Millaiseksi luonnehtisit ihmisen (yleistystä kiitos) joka on koulutukseltaan psykologi?
Kommentit (12)
Tätini on psykologian tohtori ja hänellä jos kellä isoja traumoja lapsuudesta.
on tosi kunnianhimoinen, mukava ja rento tyyppi, mutta hänen äitinsä on täyskahjo, siis oikeasti. Ja vanhemmat ovat eronneet kun hän oli pieni. Pakosti olen miettinyt, että miksi juuri psykologiksi, kun rahkeet olisivat riittäneet moneen muuhunkin.
ongelmia äiti-isä-suhteessa, insestiä, pahoinpitelyä , itsetunto-ongelmia tai jotain vastaavaa vakavaa takanaan.
ystäväni on alalla ja hänellä perheväkivalta koti ja äiti teki myöhemin itsemurhan. nyt hän tuntee itsensä erinomaisen hyväksi ammatissaan ja pystyy auttamaan muita.
joten jos omia ongelmia on, niin ne täytyy olla hyvin työstetty, ennen kuin alalla pärjää. Sinänsähän omat ongelmat eivät ole este toisten auttamiselle, mikäli ne tiedostaa ja näkee esim. miten ne saattavat näkyä ja vaikuttaa asiakassuhteissa.
niin tuttua, niin tuttua mullekin. No, onneksi älysin vaihtaa alaa ajoissa :)
Olen kasvanut ydinperheessä, jossa tosin oli vanhempien välisiä parisuhdeongelmia. Voi olla, että ne ovat osin vaikuttaneet siihen, miksi olen alalle hakeutunut ja miksi tunnen kutsumusta erityisesti lasten ja perheiden parissa tapahtuvaan työhön. Utelias olen ihmisten suhteen, mielestäni empaattinen ja humaanikin :)
Minäkin olen ydinperheestä, tavallisesta sellaisesta ja olen elänyt oikein tasapainoisen ja onnellisen lapsuuden. Suurin osa kollegoistani on ihan tavallisia ihmisiä perhetaustoiltaan, kellään en tiedä olleen mitään avioeroa kummempaa... Yleistäminen traumojen suhteen lienee tässä kohdassa aikamoinen ylilyönti.
Minä en ole psykolgi, mutta aikuiskasvatustieteilijä. En halunnut aikoinaan opiskella psykologiaa, koska kliiniset mielenterveysongelmat eivät minua kiinnosta.
Käytännön työssä olen lähellä psykologia (paitsi siinä, etten terapio mielenterveysongelmaisia). Miksi? Siksi, että olen kiinnostunut ihmisestä itsestään, siitä miten hän toimii, ja MIKSI hän toimii niinkuin toimii.
Minulla ei myöskään ole mitään traumaattista lapsuutta. Itse asiassa molemmat vanhempani kyllä ovat terapeutteja.
Itse en ole vähimmässäkään määrin utelias.
t. PsM