Kansan suosikki Väyrynen on hyvässä nosteessa kakkosena.
Vaaliasiantuntijat puhuvat jo Paavon suosion kasvun muistuttavan kansanliikettä.
Ihmekös tuo. Paavo nyt vaan on yksinkertaisesti pressaehdokkaista pätevin ja paras.
Kommentit (17)
keskustalaiset ukot, sekä alle 25 vuotiaat, jotka eivät tiedä, tunne tai muista kaikkia pimeitä puolia, joita tämän narsistin elämässä on ollut. Heh, "mediapeliä".
No minä olen 37 v. ja mies 40 v. ja Väykkyä molemmat tänään äänestettiin. Vaalijuhlassa juteltiin Paavon itsensä kanssa ja minusta tuo kyllä vaikutti hyvinkin valoisalta ja päättäväiseltä ihmiseltä. Juuri sellaiselta, mille presidentin kuuluukin.
Oletko itse koskaan edes tavannut Väyrystä livenä?
hassu ja koiranpentumainen Väyrynenkin. Hullua on tosin se, että selvästikin luulevat voittavansa. Väyrynen ei pääse edes toiselle kierrokselle. Voihan väykky...
ovat myös sellaisia, että se mikä on takana on tärkeämpää kuin se, mitä on edessä. Ei kai se ihan fysiologisesta iästä ole kiinni.
Minäkään en ole koskaan tavannut Väyrystä, enkä tahtoisi, mutta olen yli 40v. ja olen seurannut hänen edesottamuksiaan jo 70-luvulta lähtien. Myötähäpeä on kuvaavin sana, kun hänen "uraansa" ajattelee.
uuden tulemisen ja uuden mahdollisuuden. Ja mahdollisuuden haluan antaa sellaiselle, joka sen osaa parhaiten käyttää.
Lipponen ei halua muuttua, hälle uutta mahdollisuutta ei kannata antaa.
Väyrynen on jo osoittanut muuttuneensa, hälle siis molemmat ääneni.
Paavoa tunnetusti äänestävät yli 60 vuotiaat keskustalaiset ukot, sekä alle 25 vuotiaat, jotka eivät tiedä, tunne tai muista kaikkia pimeitä puolia, joita tämän narsistin elämässä on ollut. Heh, "mediapeliä".
Tai sitten ei.
Kolmikymppiset liittovaltiovastaiset, järkevästi maahanmuuttoon ja kuntauudistukseen suhtautuvat, Paavon pitkää poliittista uraa, ja yksityiselämän saavutuksia, arvostavat tavalliset keskiluokkaiset ihmiset. Lapsiperheelliset, jotka eivät halua nähdä tätä maata vietävän tyystin väärille raiteille.
Me äänestämme Paavo Väyrystä. =)
Mutta älä lannistu, ehkä sä veikkaat paremmin ensi kerralla..?
Paavoa tunnetusti äänestävät yli 60 vuotiaat keskustalaiset ukot, sekä alle 25 vuotiaat, jotka eivät tiedä, tunne tai muista kaikkia pimeitä puolia, joita tämän narsistin elämässä on ollut. Heh, "mediapeliä".
Tai sitten ei. Kolmikymppiset liittovaltiovastaiset, järkevästi maahanmuuttoon ja kuntauudistukseen suhtautuvat, Paavon pitkää poliittista uraa, ja yksityiselämän saavutuksia, arvostavat tavalliset keskiluokkaiset ihmiset. Lapsiperheelliset, jotka eivät halua nähdä tätä maata vietävän tyystin väärille raiteille. Me äänestämme Paavo Väyrystä. =) Mutta älä lannistu, ehkä sä veikkaat paremmin ensi kerralla..?
en vielä kymmenen vuotta sitten olisi uskonut äänestäväni Paavo Väyrystä yhtään mihinkään, vaan nyt hän on ehdottomasti kokenein paras ehdokas... nyt on Paavo Väyrysen vuoro tulla Presidentiksi!
kenelläkään muulla ehdokkaalla.
Niinpä hänestä ei voi ikinä tulla presidenttiä.
oli molemmat Pahkasian huumorikampanjoja.
Väyrynen ei ole koko kansan suosikki, vaan vastaääni Niinistölle. Siksi itsekin äänestän. En Paavon hyvyyden tähden vaan ettei nilkkiniinistö pääse.
Väykkä nyt on vaan nii-iin ihana:)
Vaikka oikeasti tahdonkin Niinistön pressaksi. Saulia ehtii kannattaa ensi kierroksellakin, nyt on oleellista saada sinne kaksi kelvollista ehdokasta ja jättää takinkääntäjä-änkyrä Väyrynen kolmanneksi.
Haaviston laariin tulee satamaan varmana muitakin Väyrystä vastustavien ääniä.
Pitkä poliittinen kokemus ja ansiokas ura, korkein mahdollinen saatavissa oleva koulutus, armeijan käynyt reservin upseeri, kaikin puolin normaalit perhetaustat ja vielä pikku lisänä. Väyrysethän kuuluvat Luterilaiseen kirkkoon.
Kun kaikki saletisti natsaa, niin enpä yhtään ihmettele, jos kannatus kantaa toiselle kierrokselle, mitä nyt kaikki gallupitkin näyttää.
Nyt kaikki gallupit sojottaa miehellä ylös. Maikkarin presidentti kyselyssä ykkönen, IS:N gallupissa kakkonen, Hesarissa kakkonen ja vauhti tuntuu vaan loppua kohti kiihtyvän. Hyvältähän tää alkaa näyttää sivullisestakin ja jossain puntit väpättää todella lujaa =D
ahdistaa ellei tuo Saulin läpimeno olisi varma asia.
Tuosta Paavon esittelystä unohtui, että varmaan syö lihaakin.
ahdistaa ellei tuo Saulin läpimeno olisi varma asia.
Tuosta Paavon esittelystä unohtui, että varmaan syö lihaakin.
Paavon lihansyönnistä en tiedä, mutta Sauli ainakin popsii nuoria neitoja. Jepjep!
keskustalaiset ukot, sekä alle 25 vuotiaat, jotka eivät tiedä, tunne tai muista kaikkia pimeitä puolia, joita tämän narsistin elämässä on ollut. Heh, "mediapeliä".