mikä oikeus kenelläkään on haukkua joku

voin sanoa että vanhempani teki mitä teki koska heillä oli ollut vaikeaa.



Olen itse tuon yläpuolella. Näen että vanhemmuus ei ole minä-minää vaan lapsen edessä pitää vähän kumartua ja luopua joskus.



Veikkaan ettei vanhempani ota koskaan vastuuta tekemisistään, he puolustautuvat sanomalla miten silloin oli tapana.



Silti 80- luvulla oli jo lastensuojelulaki ja kyseessä oli vanhempieni itsekkyys. Minä en sille mitään voi.



Ei vanhempieni kuulu hoitaa lapsiani. Ei he tosin minuakaan hoitaneet.

Anoppini tahtoo hyvät välit lapsenlapsiinsa ja sen eron näkee. Äitini sitten ihmettelee miksi häneen ei ole samanlaista vaikka niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Siskon anoppi joka on äitiämme iäkkäämpi on myös tehnyt hyvän suhteen lapsenlapsiinsa; ei se ilmaisena vaan tule. Sillä että tulee joskus kahville mutta ei tee mitään lapsien kanssa.



Isovanhemmuus ei ole ikäjakautuma vaan persoonakysymys.



Synnyttää voi lähes kuka vaan nainen muttei se tee ihmisestä hyvää lähemmäistä, eikä se tee hänestä lämmintä mummoa. Se on ihmissuhde joka tarvitsee läsnäoloa.



Tällä palstalla olen huomannut miten jotkut äidit puhuu itsekkäästi jostain perheen ongelmasta. Minä-minä on silloinkin kyseessä. Ei se että tuetaan lasta jotenkin vaan se miten lapsi häiritsee äitiä. Ei se eroa MITENKÄÄN siitä miten omat vanhemmat on pilanneet lapsuuden, teidän lapset kasvaa itsenäisiksi aikuisiksi ja heillä on oma lapsuus ja oma suhde vanhempiinsa.



Sitä se vaan on. Olen 80- luvun lapsi ja paljon annan vanhemmilleni anteeksi, paljon ymmärrän äitiäni. Teen paljon enemmän töitä kuin äitini tämän asian tajuamiseksi joka junnaa minä-minää.