Kellään muulla lasta, jolla tunnesäätelyn vaikeuksia? Olen ihan kusessa!

Ottaisin yhteyttä ADHD-centeriin vaikka ei kyseinen diagnoosi olekkaan. Uskon että teitä auttaisi ADHD-lapsille/aikuisille tarkoitettu vanhempainohjaus, perhekerho pop jne. ADHD lapsia kasvatetaan erilailla kuin ns.normi lapsia.



Nuo perheneuvolat ym ovat aivan surkeita paikkoja ja turhia. Yhteys siis ammattilaisiin joilla vankkaa kokemusta.

psykologin tutkimuksissa. Neuvoilla voi pyyhkiä pyllynsä. Pitkään olin kiitollinen siitä, että saimme apua, mutta ei sieltä mitään kättä pidempää ole koskaan saanut. Ovat liian kohteliaita ja lässyttäviä, niin sellaistahan se on ja oletko koskaan miettinyt ja läpäläpälässynlää ja onhan se varmaan raskasta ja kivaa että se on mennyt nyt paremmin.

Ihan samahan se on, mitä ne siellä puhuvat, jos et itse ajattele.

Ja hei adhd-henkilö: raivareihin nimenomaan auttaa terapia - myös adhd-lapsilla. Ainakin mun lapsellani auttoi, niin että lääkettä ei tarvinnutkaan käyttää.

apua olet saanut ns.ammattilaisilta! Täällä usein helposti sanotaan et vie sinne vie tänne ja kuitenkin kaikki tietää et mitä ne neuvot on käytännössä.



Tässä kuitenkin yksi asia mietittäväksi, jonka annan oman lapseni kokemukseen pohjaten. Lapseni kylläkin sairastui lievään masennukseen ja en antanut psykiatrin lääkitystä! Olenkin siitä tosi iloinen, koska luin juuri jostain et juuri näiden nuorten, jotka syövät mielialalääkkeitä on niiiin helpo alkaa käyttään huumeita!!!!!!!



Vein lapseni pätevälle homeopaatille (toinen vaihtoehto on lääkärihomeopaatti) klassisen koulutuksen saaneelle, joka hoitaa niin kehon kuin mielenkin juuri niillä korkeilla potensseillaan. Sitten tuli ´antidioksidanttihoito´ päälle. Pidin kyllä arvokkaana säännöllisiä keskuteluja nuoren psykologin kanssakin.



Joka tapauksessa mun lapsi parani ja on ollut jo vuosia terve, energinen ja nauttii elämästään.



Yritän siis kertoa, että tilanne saattaa johtua jostain synapseista tai aineenvaihduntasairauksesta, joka tuottaa huonoja äkäisiä tressihormooneja lapsen kehoon.

Vain ehdotus!:)

Töissäni tapaan usein näitä tapauksia ja valitettavan usein avainsana näissä on "yh" (tätähän ei saa ääneen sanoa..). Vauvan/lapsen perusturvallisuus ei ole päässyt rakentumaan kunnolla ja hallitsematon pelko aiheuttaa sitten muut oireet. Olisiko iltapäivähoitajaksi mahdollista saada joku miespuolinen? Tytön isä tai oma isäsi, joka voisi toimia jämäkkänä miehen mallina ja lisätä perusturvallisuutta?

Töissäni tapaan usein näitä tapauksia ja valitettavan usein avainsana näissä on "yh" (tätähän ei saa ääneen sanoa..). Vauvan/lapsen perusturvallisuus ei ole päässyt rakentumaan kunnolla ja hallitsematon pelko aiheuttaa sitten muut oireet. Olisiko iltapäivähoitajaksi mahdollista saada joku miespuolinen? Tytön isä tai oma isäsi, joka voisi toimia jämäkkänä miehen mallina ja lisätä perusturvallisuutta?

Lapsen alku ja syntymä ja alkuvuodet oli tosi hankalia ja olemme ravanneet tutkimuksissa aika paljon, joten olet varmasti ihan oikeilla jäljillä. Lapsella on myös liikenneonnettomuuteen liittyvä trauma... Mistäs mä nyt jonkun miehen iltapäivähoitajaksi taion? Miehet on töissä ip:t yleensä.

Enkä mä jaksa uskoa, että mun yksinhuoltajuus on pahempi kuin huono liitto... Mä olen aika sissi, mutta jotain järkeä veikkauksissa on varmasti.

ap

Meillä samanlaista käytöstä, mutta ei noin itsetuhoista ja lapsikin vasta 3-vuotias. Eli tilanteenne on huomattavasti hankalampi ja murrosikä jo alkamassa.



Onko tilanne ollut aina tuollainen? Miten olette hoitaneet tilanteita pettymysten kohdalla? Pystyttekö keskustelemaan lapsen kanssa tilanteista jälkikäteen?



Olisiko mahdollista ottaa noinkin vanhalle käyttöön joku signaali "nyt alkaa hermostuttamaan"? Eli vaikka joku lause, kortti, laulu tai vastaava, jolla voisi itse ennakoida tulevaa kohtausta. Tällöin hän oppisi itse tunnistamaan ja ennakoimaan, ja muut voisivat antaa hänelle tilaa, jotta vastoinkäymisestä voisi päästä yli ilman riehumista.



Minkälaisia neuvoja olette perheneuvolasta saaneet?

kysymään esim lappsesi omalta (?) lastenlääkäriltä jonkun hyvän psykologin yhteystiedot. Jos lapsesi saisi tuntojaan purettua hyvän ammattilaisen kanssa, voisi helpottaa. Veljeni oli "samanlainen" lapsena, ja apu oli tarpeen vanhemmilleni. Ja tietysti veljelle.

tiedän että on vaikeeta...ittelläni oli tytöllä vastaavanlaista käyttäytymistä mutta 2½-4 vuotiaana. kiljui,huusi,hakkasi päätä lattiaan ja repi hiuksiaan... kohtaus saattoi tulla ihan pienestäkin.... käytiin myös perheneuvolassa,mutta aika saatiin niin myöhään että käytös oli jo muuttunut. Kun sitten mietittiin syitä muutokseen niin todennäköisesti kaikki johtui siitä että tyttö ei ollut enää tarhassa.... tarhassa ollessaan kohtauksia tuli todella useesti ja puhui kotona ettei tykkää olla tarhassa.Selvisi sitten että siellä oli toinen tyttö joka oli meidän tyttöö kiusannut ihan kunnolla ja tarhassa ei ollut huomattu muka mitään vaikka siitä siellä puhuttiin.Nyt kun tyttö on 4½ vuotias se muistaa käyttäytymisensä ja puhuukin siitä. On myös itte sanonut että tuntui pahalta kun toinen kiusasi eikä oikeen tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. suosittelisin ottamaan selvää mitä koulussa tapahtuu,vaikka ton ikäinen ei välttämättä mielellään kerro jos häntä kiusataan kun pelkää menettävänsä kaverit.Voimia ja jaksamisia

Tilanne on ollut aina aika hurja, mutta olen pärjännyt tähän saakka ja ehkä pienellä uhmakohtaukset eivät ole vielä niin pelottavia, eikä lapselta odoteta sitä, että osaa käyttäytyä. Nyt sain tiedon perheneuvolan psykologilta, että todella tutkimukset näyttävät siltä, että tunne-elämässä on säätelyvaikeuksia. Pettymyksiä en ole mitenkään säästellyt, enkä ole todellakaan antanut jäätelöä aamupalaksi ja ostanut leluja kaikilla kauppakierroksilla. Tilanteet on hoidettu sellaisenaan kun ne tulee, välillä on purtu ja lyöty, mutta periksi en anna, enkä maanittele. Yritän pysyä rauhallisena, mutta välillä suutun itsekin kun lapsella keittää pitkiksi ajoiksi ihan yli tai koko ilta on pelkkää raivoa. Keskustelemme aina raivarin jälkeen mikä tuli ja mietimme, että miten sen olisi voinut hoitaa paremmin. Hoen usein lapselle, että neuvottele, puhu, pyydä tai keskustellaan, mutta ei – kaikki on yhtä raivoa.



Nyt alkaa hermostuttamaan signaali voisi olla hyvä. Yleensä vaan lapsi kiihtyy nollasta sataan alle sekunnin.



Olemme juosseet perheneuvolassa jo pari vuotta ja lapsi on ollut nyt pitkissä psykologin tutkimuksissa. Neuvoilla voi pyyhkiä pyllynsä. Pitkään olin kiitollinen siitä, että saimme apua, mutta ei sieltä mitään kättä pidempää ole koskaan saanut. Ovat liian kohteliaita ja lässyttäviä, niin sellaistahan se on ja oletko koskaan miettinyt ja läpäläpälässynlää ja onhan se varmaan raskasta ja kivaa että se on mennyt nyt paremmin.



Lapsi on vielä äärimmäisen masentuneisuuteen taipuvainen kun joku menee pieleen ja silkkaa aurinkoa kun kaikki on hyvin.



Tätä on jatkunut jo eskarin alusta alkaen eli kohta neljä vuotta, joten kyse ei ole mistään lyhytaikaisesta murheesta tai siitä, että joku joskus kiusasi. Lapsella tuntuu koulussa olevan kaveriasiat mitä mainioimmin ja ystäviä riittää.



Jos kuitenkin lapsi joutuu koulun jälkeen yksin kotiin, saan hysteerisiä puheluita ainakin 10 iltapäivän aikana. Äitii mä en kestää, äitii mä en löydä pipoa, äitii mua pelottaa, äitii täällei oo ruokaa, äitii tietokone piippaa. Niistä ei saa mitään selvää ja ne on suoraa kiljuntaa. Mua aletaan pitämään töissä vähintään hulluna ja lastani myös.



ap

Onko sinulla mitään mahdollisuuksia saada lapselle iltapäiviksi kaveria tai hoitajaa tai pääsisi tuttavaperheeseen tai edes harrastuksia iltapäiviksi?



Esikoulu- ja kouluikään tullessaan lapsi on oppinut suurimman osan Emden (1989) kuvaamista kehitystehtävistä (taulukko 1). Hän on kiinnostunut ja motivoitunut oppimaan ja kykenee istumaan hiljaa paikallaan tarvittaessa sekä mieluisissa että epämieluisissa tilanteissa. Lapsi osaa olla toisten ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa ja nauttii siitä, sekä sietää yksinoloa (alkuun lyhyttä ja iän karttuessa tuntien kestoista). Hän osaa tunnistaa vaaroja ja puolustaa itseään ja omaisuuttaan ympäristön hyväksymillä tavoilla. Tunteidensa ja käyttäytymisen säätelyssä hän sietää pettymystä ja turhautumista, ja selviää useimmiten ilman apua pelottavissa tai ahdistavissakin tilanteissa. Iän karttuessa leikki muuttuu mielikuvitusleikeistä sääntöjä sisältäviin leikkeihin ja peleihin.

Jos siis on ylisuorittaja, masentuja ja myös yksinolo on vaikeaa.



Mä tunnistan itsessäni paljn samoja piirteitä eli pettymyksen sietoon ja ylisuoriutumiseen/perfektionismiin liittyviä juttuja. Mulla on monesti suuret suunnitelmat joihinkin juttuihin liittyen ja kun kaikki ei menekään niin kuin suunnittelin (itsestä, muista, ympäristöstä liittyvistä syistä), koen hirveää masennusta ja raivoa. Hommat saattaa jäädä kesken ja motivaationi katoaa. Epätäydellisyyden hyväksyminen on ollut opettavaista.



Harrastaako ap:n lapsi mitään? Tuleeko raivokohtauksia koulussa tai muiden perheenjäsenten tai tuttujen (sisarukset, isä, isovanhemmat) kanssa?

että jos olette jo vuosia saaneet apua perheneuvolasta ja/tai psykologilta, miten ei ole ohjattu jatkotutkimuksiin tai yritetty enemmän perehtyä elämäntilanteeseen kokonaisuutena ja lapsen muihin oireisiin.



tuo yksin jäämisen pelko ja jotkin muut jutut osuu ihan yks yhteen poikani kaverin kanssa, jolla on kai parikin eri diagnoosia. hän käy erilaisissa terapioissa, on käynyt jo useita vuosia, häntä alettiin tutkia jo päiväkodissa, nyt on myös 3. luokalla. ei myöskään pärjää yksin pitkiä aikoja vieläkään, siis esim pari tuntia, mikä kolmasluokkalaiselle on mielestäni ihan arkipäiväistä olla koulun jälkeen yksin.



vaadi siis lisää tutkimuksia ja että lapsen on saatava terapiaa. tosiaan asialla on nyt kiire kun näin iso lapsi jo kyseessä. pian alkaa koulunkäynti kärsiä kun se käy vaativammaksi jne. poikani kaverin kohdalla asiaan puuttuminen ajoissa on varmasti auttanut paljon, koska lapsi pärjää hyvin koulussa käytösongelmista huolimatta. kuitenkin ne käytösongelmat vieläkin ovat olemassa, mutta lieventymään päin nyt.



on selvää että sinä ja tyttäresi tarvitsette enemmän ja erilaista apua kuin nyt saatte. vaadi sitä heti. niin ja poikani kaverille suositeltiin jo eskari-ikäisenä (joku terapeutti suositteli) judoa harrastukseksi koska siinä opetellaan itsehillintää. muutkin liikuntaharrastukset olisivat varmasti hyväksi.

kun lääkityksen vaikutus loppuu iltaisin.

Lievä levottomuus koulussa on lievää tarkkaavaisuus ongelmaa ja siihen liittyy yleensä aina tunteiden säätelyn ongelma ja

ainoa hoito on lääkehoito eli adhd lääke.

Pyydä lääkekokeilu eli Concerta 1 kuukaudeksi.



Uskon, että saatte lääkkeestä avun.

Ilmeisesti lapsellasi lievää add ongelmaa.

Omanikin pärjää koulussa, vaikka on kuullun ymmärtämisen ongelmaa ja lievää tarkkaavaisuusongelmaa.

Kotona näkyy vain raivarit.



Vaadi lääke edes kokeiltavaksi.

Saat lääkkeen perheneuvolan lastenpsykiatrilta.

Ikä auttaa vähäsen.

Lähtisin hyvällä suosiolla kokeilemaan lääkitystä, jos vain onnistut sen saamaan.



Tunteiden säätely/tarkkaavaisuus sijaitsee samassa aivolohkossa.

Se levottomuus voi juuri olla se tarkkaavaisuusongelma.

Mikäli olen oikeassa, niin mikään terapia ei poista sitä.

T.10

Pyydä tarkempaa tietoa perheneuvolassa tehdyistä tutkimuksista. "Tunnesäätelyn vaikeus" kun on pääteltävissä ihan kuvaamistasi oireista. Pointti on, miksi lapsesi kärsii näistä oireista. Mitä jatkuva soittelu sinulle merkitsee ja pitää sisällään?



Ota myös puheeksi se, ettet koe apua tähän asti tarjotusta hoidosta, ja että tarvitsette apua.

Itselläni myös 9.v tyttö, jolla tunteidensäätelyongelmia. Lapsi on oppinut keinoja hallita itseään. Aluksi terapeutin (ja vanhempien) sanoittamana, sitten itseohjatusti. Parempaan suuntaan mennään koko ajan, vaikka vieläkin saattaa saada kohtauksia. Mutta nykyään harvemmin.



Muutama neuvo: lue kirja "tulistuva lapsi",

pyydä toimintaterapiaa,

vältä, ennakoi, tasaa (neuvoja toimintaterapeutilta)

ja vasta kun tilanne on hallinnassa, niin aloita harjoittelu ja siedätys.





Ja lopuksi kysymys: miksi lapsi on yksin iltapäivät? Pyydä perheneuvolasta suositus iltapäiväkerhoon, erityislapset saa iltapäivähoitopaikan vanhempinakin.

tullut siihen tulokseen, että se on niin älytöntä verovarojen tuhlausta, ettei tosikaan. Meillä on ongelmia miehen eksän kanssa ollut useampaan otteeseen, eikä mitään apua. Lässytetään ja vähän kuunnellaan ja voivotellaan ja pyöritellään ja ihmetellään.



Onko sulla ap varaa yksityiseen?

lääkäriin, ei siis perheneuvolaan?

Nostan vanhaa ketjua sillä meillä on menossa avunhaku 10-vuotiaalle tytölle. Takana 2x perheneuvolaa ja 2x koulupsykologin luona käyntiä. Apua ei näistä saatu sillä meillä on kuulemma hyvä keskusteluyhteys, lämmin tunneilmasto, ongelmia ei näy koulussa jne.

Itse olen saanut avun omiin tunnesäätelyongelmiini vasta yli 30 vuoden kärsimysten jälkeen eli nyt onneksi tiedän mitä vaatia. En halua samanlaista elämää tyttärelleni kuin itselläni on ollut. Vuoroviikkoasuminen meillä käytössä enkä tiedä onko se hyvä vai huono. Siitäkin otettava selvää. Mutta valoa tunnelin päässä kunhan itse osaa ja jaksaa vaatia! Voimia se kyllä kysyy äidiltä. Lapsi on mitä ihanin mutta ongelmat vaikeita.

Kannattaa nyt sitkeästi hakea sitä apua, mieluiten yksityiseltä, koska murrosiästä tulee hirveä muuten.