Onko teillä ystäviä, joillla tuntuu kaikki asiat olevan paljon paremmin kun teillä?

kaverit lähtevät karibialle koko kolmen hengen perheen voimin - ja yhden hengen loma maksaa 4000 e. Myös lapselta.

Näitä kaveriperheitä on useampia, joissa on juuri kaikkea sitä.



Ei se minun ystävyyttäni häiritse, vaikka lomista kuullessani kirpaiseekin ja kateus herää. Kun kateuden tunnistaa, ja hyväksyy että nyt olen kateellinen - pääsee siitä yli. Jos pullikoin vastaan, niin sitten tulee ongelmia.



Ajattelen, että kaikilla meillä on asioita hyvin ja huonosti. Ei ole olemassa täydellisyyttä.

nykyään ollaan vaan "hyvänpäiväntuttuja". Huomasin jokaisen vierailun jälkeen olevani tyytymätön omaan elämääni ja päätin, ettei ole terveellistä jatkaa tiivistä ystävyyttä. Helpompi kaveerata niitä, joilla on lähes samanlainen elämäntilanne.

Eikä mullakaan kaikki ole täydellisti, mutta paremmin kuin muilla. Siis asiat jotka minä koen tärkeinä.

et kaikilla muilla on asiat paljon paremmin kuin minulla. Varmaan joku outo alemmuuskompleksi vaivaa.

Elän itse vaatimatonta elämää, johon olen erittäin tyytyväinen. Sitten mulle naristaan raha-ongelmia (itselläni on pienet tulot) ja "hyvä sun on kun sulla on aikaa" (teen osa-aikatyötä) ja valitetaan kiirettä (mulla sitä on harvoin). Kyllä se on aika paljon asennoitumiskysymys, puolin ja toisin.

Olen elänyt tosi vaikeitakin aikoja, mutta aina olen osannut olla tyytyväinen siihen mitä on ja olla onnellinen ystävien onnesta. Nyt kun oma elämäni on tällä hetkellä hyvällä mallilla, olen huomannut, että jotkut entisistä ystävistäni eivät sitä kestä. Se tuntuu tosi pahalta.

En olekaan niiden kanssa kovin paljon tekemisissä juuri siksi etten ihan masentuisi.

Olen elänyt tosi vaikeitakin aikoja, mutta aina olen osannut olla tyytyväinen siihen mitä on ja olla onnellinen ystävien onnesta. Nyt kun oma elämäni on tällä hetkellä hyvällä mallilla, olen huomannut, että jotkut entisistä ystävistäni eivät sitä kestä. Se tuntuu tosi pahalta.

Minulla ei ole miestä, työtä eikä omistusasuntoa. Silti olen tyytyväinen, enkä koskaan tunne huonommuutta kavereideni joukossa. Hyvä elämä voi koostua ihan toisenlaisistakin asioista, kuten luovasta tekemisestä. Oma vapauteni on varmasti sellainen, jota joku kaikki em. asiat omaava voi joskus kaivata.

mut aika harvoin tunnen kateutta. Se ei tarkoita, ettenkö kadehtisi, mutta mun mielenterveys ei kestä verrata omaa tilannettani niiden tilanteeseen, joilla on asiat paremmin. Siinä menisi, paitsi ystävyyssuhteet, myös oma onnellisuus aika nopeasti pelkästään itsesääliksi. Sen vuoksi yritän vaan ajatella niin, että joillakin on aina jotian enemmän kuin toisella; rahaa, tuuria, parempi yhteiskunnallinen asema tms. ja sellaista se on. Ainakaan mun ei tarvitse miettiä, ollaanko minun kanssani kavereita sen vuoksi, että minusta jotenkin hyödyttäisiin. :P

mutta kun tiedän että nämä ystävät ovat naineet rahan niin en osaa olla katellinen, elämä on valintoja, myös kumppanin valinta vaikuttaa tähän.



Jos on nainut rahaa ja sillä on saanut hienot talot ja autot ja minä asun vuokra kolmiossa ja olen onnellinen niin ei se ole minulta pois.



Arvostan mutenkin elämässä muita asioita kuin rahaa.

läheisemmäksi ihmiset, jotka ovat kokeneet ja eläneet suunnilleen samanlaista elämää kun minä. On muutamia tuollaisia "kultalusikka suussa syntyneitä" tuttuja, mutta en usko että ymmärtävät minua tai elämääni. Siksi suhde jää hyvin pintapuoliseksi. Minusta vastoinkäymiset jalostavat yleensä ihmisiä. Jos elämä on liian helppoa, jäävät jotenkin muovisiksi. En myöskään osaa arvostaa näitä kaukomatkoja, design-huonekaluja ja merkkivaatteita, jotka tuntuvat olevan niin tärkeitä näille tutuilleni.

Joillakin on sellainen asenne, että ei nähdä sitä hyvää, mikä itsellä on ja niitä ongelmia, joita toisilla on. Tietysti on eroja, mutta usein lähempää tarkasteltuna ne onnenpotkut ovat olleet ihmisen omia valintoja. Esim.että on suostunut ensin tekemään töitä sinnikkäästi vaikka pienemmällä palkalla ja ylennyt siitä parempaan, samaan aikaan kun toinen on narissut "emmä tommosta ala tekeen" ja on yhä työttömänä.



Toki on eroja rahassa ja onnessa siinä mielessä, esim.jotkut saavat tosi hyvää palkkaa pienemmällä työllä kuin toinen. Mutta monesti varakkuuskin on suhteellista. Joku valittaa parvekkeekka tupakka suussa savuten, että hyvä se on naapurin siivoojaa käyttää kellä on millä mällätä.. Tajuamatta, että siinähän itse röyhyttää tupakassa ilmaan vuodessa todella monta siivoojakäyntiä.



Minulla on asioita, joiden katson olevan muilla paremmin (talo aina siisti, kotona ei mikään remontti ole kesken), nämäkin tietysti johtuvat omasta ja mieheni toiminnasta. Mutta yleisesti ajattelen, että minulla on asiat paremmin kuin muilla, vaikka esim.tuloissa minä ja mieheni jäämme kauas keskivertokansalaisista. Minulla sentään edes on töitä ja saan valita, minkä verran teen.

mulla on niin helppoa, kun on rahaa, hyvät työpaikat, talot ja muut vempeleet. ja näin onkin, mutta kaverit eivät huomaa sitä puolta, että mies on työn takia paljon poissa ja minä tosiaan hoidan sen kämpän, muksut ja systeemit yksin sillä välin, sekä óman työni. Omaa elämääni en vaihtaisi mihinkään, mutta eihän kenenkään elämä silti ole täydellistä, vai mitä?

mulla on niin helppoa, kun on rahaa, hyvät työpaikat, talot ja muut vempeleet. ja näin onkin, mutta kaverit eivät huomaa sitä puolta, että mies on työn takia paljon poissa ja minä tosiaan hoidan sen kämpän, muksut ja systeemit yksin sillä välin, sekä óman työni. Omaa elämääni en vaihtaisi mihinkään, mutta eihän kenenkään elämä silti ole täydellistä, vai mitä?

Samaa mieltä. Kaikki asiat eivät välttämättä näy ulospäin. Aina kuulkaas löytyy niitä joilla on asiat paremmin, mutta myös heitä keillä huonommin. Ajatelkaas vaikka Afrikan nälkään kuolevia lapsia, että eiköhän meillä täällä ole asiat kaikilla melkolailla hyvin.

Kadehtiminen ei paranna kenenkään olotilaa. Siihen on tietysti helppo syyllistyä erioten, kun ei tunne kadehdinnan kohdetta kunnolla.

PItäskö mennä terapiaan?

kanssa. Kaikilla on kauniit kodit, hyvä parisuhde ja fiksut lapset. Onni ei aina potki, eikä mitään olla saatu "ilmaiseksi" mutta sittenpähän osaa antaa arvoa kaikelle mitä on saanut aikaan.



Ainoa mitä kadehdin on se että osalla on jo lainat maksettu tai lopuillaan, mutta tuokin helpottaa jos saamme nykyisen talomme myytyä nyt keväällä ja pääsemme rakentamaan uutta.

että ne parempiosaiset ystävät vaan kaikkoaa jotenkin elämästä.

Mulla on muutama sellainen ystävä ollut, jolla on taloudellisesti paljon paremmin asiat ja jotenkin vaan ajastaan käy niin, ettei ollakaan enää tekemisissä. Heidän arkensa ja elämänsä on helpontuntuista ja meidän perheen vastoinkäymiset ja ongelmat alkavat rasittaa suhdettamme. Yhteiset puheenaiheet ja kiinnostuksenkohteet ei vaan riitä pitämään yllä ystävyyttä.

Kai se oma sisäinen kateuskin jotenkin vaikuttaa. Rahalla ratkaisisin minäkin monta elämämme ongelmaa mutta sen rahamäärän hankkiminen ei vaan ole mahdollista.



Juuri nyt elän elämässä kummaa vaihetta, tuntuu, että kun koitan saada omaa elämäämme järjestykseen ja koitan pitää jotenkin henkisesti puoliani, moni ennen niin läheinen ihminen on jäänyt pois arjesta. En jaksa jakaa aikaani enkä voimiani kaikkeen ja entiset, läheiset ystävät eivät ota yhteyttä. Eli itse olenkin jotenkin ollut se kantava voima ja yhteydenpitäjä.

Mulla on mielestäni asiat hyvin, oikeastaan mitään ei puutu. Lisäksi en ole kateellista tyyppiä.

Mutta mutta, nyt on hiljattain tullut ekaa kertaa nolo olo kun ystäväperheillä kaikilla niin niin hienot autot ja meillä toinen auto perus perheauto ja toinen vanha hlöauto. Olen aina sanonut etten panosta autoon ja rinta rottingilla olen ajellut vanhalla törisevällä kaaralla.



Kuitenkin meille on vihjailtu autojen tyylistä, väristä, kunnosta ja kysytty ollaanko hankkimassa uusia milloin?



Ihmettelen vain et miten kaikilla voi olla vara ostella 30-40 tuhannen autoja tuosta vaan. Ne maksaa? Olemme hyvätuloisia, muttemme todellakaan voisi ilman kovia kuukausimaksuja hankkia tuollaisia.



Tuntuu, että tässä on jotain jota me emme vain ole ymmärtäneet. Onko se kulutusluotto? :D

nykyään ollaan vaan "hyvänpäiväntuttuja". Huomasin jokaisen vierailun jälkeen olevani tyytymätön omaan elämääni ja päätin, ettei ole terveellistä jatkaa tiivistä ystävyyttä. Helpompi kaveerata niitä, joilla on lähes samanlainen elämäntilanne.