Kuinka tavallista on, että äiti todellisuudessa pakenee pienen lapsen tarpeita

Helpompaa on selittää töihin paluun syyksi asuntolaina tms kuin se, että ei vaan jaksa olla kotona. Onhan se raskasta, välillä on minullakin kahden lapsen kanssa päiviä kun seinät kaatuvat päälle. Absurdein väite, jonka olen kuuullut, oli se, että 1 v 2 kk ikäiselle tuli tylsää kotona niin äiti palasi töihin. :D

Venhemmuuden vaativuus yllättää. Lapsi tarvitsee monenlaista hoivaa ja kaikista ei vaan ole siitä huolehtimaan yksin.

Kaikki ei ole valmiita luopumaan omastaan toisen hyväksi. On totuttu siihen, ettei tarvitse huolehtia kuin itsestään ja se yllättääkin sitten kuinka sidoksissa sitä on lapseensa ja kuinka paljon aikaa ja voimia se vaatii.

Eikä ne kotiäiditkään kaikki niitä tarpeita kohtaa... Oma äitini lojui kotona vuosikymmenet, mutta ei hän lapsiaan mitenkään hoitanut silti.



Hän ei ikinä kuunnellut, eikä paneutunut. Jos jotain yritti kertoa, käynnistyi nauha, että "ollaan kiittämättömiä, vaikka hän kaikkensa antaa"...

Sinulla seinät kaautuu päälle? Vai mistä tämä tieto että niin tapahtuu? Ei kotona oleminen voi olla raskasta!

Töitäkin on niin erilaisia, toiset todella tylsiä ja toiset haastavia. Kyllä mä ymmärrän ettei laitoshoitaja, kampaaja, sihteeri yms ota paineita urakehityksestä kun ei ole uraa vaan on työ. Ja siksi kirjoittelee netissä kuinka itsekkäät äidit menevät töihin. Kaikilla ei riitä rahkeet kaikkeen.

Mä olin molemmpien lasten kanssa 1,5v kotona ja yhtään pidempään en olisi halunnut olla poissa töistä. Eihän se äitiys lopu töihinmenoon, aikaa on vaan vähemmän kotona. Samat vastuut ja huolenaiheet jatkuu.

Mä en ymmärrä miksi teillä kotiäideillä on niin jumalaton tarve mollata työssäkäyviä äitejä?

jos 1,5-vuotias menee täyspäivähoitoon. Lasta näkee pari tuntia hereillä päivässä sitten, sekin on sitten perushuoltoa, jonka pystyy tekemään kuka tahansa.

maailman menoa kun katsoo niin ei tunnu ketään kiinnostavan oma jälkikasvu. Millään ei enää väliä. Se 90% voisi lättää sinappikoneet tekemättä....

Kyllä vaan kotona oleminen voi olla raskasta. Jos se ei sitä jollekin ole, monille on. Meillä on lapset oikeastaan haastavimmassa iässä, pian 2 ja 4. Eli leikit ei kunnolla onnistu yhdessä, se on KOKO ajan tönimistä, kantelua, pientä kiusan tekoa, huutoa, kiljumista jne... Ja tahtoikä on alkanut pienemmälläkin näkyä. On muuten sinnikäs kun jotain haluaa... Kyllä mä ihan rehellisesti sanon että työssä käynti on helpompaa ja mun pää ei ois kauan kestäny enää kotona oloa... Lisäksi pienempi heräily öisin jatkuvasti yli 1 v. ikään ja mies on yrittäjä. Eli olin väsyneenä, uupuneena ja masentuneena aina yksin lasten kans... Aamusta iltaan, ilman miehen läsnäoloa ja apua.



Tyypillinen tilanne kotoa: Tullaan ulkoa ja alan laittamaan ruokaa. Lapset vaistoaa/huomaa että äiti nyt ei ole katsomassa vieressä/tekee muuta ja se alkaa: Pienempi ottaa lelun, isompi nappaa sen kädestä, alkaa hillitön huuto. Tai pienempi huomaa että isolla on kiva lelu ja tulee sanomaan minulle: "Otti kädettä!" vaikka näin ei olisi käynytkään. Isompi suuttuu ja tönäisee, pienempi huutaa: "Tuo tönii!" ja näin tilanne jatkuu ja jatkuu... Lisäksi on pyllyn pyyhkimistä tms. tässä välillä. Keskeytän ruoanlaiton 3-8 krt ja menen selvittämään/hoitamaan.



Töissä kukaan ei keskeytä minua. Saan tehdä yhden asian loppuun, käydä kahvit juomassa ja jatkaa. Kaikessa rauhassa. Kukaan ei huuda minulle, kukaan ei kantele, ei tappele siinä toimistossa kun teen töitäni. Haukkukaa vaan ja ehkä oon sitten huono äiti mutta mä itse ja sitä myötä koko perhe voi paremmin kun mulla ei kiristä jatkuvasti pinnaa, kun mun ei tarvi kuunnella kiukkua, riitelyä, huutoa ja mekastusta 24h.

että olin siis kotona siihen asti kun nuorempi oli melkein 1,5v.

Ei meillä ole KOSKAAN ollut tuollaista.

Eikä ne kotiäiditkään kaikki niitä tarpeita kohtaa... Oma äitini lojui kotona vuosikymmenet, mutta ei hän lapsiaan mitenkään hoitanut silti.

Hän ei ikinä kuunnellut, eikä paneutunut. Jos jotain yritti kertoa, käynnistyi nauha, että "ollaan kiittämättömiä, vaikka hän kaikkensa antaa"...

Masentunut äiti vaikuttaa erittäin vahingollisesti lapsiin, on tutkimusviitteitä siitä että masentunut äiti on lapselle vahingollisempi kuin esim. huudatusunikoulu. Siksi on todellakin lapsen edun mukaista, että äiti menee töihin, jos ei kestä kotona masentumatta.

t. kotiäiti

että itseensä äitinä, ja pakenee sitäkin töihin. Ne tunteet, joita lapsi herättää, ei aina ole pelkästään positiivisia, ja useimmille äitiys on elämän ensimmäinen asia, jota ei voi kontrolloida, ja jossa täytyy vaan tunnustaa se oma keskeneräisyys ja heikkous. Monille tämä on tosi vaikeaa, koska opinnoissa, työelämässä ja ystävyssuhteissakin on totuttu pitämään yllä tiettyä kulissia, johon ei kuulu se, että huudetaan pienelle lapselle tms. Voi olla shokki itsellekin, ettei täytä niitä itse itselleen asettamia vaatimuksia ikuisen sunnuntain äitiydestä.



On myös naisia, jotka on tottuneet määrittelemään itsensä ensisijaisesti koulutuksen ja työn kautta. He vain eivät kestä sitä, että pitäisi löytää se oma arvo "pelkästään" omana itsenään. He eivät näe sitä, mikä rikkaus on kerrankin kohdata itsensä ja toisensa ilman tällaisia määritelmiä ja ymmärtää, että jokainen, aivan oikeasti, on yhtä arvokas ihminen, taustasta riippumatta.

tolla aikavälillä että ovat 2 ja 4. Etkö ymmärtänyt että se on tota riitelyä ja tappelua?



Teitkö lapset siksi että halusit vai siksi että kaksi lasta "kuuluu" tehdä kun muillakin on?



Mä en ymmärrä mikä PAKKO tässä maailmassa on tehdä niitä lapsia vaan siksi että muut luovat niitä paineita? On hienoa että joku uskaltaa sanoa että minä en tahdo yhtään lasta!



Kukaan ei voi sanoa että tuli yllätyksenä miten lapsi sitoo aikuisen kotiin tai että onkin vaativaa vastata lapsen tarpeisiin. Jokainen normaalilla älyllä varustettu nais-ihminen kyllä tietää sen.



Jos ja kun se työssäkäynti on helpompaa ja urakin on vielä luomatta tai nousussa niin MIKSI pukata ne pari mukulaa siihen kun niistä haluaa päästä mahdollisimma nopeasti eroon ja antaa vieraiden ihmisten hoidettaviksi? Ajatelkaa miten itsekästä se on!



Alle 3 vuotiaan paikka on kotona, tästä on nyt niin monta kiistatonta tutkimusta ettei enää kukaan täyspäinen voi vastaan väittää. Eli jos sinulla on ura ja työ ja monet muut asiat tärkeämpiä kuin ne "pakollisesti tehtävät lapset jotta elämä olis täydellista" niin ole rohkea ja sano ettet halua lapsia ja jätä ne tekemättä.



Kukaan joka tekee sen valinnan että näkee pieniä lapsiaan 2 tuntia vuorokaudessa hereillä oloaikana ei voi väittää itseään äidiksi tai lapsirakkaaksi ihmiseksi.

jos 1,5-vuotias menee täyspäivähoitoon. Lasta näkee pari tuntia hereillä päivässä sitten, sekin on sitten perushuoltoa, jonka pystyy tekemään kuka tahansa.

Mitä hittoa on perushuolto? Kuulostaa joltain laitoshoidon termiltä. Aamuisin olen noin 2 tuntia lasten kanssa ennen töihinmenoa ja iltaisin ovat 3 tuntia hereillä. En harrasta mitään omaa eikä mieskään, olemme siis kaiken muun kun työajan yhdessä perheenä. Mutta toki se netissä roikkuva, pinna kireällä kirkuva kotiäiti antaa aina sitä laadukasta erityshoivaa.

lapsi on hoidossa 9 - 10 tuntia. Tuonikäinen tarvitsee vähintään 10 tuntia unta. Siitä jää siis pari hassua tuntia, jossa todella ison osan täyttävät ruokailut ruoanlaittoineen, vaatehuollot ja nukuttamiset. Se on sitä perushuoltoa - hassua, että termi pitää erikseen avata äiti-ihmiselle...



Ja illalla lapset on kyllä täyspäivähoidon jälkeen niin väsyneitä, että turha on "äidin" kovasti siitä esittää.

Minulla on 2- ja 5-vuotiaat lapset, ja vaikka ikäero on meillä reilu kolme vuotta, ei tämä silti helppoa ole. 5-vuotiaskin on yllättävän vaativa ja mustasukkainen, ja lisäksi 2-vuotiaan uhmaiän alettua on esikoisellakin alkanut mennä hermot huutoon ja kiukutteluun. Hän ryntää ulos huoneesta ja huutaa kuopukselle "ole hiljaa"! (Mainittakoon, että minä en tee samoin vaan pidän sylissä ja yritän hoitaa tilantees mahdollisimman rauhallisesti).



Riippuu kovasti lasten luonteesta, miten he tulevat toimeen. Jotkut tappelevat koko ajan, jotkut eivät juuri koskaan. TOki silläkin on vaikutusta, miten kiusaamiseen puututaan, mutta kaikkea ei vanhemmatkaan näe ja meillä juuri ruoanlaiton tai pyykkien ripustamisen tms aikana tulee näitä tilanteita, että toista kiusataaan, välillä kovastikin tönitään yms.

ihan perustarpeiden tyydyttämistä aamulla herätykset, aamupesut vaatetus, aamupala yms.

Illalla ruuanlaitto, syöminen, hetki leikkiä tms. sitten iltapalat, pesut, iltasatu ja nukkumaan.



5 tuntia 24 tunnista lastenkanssa johon kuuluu suurin aosa perustarpeiden tyydytykseen, matkoihin, kai teillä joskus siivotaankin, käydään kaupassa,laitetaan ruokaa, hoidetaan muita asioita, käydään kylässä....



Se todellinen aika vuorokaudessa noiden perusjuttujen jälkeen mikä teille jää lasten kanssa leikkimiseen, kesksustelemiseen ja siihen yhdessäoloon on todella pieni.

Eikä ne kotiäiditkään kaikki niitä tarpeita kohtaa... Oma äitini lojui kotona vuosikymmenet, mutta ei hän lapsiaan mitenkään hoitanut silti.

Hän ei ikinä kuunnellut, eikä paneutunut. Jos jotain yritti kertoa, käynnistyi nauha, että "ollaan kiittämättömiä, vaikka hän kaikkensa antaa"...

Masentunut äiti vaikuttaa erittäin vahingollisesti lapsiin, on tutkimusviitteitä siitä että masentunut äiti on lapselle vahingollisempi kuin esim. huudatusunikoulu. Siksi on todellakin lapsen edun mukaista, että äiti menee töihin, jos ei kestä kotona masentumatta.

t. kotiäiti

eikä todellakaan koskaan ole ollut tuollaista! Lapset kotona 6- ja 4-vuotiaiksi.



Te ette anna esikoisellenne tarpeeksi omaa aikaa, ettekä osaa tehostaa kotitöitänne.

lapsen ollessa vauva siksi, että he eivät osaa olla luontevasti lapsensa kanssa, heillä on siis oman tunne-elämänsä kanssa ongelmia ja siitä johtuvaa ahdistuneisuutta. Ahdistuneisuushäiriöt ovat tavallisia, monella ei ole enää kosketusta omiin tunteisiin eikä niiden säätelyyn, koska maailma ympärillämme vaatii suorittamista, ei oman olon kuuntelua.



Jotkut äidit ja isät ovat kyvyttömiä vastaamaan lapsensa tunnetarpeisiin, he kyllä huolehtivat lapsensa perushoivasta, mutta läsnäolo ja lapsen kohtaaminen tunnetasolla ei heiltä onnistu, tai se on väkinäistä.