Lue keskustelun säännöt.
Miksi adoptio on niin vaikea ja kallis prosessi?
02.02.2012 |
Samaan aikaan kun maailmassa on miljoonia lapsia vailla minkäänlaista suojaa ja huolenpitoa. Ei käsitä ei. Esim. Taiveahon ja Kaikkosen tapaus.
Kommentit (22)
että ne ongelmat löytyy noilta aktiiveilta. Tuntuu että heidän täytyy käydä niitä vatvomassa joka paikassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kelle vaan voidaan antaa, mihin tarkoitukseen vaan...
ihan normaaliin lisääntymiseenkin pitäisi nykyään anoa lupa. Ei sitten kaikenlaiset pässit pääsisi lisääntymään...
Jos adoptiot olisivat vapaita, olisi niitä kärsiviä lapsia sitten äkkiä paljon enemmän, kun kaikki hourupäät hakisivat lapsen omiin tarkoituksiinsa.
Kyllä adoption byrokratia ja (osaksi) sen myötä tulevat maksut ovat aivan paikallaan. En usko, että kenelläkään rahasta jää lapsen adoptoiminen kiinni, tai sitten kyseisessä perheessä ei kenties varaa lapseen olisikaan.
Nythän tuo adoptioprosessi tuottaa minimaalisen vähän adoptiolapsia, mutta elättää satoja sossuntätejä, jotka keksivät yhä vain lisää venkuloita prosessiin, jotta työt säilyisivät.
Adoptiolasten määrä on romahtanut, mutta tätien määrä räjähtänyt.
Palvelunantajat, Pela, Interpedia ja Helsingin adoptiotoimisto pyörittävät samoja asiakkaita loputtomiin jonoissaan ja perivät joka käänteessä kaikesta maksun - ja käytännössä eivät tee muuta kuin keksi yhä uusia mutkia niihin prosesseihin, jotta ne asiakkaat lojuisivat jonoissa rahastettavina vieläkin pidempään.
On siis keksitty täydellinen bisnes.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Adoptiot eivät aina onnistu. Adoptiolapsella on takanaan hylkäämis- eli menetyskokemus, ja hänellä on usein siitä johtuva kiintymyssuhdehäiriö. Sen lisäksi lapsen erilainen etninen tausta tuottaa yleensä vaikeuksia - suomi on yhä edelleen rasistinen maa. Adoptiolapsen vanhemmus ei ole siten kaikilta osin samanlaista vanhemmuutta kuin biologinen vanhemmuus, vaan usein vaativampaa. Omat lapsettomuustraumat jos vielä on takana on oleellista, että ne on saatu käsiteltyä riittävästi etteivät ne kuormita perheen dynamiikkaa.
Adoptiovanhemmille ja adoptoiduille lapsille tulisi olla enemmän tukea prosessin eri vaiheissa kuin mitä sitä nyt usein on. Adoptiovalmennus pitäisi olla vanhemmille pakollista!
Lapsi -usein traumatisoitunut sellainen - ei ole mikään kauppatavara kuten auto tai tiskikone, joten prosessin pitääkin olla vaativa. Jos sitä ei kestä, miten jaksaisi mahdollisesti vakavastikin oireilevan lapsen ja teini-ikäisen adoptiolapsen vanhempana?
Osa adoptioista epäonnistuu sen vuoksi ettei vanhemmat jaksa ja pärjää oireilevan lapsen/nuoren kanssa. Osa on pettynyt, kun lapsen kanssa elämä ei olekaan sellaista kuin oltiin alunperin unelmissa kuviteltu.
Mieti jos joku rikollinen lapsiin sekaantuja haluaa adoptoida lapsen ja pakottaa puolisonsakin tähän, saa lapsen? Siksi molemmat pitää haastatella tarkkaan ja tarkistaa molempien rikostausta ymym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että adoptioita epäonnistuu. En tiedä yhtäkään ja tunnen sentään kymmeniä adoptioperheitä ja tiedän vielä useamman...
Ja nuo väitteet adoptiolasten traumoista jne. on myös kyllä hel-ve-tin liioiteltuja.
Ja adoptiovalmennushan ON pakollista!
Sosiaalityöntekijät ottavat nämä perheet sitten joskus haaviin jos edes saavat. Kuitenkin osa lapsista elää epäinhimillisissä oloissa, koska rahallisesti kulissit ovat kunnossa, valitettavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli siellä selvitetään vain täyttääkö vanhemmat hakukriteerit, mutta itse adoptioon valmentaminen jää retuperälle. Onneksi monissa kunnissa on tasokkaampaa menettelyä, mutta tasoerot ovat todellisuutta.
Adoptiovalmennus ei ole pakollista, neuvonta on.
No ei tod.
Ja tyypillistä tääkin taas. Nyt saivarrellaan knoppitiedolla, että adoptio"valmennus" on jotenkin ihan eri asia kuin adoptio"neuvonta"...
Taitaa olla joku turhanaikainen sossu äänessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kyllä tuo aika mielestäni on kohtuuttoman pitkä, vaikka itse en adoptiota harkitsekaan. Varsinkin jos parilla on takana ensin lapsettomuushoidot, menee adoptioprosessiin lisäksi usein niin pitkä aika, ettei sitten vauvaa enää saakaan. Ja suurin osa ajasta on pelkkää prosessin etenemisen odottelua. Jos edes odottaisivat soittoa lapsesta, mutta kun odotus on vain seuraavan vaiheen odottelua.
adoptio on todella kallista, maasta riippuen. Joku maa odottaa adoptiovanhempia paikalle jo hyvissä ajoin ennen itse adoptiota, joskus jopa ennen lapsen syntymää. Eli se on molemmille vanhemmille palkatonta tai seuraavista lomista. Matkat joka suuntaan, hotellit, usein jopa viikkojen viipyminen maassa. Sitten paikalliset tahot.. rahaa sinne ja tuonne, adoption välittäjälle esim lastenkotiin tai vastaavaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että adoptioita epäonnistuu. En tiedä yhtäkään ja tunnen sentään kymmeniä adoptioperheitä ja tiedän vielä useamman... Ja nuo väitteet adoptiolasten traumoista jne. on myös kyllä hel-ve-tin liioiteltuja. Ja adoptiovalmennushan ON pakollista!
Adoptoivat ihan pienen vauvan ja 1 vuotiaana lapsi todettiin kuuroksi. Eikun lapsi palautukseen ja uusi vauva tilalle:/
Tämä on sairas ja tosi juttu. Suomalainen pariskunta, asuivat tuolloin ulkomailla jossa prosessi hieman eri tasoinen kuin suomessa.
Toisessa tapauksessa jonka tiedän, perheen äiti on alkoholisti. Suht on kuitenkin menee. Myös suomalainen perhe ja asuvat ulkomailla.
että adoptioita epäonnistuu. En tiedä yhtäkään ja tunnen sentään kymmeniä adoptioperheitä ja tiedän vielä useamman... Ja nuo väitteet adoptiolasten traumoista jne. on myös kyllä hel-ve-tin liioiteltuja. Ja adoptiovalmennushan ON pakollista!
Vilkaisepa vaikkapa Finado tutkimusta.
Ruotsissa on jouduttu perustamaan lastenkoteja pelkästään adoptiolapsille, jotka on otettu huostaan. Näin niinkuin esimerkiksi tuosta asiasta.
terapia-tukea lapsen kipuilun vuoksi. Ja myös perheitä, missä vanhempi on itse pettynyt ja masentunut, kun asiat eivät mennetkään niin idyllisesti kuin oltiin kuviteltu.
Ei adoptiot aina suju, vaikka aika usein vastoinkäymiset ovat sellaisia, että niistä psyykeeltään vahva ja tunnetaitoinen vanhempi kyllä selviää.
No jaa. Minä en ole vaikeutta löytänyt kuin toisesta prosessistamme ja sekin oli takkuamista palvelunantajan alati muuttuvien sääntöjen ja puuttuvan tiedotuksen takia.
Neuvonta sujui näpsäkästi, lautakuntajonot olivat meillä siedettävät (joo, yhdessä vaiheessa olivat kauheat), luvat tuli kerralla (toki kaikille ei tule), paperit sai maahan heti, kun ei ollut "turhan kranttu" lapsen suhteen ja odotusaikakin oli siedettävä. Toisella kertaa melkein olematon.
Kalliiksikaan en sano, sillä hakumatkahan sen pahimman maksun aiheutti. Ei kai kukaan oleta, että joku muu taho maksaa matkan ulkomaille lasta hakemaan? Kyllä omat matkansa pitää itse maksaa.
Totuus kyllä on sekin, että jos lähtee odottamaan pientä ja tervettä lasta, silloin joutuu pitkän, vaikean ja kalliin prosessin kynsiin. Kalliin siksi, että palvelunantajalle joutuu yleensä maksamaan vuosimaksun ja adoptioluvan uusiminenkin maksaa.
Mutta lapsilla todella ON traumoja, se puhe ei ole liioiteltua. Ennemminkin vähäteltyä.
Ruotsi ei ole Suomi - ja kukas ne lapset ottaa huostaan...
Vauvoja ei myöskään palautella yhtään mihinkään, täyttä puppua.
Minäkään en ole eläissäni käynyt, eikä valtaosa adotiotutuistakaan. Niissä käy ne tanttojen lemmikit - joiden kanssa tuntuu, että toteuttava profetiaa, kun eivät osaa itse kasvattaa ilman tanttoja. Eli ei välttämättä ole lapsessa, vaan tantan valinnassa ja valituissa se vika.