pari päivää ennen veljeni kuolemaa hän sanoi, että "Eihän se äiti haittaa, vaikka minä kuolen, koska siellä sinun mahassa on uusi lapsi sinulle". Äitini odotti minua siis silloin kun veli sairasti ja kuoli. Minä synnyin vuorokausi veljeni hautajaisten jälkeen. Tiedän, että äitini ja isäni toivoivat, että olisin syntynyt poikana, että olisin edes jollain tasolla korvannut vanhemmille veljeni kuoleman aiheuttaman menetyksen. Mutta ei, olinkin tyttö. Minun jälkeeni perheeseeni syntyi vielä 3 tyttöä minun ollessani 3v, 5v ja 8v. Koko lapsuutemme ajan äiti ja isä syyttivät meitä tyttäriään veljen kuolemasta, mutta eniten minua, koska he olivaat jostain syystä varmoja, että jos äitini ei olisi odottanut veljen sairauden ja kuoleman aikana minua, niin veli ei olisi kuollut. Heidän mielestään veli ei jaksanut taistella sairautta vastaan koska ajattelivat, että veli ajatteli näin: "Kyllä äidin mahassa oleva vauva korvaa minut jos kuolen, eivät he kuitenkaan enää minusta välittäisi kun vauva syntyy vaikka olisin elossa" ja siksi veli ei jaskanut taistella sairautta vastaan. Tunsin koko lapsuuteni syyllisyyttä siitä, että veljeni kuoli vain siksi, että hän tiesi minun syntyvän pian ja lisäksi meitä siskoksia hävetti olla tyttöjä, koska tiesimme että äiti ja isä inhosivat meitä siksi koska olimme tyttöjä.

miten uskot, mutta voin vakuuttaa sinulle että hän on perillä ja voit muillekin lapsile sanoa, varmaan olet jo kertonutkin että hän on taivaassa. hänet oli taivasta varten tehty sillä kukaan ei tule , eikä mene ilman Jumalan sallmista. olette olleet urheita , kaikille ei anneta tätä kokemusta , he luhistuisivat.