Lue keskustelun säännöt.
Poikien äidit help! Kyse ekaluokkalaisesta vesselistä.
31.01.2012 |
Meillä on lapset 9v tyttö, 7v poika ja 5v tyttö. Ihmetykseni kohdistuu ekaluokkalaiseen poikaamme, hänen keskittymiskykyynsä, ajoittaiseen hikeentymiseen pikkuasioista, omista asioista huolehtimiseen ja muutenkin lapsellisuuteensa.
Esim. tänä aamuna ulkovaatteiden pukeminen : Tytöt olivat ottaneet itse lasten vaatenaulakosta vaatteensa ja pukivat päälle aamiaisen jälkeen ja menivät pihalle odottamaan lähtöä. Pojalle lopulta laitoin vaatteet valmiiksi. Lähtiessä huomasin, että reppu oli aivan pullollaan. Poika oli työntänyt kaikki kuulema ylimääräiset vaatteet reppuun ja yritti pärjätä ulkona pipolla, hanskoilla ja takilla. Reppuun joutuivat villapaita, villasukat ja kauluri. Repusta löytyi myös legoja vaikka ei ole lelupäivä. Kännykkä ei ollut pikkutaskussa vaan pohjalla kaikkien kirjojen alla. Kirjoja ja vihkoja oli jäänyt muilta päiviltä reppuun, niitä ei kuulema millään muista ottaa pois repusta. Lähdimme matkaan. Tytöt kävelivät tiellä, poika kolusi ojissa lumitellen itsensä ja tyrkki tyttöjä lumihankeen naureskellen. Palasin kotiin. Huomasin, että eilen illalla pyysin viemään eilisen liakisen paidan pyykkikoriin. Se oli edelleen siinä, missä asiasta puhuttiin. Viisivuotias pikkusisko on tarkka vaatteistaan ja vie itse likaisen paitansa mitään kysymättä pyykkiin. Ja muuten eilen illalla pojalla oli iltapalalla päällään pyjaman paita saumat nurin ulkona ja pesulappu edessä. Pitäisikö huolestua? Siskot ovat aivan erimaailmasta. Ope sanoi vähän haaveksii mutta ei hätää osaa kaiken mitä pitääkin kouluaineissa. Silti en saa mielenrauhaa.
Kommentit (23)
Hei
Kyllä kuulostaa hyvin tavalliselta ekaluokkalaiselta pojalta.
Eihän tämä vain ole provo? Vai mistä tarkkaan ottaen tuossa tulisi huolestua?
t. ekaluokkalaisen pojan äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä 10 ja 11v pojat ja ihan sama touhu koko ajan.Ihan kuin meidän pojat
ja pukemisen kanssa todella hankalaa. Eilen hain ip-kerhosta, jossa oli pihalla -15 asteen pakkasesessa collegehousuissa, toppatakin alla pelkkä t-paita. Eikä ole ensimmäinen kerta todellakaan. Ei välitä yhtään, mitä pukee päälleen. Keskustellaan asiasta _jatkuvasti_, muistutellaan, käsketään ja uhkaillaan mutta pukeutuminen ei vaan kiinnosta. Opettaja ei ehdi vahtia jokaisen lapsen pukemista ja äidin ohjeet ei pysy mielessä kun kaverit jo menee ulos...
Muutenkin on huoleton tavaroidensa kanssa. Kaikki jää siihen, mihin sattuu kädestä putoamaan. Kännykkää ei voi kuvitellakaan antavansa kouluun mukaan, se katoaisi takuulla ensimmäisenä päivän. Reppu, urheiluvarusteet, penaali, kirjat ovat säännöllisesti kadoksissa tai unohtuneet kouluun.
Kaikissa asioissa ei kuitenkaan ole huolimaton haaveilija. On tarkka rakentamaan, osaa ja muistaa ties mitä teknisiä asioita, jotka äidille ovat ihan hepreaa. On kiinnostunut kouluaineista ja sosiaalisestikin lahjakas.
Itse olen tarkka ja siisti, eikä poika todellakaan ole saanut "hälläväliä" mallia tai kasvatusta. Ja pikkuveljensä on tässä asiassa ihan eri maata (onneksi...)
kiitos vastauksista, mielelläni luen vielä lisää.
Tämä ei siis ole provo ja mikä siis menee pieleen? Se, että asioista huolehtiminen ei suju. Sellaista ajatustakaan ei ole, että omista asioista pitäisi huolehtia milläänlailla. Mikään ei pysy mielessä, ai juu. Ja jos asioista sanoo tai kehoittaa vaihtoehtoja on kaksi: 1. Raivoaa, en jaksa, aina mun pitää tehdä kaikkia töitä vaik mä oon just rakentamassa legoilla. 2. Sanoo hajamielisesti joo ja ehkä lähtee toimittamaa asiaa, mutta asian hoitaminen menee vähän sinne päin tai unohtaa koko jutun ennen kuin edes on ehtinyt aloittaa.
Kaipaisin myös neuvoja, miten suhtautua tähän haperopäähän? Koko suhteemme on koulunalun jälkeen muuttunut kireäksi ja hauskaa ei tunnu juuri olevan, koska joudun vahtimaan ja jankkaamaan kuin poliisi asioiden perillemenoa. Kaipaan sitä, että osaisin tämän pienen pojan kanssa ottaa vähän rennommin. En osaa. En kertakaikkiaan tiedä mitä sanoisin, kun tilanteesta toiseen sanottavana on vain jotakin hoputtamista ja valittamista.
tutulta. tosin meillä se on 9v poika joka on tuollainen. pikkuveljensä ihan toista maata ja huolehtii asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään jo suunta parempaan päin :)
ihan juuri näin. Kirjoituksessasi ainoastaan se ero, että meillä tosiaan kaksi siskoa joihin automaattisesti vertaa ja ihmettelee...
5v pikkusisko sanoi aamulla, XXXX:n paidalle meni puuroa. Nyt se putoo housulle... kato äiti. Ja poika pisteli puuroa suuhun ja totesi "ei ole, pidä huoli omista asioistasi" ja jatkoi syömistä kuin ei edelleenkään olisi mitään syytä reagoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kuin oma lapseni, joka tosin on jo kolmannella luokalla. Lisäksi mukana sopassa on vilkas ja vahva luonne ja isä joka on huolellisin ihminen jonka olen koskaan tavannut ja joka turhautuu kun muut eivät ole samanlaisia kuin hän. Konflikteja siis kotona riittää. Opettaja sanoo, että poika selvästi yrittää parhaansa, harmistuu kun huomaa taas 'mokanneensa', mutta ei vaan aina onnistu. Onneksi poika on fiksu ja nopea oppimaan, eli kouluaineet sujuvat erinomaisesti vaikka keskittyminen ei aina onnistukaan.
Meillä poikaa on myös tutkittu ja todettu, että hän on kaikin puolin normaali, eikä ole esim. ADHD:tä. Odottelemme siis että ajan myötä hän toivottavasti rauhoittuu ja oppii huolellisemmaksi.
Eli neuvoni on, että koeta suhtautua rauhallisesti ja johdonmukaisesti lapseesi. Pidä vaatimukset selkeinä ja minimissä, mutta pidä niistä aina kiinni. Koeta irrottaa toisistaan suhtautumisesi lapseen ja lapsen käytökseen, jotta kykenet helpommin saamaan aikaan myös positiivista kanssakäymistä hänen kanssaan.
oma ekaluokkalaiseni "oireilee" vaatteiden kanssa, on vaan niin laiska ettei viitsi pukea. Muuten ei unohtele, kirjoja yms koulujuttuja, mutta vaatteiden kanssa on kyllä melkoinen sirkus joka päivä. Olisi mieluiten verkkareilla ja avojaloin ympäri vuoden, sisällä ja ulkona.
Takin alle puettava fleece-pusakka on säännöllisesti "jäänyt" kouluun. Ei viitsi toisin sanoen pukea sitä välitunnille tai matkalle. Hanskat, pipo yms säännöllisesti "hukkuu" kouluun. Ei vaan viitsi pukea niitä päälle.
Eilen lähti kaverille naapuriin, oli tarkoitus olla hetki siinä ja lähteä pihalle. Käskin laittaa villasukat jalkaan, ei viitsinyt vaan paineli pihalle villasukat kainalossa ja sanoi laittavansa ne kaverilla kyllä jalkaan ennen ulos menoa. Tuli kotiin, ja villasukka (yksi sukka) oli jalassa, toinen oli "hukkunut kaverille". Eli siis tippunut ja hukkunut pihaan kun sinne kaverille piti juosta ne sukat kainalossa eikä viitsinyt pukea niitä kehotuksesta huolimatta jalkaan.
Mustakin tuntuu kurjalta jankutta, hokea ja hermostua näistä asioista, mutta näin nää meillä menee, jos sua yhtään "lohduttaa".
Myös esim siinä, kun vaatteet pitää viedä illalla pyykkiin, on toivomisen varaa. Pojalla on sukat, pitkät kalsarit ja sisäverkkarit päällä, ja ottaa ne pois yhtenä "myttynä" ja viskaa sinne pyykkikoppaan. Matkalla omasta huoneesta pyykkikopalle tippuu sukkia sinne tänne tästä "paketista" ja sinnehän ne jää lattialle lojumaan, ei hän "huomannut" että ne tippui.
Kirjat, läksyt, kouluhommat yms sujuu täysin moitteettomasti.
On hukannut varmaan miljoona pyöränavainta kun ei viitsi laittaa reppuun vaan työntää housuntaskuun josta aina leikkien tiimellyksessä tippuu. On hukannut myös kotiavaimet kun ei viitsinyt laittaa taskun vetskaria kiinni kun laittoi avaimet sinne, oli liian "kiire" juosta leikkiin. Kotiavainta en enää hänelle anna, ja pyöränavaimen hukkaamisesta tulee parin viikon pyöräilykielto (siinä vaiheessa oli jo hukkunut miljoona avainta eikä mikään muu tuntunut auttavan kun parin viikon pyörilykiellon sai, perusteena se että vasta sitten kun pystyy avaimesta huolehtimaan on riittävän "kypsä" pyöräilemään vapaasti, ja kyse ei meidän tapauksessa ollut vahingoista joita tietty jokaiselle joskus sattuu, vaan silkasta huolimattomuudesta ja laiskuudesta). Sillä rupesi uskomaan, ja sen jälkeen alkoi olemaan huolellisempi asian kanssa, eikä sen jälkeen (ainakaan vielä) ole pyöränavain enää hukkunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa ihanaa lukea, että taitaa olla ihan tavallista! Meillä myös 6-vuotias tyttö, ja täysin eri maata kuin veljensä. minä itse olen sähäkkä, joten hitaan lapsen kanssa on tuskaa. Valitettavasti.. Oleminen on pelkkää muistuttamista, hoputtamista, ihmettelyä, että eikö vieläkään nämä asiat mene perille, mitä on tolkutettu kuukausia ja kuukausia. Raivostuttavaa! Sään mukainen pukeutuminen, känny mukaan, reppu, missä on reppu....ARGH!
Koulussa luokkansa parhaita, kokeista tulee aina täydet pisteet tai yhtä vajaa täydet. Läksyt on tehty ja on luokassa kohtelias ja aktiivinen, eli siellä ei ongelmia. Mutta sitten kaikki muu....HUOH!
Hei
lUulin tätä siksi provoksi, että mielestäni poikasi on niin "normaali". Mulla itellä tosin poika, joka pitää huolen tavaroistaan, mutta en ota sitä kasvatuksen piikkiin, hän nyt vaan on sellainen. Ai niin, ei hänkään kyllä muista aina ottaa reppua mukaan :)
Silti uskaltaisin neuvoa sinua olemaan mahdollisimman lyhytsanainen ja selkeä neuvoissasi.
Kouluun lähtiessä sanot yhdellä sanalla kaikesta esim. "reppu". Älä selittele tai arvostele tms. Sanot vaan "kauluri". Ulos ei mennä ennenkuin kauluri on päällä. Mutta siis tämän epäselvän sepustuksen tarkoitus on selittää sulle, että riittää että sanoo hyvin lyhyesti. Vahdit ovella, että kaikki tarvittava on mukana.
MIksi muuten kännykkä pitää olla lokerossa eikä repun pohjalla? 7v ei vaan sellaiseen usein oikeasti kykene.
Tosiaan positiivisen suhteen luominen lapseen on tärkeintä. YRitä ottaa kaikki nalkutus pois. Näe poikasi positiivisin silmin. Itse näen jo lapsesi iloisena hulivilinä, jolla on niin paljon muuta tekemistä, että kännykästä ei nyt vaan ehdi huolehtia :)
Kyllä se routa myös porsaan kotiin ajaa. Sitten kun sairastuu siitä, että ei pidä vaatteita päällä, niin sittenpähän ainakin oppii.
Anna myös pojan jossain määrin itse ottaa vaatteistaan yms. vastuu. JÄtä ne likaiset vaatteet pojan lattialle, älä korjaa hänen puolestaan. JOssain vaiheessa puhtaat vaatteet on kaapista loppu.
Tsemppiä sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekään ei ole nimittäin päivän selvää, luonne-erot selittävät yhtä paljon kuin sukupuolierot. Mutta kuulostaa aivan tavalliselta lapselta tuo poikasi.
Tuli mieleen, että kun tyttösi ovat ahkeria, ethän vaadi pojalta vähemmän kuin tytöiltä? Tietty voi olla myös sattumaa.
ekaluokkalainen tuollainen taivaanrannanmaalari.
Vanhin on pikkutarkka pomo, joka tekee kaikki asiat - jos vain haluaa muistaa.Jos ei huvit, mennään "en mä muistanut"-tyylillä.
Tämä keskimmäinen ekaluokkalainen voi lähteä kouluun paita ja sukat väärinpäin, joskus vain yksi sukka jalassa, tai ainakin paripuolisukat. Kirjoja kannetaan repussa niin kauan kuin sinne vielä jotan muutakin sopii....
Ja nuorin on huolehtija, joka voi tehdä aamulla isoveljilleen aamuleivät, komentaa ekaluokkalaista laittamaan vaatteita päälle ja muutenkin huolehtii omat ja muiden asiat.
Ja mieheni sanoo, että tuo ekaluokkalainenon tullut luonteeltaan täysin minuun, ja oikeassa on.
Lapset ovat vaan erilaisia, se on vaan hyväksyttävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikään ei pysy mielessä, ai juu. Ja jos asioista sanoo tai kehoittaa vaihtoehtoja on kaksi: 1. Raivoaa, en jaksa, aina mun pitää tehdä kaikkia töitä vaik mä oon just rakentamassa legoilla. 2. Sanoo hajamielisesti joo ja ehkä lähtee toimittamaa asiaa, mutta asian hoitaminen menee vähän sinne päin tai unohtaa koko jutun ennen kuin edes on ehtinyt aloittaa. Kaipaisin myös neuvoja, miten suhtautua tähän haperopäähän? Koko suhteemme on koulunalun jälkeen muuttunut kireäksi ja hauskaa ei tunnu juuri olevan, koska joudun vahtimaan ja jankkaamaan kuin poliisi asioiden perillemenoa. Kaipaan sitä, että osaisin tämän pienen pojan kanssa ottaa vähän rennommin. En osaa. En kertakaikkiaan tiedä mitä sanoisin, kun tilanteesta toiseen sanottavana on vain jotakin hoputtamista ja valittamista.
Meillä asiat on juurikin näin! Onpa ihana kuulla, ettei poikani ole ihan ainoa laatuaan, enkä minä ihan ainoa tällainen surkimus-äiti, joka ei saa pikku koululaista ruotuun! Kiitos, ap!
Vakavasti puhuen, tekstisi olisi voinut olla suoraan minun näppäimistöltäni. Meilläkin 5-vuotias pikkusisko hoitelee asioitaan paljon itsenäisemmin ja jopa välillä hänkin motkottaa isoveljelle esim. lattialla lojuvista vaatteista yms. Välillä meinaa epätoivo iskeä. Tämän kevään projektina ajattelinkin kokeilla positiivisen palautteen vaikutusta. Kun se motkottaminen ja kireys ei ainakaan näytä tepsivän. Siis aina kun jokin asia menee vähänkään oikeaan suuntaan, niin sanon sen pojalle ääneen. Katsotaan, josko jotain tulosta syntyy.
Voimia kaikille vastaavassa tilanteessa oleville!
kiitos vastauksista, mielelläni luen vielä lisää.
Tämä ei siis ole provo ja mikä siis menee pieleen? Se, että asioista huolehtiminen ei suju. Sellaista ajatustakaan ei ole, että omista asioista pitäisi huolehtia milläänlailla. Mikään ei pysy mielessä, ai juu. Ja jos asioista sanoo tai kehoittaa vaihtoehtoja on kaksi: 1. Raivoaa, en jaksa, aina mun pitää tehdä kaikkia töitä vaik mä oon just rakentamassa legoilla. 2. Sanoo hajamielisesti joo ja ehkä lähtee toimittamaa asiaa, mutta asian hoitaminen menee vähän sinne päin tai unohtaa koko jutun ennen kuin edes on ehtinyt aloittaa.
Kaipaisin myös neuvoja, miten suhtautua tähän haperopäähän? Koko suhteemme on koulunalun jälkeen muuttunut kireäksi ja hauskaa ei tunnu juuri olevan, koska joudun vahtimaan ja jankkaamaan kuin poliisi asioiden perillemenoa. Kaipaan sitä, että osaisin tämän pienen pojan kanssa ottaa vähän rennommin. En osaa. En kertakaikkiaan tiedä mitä sanoisin, kun tilanteesta toiseen sanottavana on vain jotakin hoputtamista ja valittamista.
isosiko 9v on huomattavasti huolellisempi ja vastuuntuntoisempi ja tottahan se useinkin kismittää mutta yritämme vaan kovasti vahvistaa pojan näitä heikompia ominaisuuksia ja saada hänet tajuamaan vastuunkantoa. Onhan se 7v aika pieni vielä!
Tosin vastapainoksi lapsi on liikunnallisesti erittäin lahjakas.
Meillä samanlainen ekaluokkalainen tyttö. Raivostuttavaa, kun on niin 'taitalijaluonne', itse olen tarkka niin kieltämättä tuollainen on superärsyttävää :)
Olisin erittäin ällistynyt jos kaveri veisi joskus likaisen paitansa pyykkiin, saatikka että ylipäänsä huomaisi että paita on likainen... Isoveli on huomattavasti huolellisempi kuin tämä huithapeli. Ja eikös pikkupoikien pidäkin möyriä lumessa?
En ole yhtään huolissani. Ihmiset nyt vaan on erilaisia, ihan pienestä pitäen. Jos koulu menee hyvin, kaverisuhteet ja muut normaalisti niin ei mielestäni mitään ongelmaa. Täytyy vaan vaan vahtia että joku roti säilyy, ja pikku hiljaa opettaa ottamaan vastuuta itsestään
Hei
Kyllä kuulostaa hyvin tavalliselta ekaluokkalaiselta pojalta.
Eihän tämä vain ole provo? Vai mistä tarkkaan ottaen tuossa tulisi huolestua?
t. ekaluokkalaisen pojan äiti