Täällä Salossa synkistellään nyt oikein kunnolla Nokian vähennyspäätöstä.
Paikallislehden mukaan tämä on historian synkin yhteen paikkakuntaan kohdistunut työpaikkojen väheneminen.
Veistä käännetään haavassa.
En varmaan enää ikinä saa töitä...
Kommentit (15)
Kemijärvi jne. paperitehdaspaikkakunnat joista on vielä pitkä matka kaikkialle jos aikoo työllistyä.
Salon muuttovoitto kääntyy nyt vaan plussasta miinukselle ja kaupunki näivettyy takaisin juuri siksi tuppukyläksi mitä se oli ennen Nokian tuloa.
Pienessä mittakaavassa saa koko ajan joku kenkää. Niitä ei huomioi kukaan. Esimerkiksi mieheni oli eilen viimeistä päivää töissä. Siitä ei ollut mitään uutista lehdessä.
Kyllä siellä Salossa pärjättiin myös ennen Nokiaa. Moni sieltä käy Turussa töissä. Ei ole pakko löytyäkään Salosta uutta työpaikkaa. Yksi tuttuni käy Salosta Turussa töissä. Matka kestää 45 minuuttia.
Mulla on tuttavia, jotka lähti Nokialta 3 v sitten ja yhä työttöminä. Mutta alan vaihtoa jos on valmis tekemään, eiköhän löydy!
Etenkin jos perheessä molemmat olleet Nokialla töissä ja nyt kenkää tulee. Mitä eteen... No todennäköisesti moni joutuu opiskelemaan uuden ammatin ja mahdollisesti vielä velkainen asunto hyvällä tappiolla myyntiin. Välttämättä kukaan ei edes osta siltikään. En asu Salossa mutta niin täällä oli pakko useiden toimia kun paikkakunnalta suuri työllistäjä lopetti.
Vaikea paikka ja jotkut työllistyvät nopeastikin aivan uudelle alalle ja kotiseudulla. Heillä hyvin asiat mutta kaikille ei käy niin hyvin. Jokunen saattaa päättää päivänsä oman käden kautta kun elämä tuntuu liian hankalalta.
Salosta Turkuun työmatkahan olisi lyhyt nykypäivänä. Ongelma on vain ettei tavalliselle työntekijälle jolla ei erikoistaitoja välttämättä työtä löydy näistä turuistakaan koska kilpailu on kovaa. Hoitajiksi ei kaikista ole ja sekin olisi yhteiskunnalle kestämätön tilanne.
Suurin häviäjä on Salo tuossa Nokian irtisanomisissa. Tietää julkisen sektorin kurjistumista.
sais potkut niin päästäs muuttamaan täältä tuppukylästä pois.
kun elämä ois aina noin yksinkertasta että vois vaan vaihtaa paikkakuntaa kun siltä tuntuu. Valitettavasti vaan esimerkiksi lasten yhteishuoltajuuskuviot pakottaa täällä hengailemaan jos lasta haluaa joskus nähdä.
Suurin häviäjä on Salo tuossa Nokian irtisanomisissa. Tietää julkisen sektorin kurjistumista.
saakin kurjistua. Monta kuntaa liitettiin yhteen, mutta väkeä ei vähennetty! Nykyajalle täysin absurdi viiden vuoden irtisanomissuoja kuntasektorilla on välittömästi lopetettava myös.
Suojatyöpaikat eivät ole tätä päivää.
Sitäkin kannattaa harkita vaihtoehtona, jos siellä päin ei ole mitään tarjolla. Ainakin tilapäisesti.
Itse tiedän paljon ihmisiä, jotka kulkevat Tampereelta Helsinkiin töihin ihan päivittäin.
Yksi tuttuni käy Salosta Turussa töissä. Matka kestää 45 minuuttia.
Turussakin on useimmilla aloilla pirun huonosti työpaikkoja. Helsingissä olisi jo enemmän mutta siellä joka päivä töissäkäynti on kyllä melko raskasta ja jos ei ole kovin iso palkka ei välttämättä kannata taloudellisestikaan.
Sitäkin kannattaa harkita vaihtoehtona, jos siellä päin ei ole mitään tarjolla. Ainakin tilapäisesti.
Itse tiedän paljon ihmisiä, jotka kulkevat Tampereelta Helsinkiin töihin ihan päivittäin.
Kiitos VR.
Henkilömääräisesti ehkä synkin, mutta vaikutuksiltaan on synkempiäkin. Esim. Voikkaan taannoinen paperitehtaan lakkauttaminen. Vajaa 700 sai kenkää, mutta se murskasi koko Voikkaan kylän ja halvaannutti koko Kuusankosken kaupungin.
Samoin, esimerkiksi Kemijärvi jäi aika tyhjän päälle paperitehtaan lakkautettua.
Salo on isompi kaupunki ja lisäksi lähellä on "suurkaupunki" Turku, jossa on paljon elämää ja työtä.
Mutta onhan 3 tuntia yhteen suuntaan jo todella paha. Autolla sit vaan.
ainakaan niin kauan kun irtisanomisaika ja sen perään ansiosidonnainen juoksee. Palkasta menee liikaa matkakustannuksiin ja lisäksi perheen kanssa jää todella vähän aikaa.
Olen kokeillut vuoden verran ja ei ollut ihmisen elämää. En lähtisi moiseen mutta kukin tavallaan.
Mulla on tuttavia, jotka lähti Nokialta 3 v sitten ja yhä työttöminä. Mutta alan vaihtoa jos on valmis tekemään, eiköhän löydy!