Pitääkö mun leikkiä mun lasten kanssa????

lapset on 5 ja 3.... vois ne leikkiä kahdestaankin :( mutta pyytää mua vähän väliä mukaan. en jaksais eikä huvita. luen niille kyllä kun pyytää mutta mielikuvitusleikit on mun mielestä ihan hirveitä :( lapsena tykkäsin mutta en enää, olen yli 30 v.

askartelu on ok ja laulaminen, niitä jaksan. mutta en just noita barbileikkejä tms.

Askartelut ja laulamiset ja kaikki on ihan kivoja, mutta just noi mielikuvitusleikit ei vaan onnistu! Lasten kanssa on ihan kiva olla, mutta en kertakaikkiaan kestä noita tiettyjä leikkejä!



ap

eli rakentelen lasten kanssa sen junaradan, legolinnan tms ja sitten jätän heidät leikkimään.



Välillä leikin kyllä, mutta enemmin pelataan tai askarrellaan yhdessä.



Lapset on 4,5v ja 3v.

en myöskään jaksa leikkiä mutta minäkin välillä autan leikin alkuun.

Sekä kaikki muu vastaava on leikkiä siinä missä barbieleikitkin.



Eli noilla ap:n kuvailemilla tiedoilla sanoisin hänen leikkivän lastensa kanssa.

Nautin suunnattomasti lasteni seurasta ja tykkään puuhailla heidän kanssaan tiettyjä asioita, mutta leikkiä en vain jaksa!! Enkä jaksa istua pihalla leipomassa hiekkakakkuja. Mieluummin lähden lenkille ja otan lapset pyöräilemään mukaan.



Toisinaan poden tästä huonoa omaatuntoa, mutta olen ajatellut niin että on parempi ottaa lapsia mukaan tekemään niitä asioita joita minäkin tykkään tehdä.

Joskus harvoin innostun leikkimään jotain ja sen kyllä lapset muistaa pitkään. Mulla lapset tosin jo 9, 7 ja 3v, joten hoitavat leikkimispuolen keskenään.

Olen sanonut lapsille joskus, kun pyytävät leikkimään, että olen tehnyt teille toisenne leikkikavereiksi ja että äiti on se, joka hoitaa, siivoaa, laittaa ruokaa ja käy töissä, äiti ei leiki.

Kun vanhemmat lapset oli pieniä eikä yhteinen leikki vielä oikein rakentunut, laitoin leikkiä alulle, mutta itse en jaksnut silloinkaan leikkiä.



Mun mielestä ei oo pakko jos ei taho=)

nyt pakottaisin itseni siihen ainankin usein. Olen huomannut niiden lasten itsetunnon olevan vahvempi, jotka ovat saaneet leikkiä vanhempiensa kanssa. Se on nimittäin luxusta lapselle!!

Leikkiminen on tosikivaa, alat muistaa omia lapsuuden leikkejäsi ja opetat niitä lapsille ja heidän kavereilleen.

Mä olen ihan nyrpeänä kun nuorin jo 6 v. ja mua ei enää haluta joka kerta leikkimään lasten kanssa :(

Mies lupasi lohduksi, että leikkii mun kanssa. Ja esikoistytön (11 v.) kanssa tehdään hienoja paperinukkeja. Mä saan osallistua, mutta tyttö tekee tärkeimmät päätökset tekniikoista ja tyylistä.

Mä olen aikuinen. Voin kyllä touhata muuten lasten kanssa, mutta leikkiminen ei ole mun juttu.

Paremmin oppivat leikimään keskenään. Riittää kun olet välillä kiinnostunut jostain heidän jutuistaan. Ei ole aikuisen tehtävä leikkiä, toki hieno juttu on jos jaksaa ja se tulee luonnostaan.

Tai sitten pyydä isovanhempia tms.

siskoni on aina istunut lapsen kanssa lattialla leikkimässä, nytkin lapsi sitten vaatii leikittäjän, eikä osaa yksin mitään leikkiä (5-v.). Voi tietty olla luonnekysymyskin. Meillä toinen keksii itsekin aina puuhaa, hermostuu jos menee seuraan sotkemaan, toinen taas ei millään. Käynnistän leikin ja sitten siitä lapsi vähän innostuu itsekin.

En leiki lasten kanssa (3v. ja 5v.), leikkivät keskenään niin ihme mielikuvitusleikkejä että en ole todellakaan samalla aaltopituudella, välillä toinen on äiti ja koira ja sitten ope ja mitälie.. roolit vaihtuu niin nopeasti ettei siinä äiti pysy perässä. Ei munkaan äiti koskaan leikkinyt lattialla meidän kanssa. Oli rakastava auktoriteetti hahmo eikä mikään toinen pikkusisko!

Mulle on jäänyt kyllä tiukasti mieleen, kuinka usein pyysin itse lapsena äitiä leikkimään, ja aina hän kieltäytyi. Tietysti lapsen pitää osata leikkiä itsekseenkin tai sisarusten kanssa, mutta kyllä se silti tuntuu pahalta jos äiti tekee aina mieluummin mitä tahansa muuta. Itselleni ainakin tuli paha mieli kun aina torjuttiin. Ehkä voisit ehdottaa jotain muuta yhteistä puuhaa kun lapsi pyytää leikkimään, ota hänet vaikka mukaan kotitöihin. Kyllähän se hidastaa hommia mutta samalla lapsi oppii uutta ja tuntee auttavansa äitiä. Tekee hyvää lapsen itsetunnolle.

ollaan miehen kanssa tarkkoja siitä, että leikitään tyttäremme kanssa hänen sitä pyytäessään. Hän pääasiallisesti leikkii kuitenkin aina itsekseen. Tyttö on aina ollut itsenäinen ja omaa rikkaan leikkimaailman. Kuiteskin on pieni vain kerran , joten haluamme hänelle myös muistoja äidin ja isin kanssa leikkimisestä. Mieskin ihan sujuvasti osaa leikkiä barbeille LOL

silloin kun hän oli ainokainen. Kovin vaativa poika on ja kiukkuiluksi se vaan meni jos en avittanut leikeissä.



Nyt on ollut 1v. päiväkodissa ja oppinut hiukan itsenäiseksi, edelleen kyllä varsinkin isältään vaatii leikkimistä kotona.



Vauva kun tuli taloon, kolmestaan meillä menee hyvin. Poika leikkii yksin, sisällä sekä ulkona, välillä kurmuuttaa minua mutta en leiki. Joo, minä myös poden huonoa omatuntoa, mutta kun se vauvakin vaatii jo niin paljon.



Sääliksi välillä käy esikoista, mutta tehdään me paljon kahdestaan sitten asioita kun mies kotona ja toisinpäin.



En siis usko, että lapseni nyt ihan hemmoteltu on, vaikka aikoinaan istuin lattialla hänene kanssaan..hänkin on nyt 3,5v. kasvanut ja kehittynyt..ehkä muutaman vuoden päästä ei tarvitse mitään tehdä yhdessä kun äiti tai isä tai molemmat on pannassa. :)

yksinkertaisesti laiskoja ja välinpitämättömiä.



Itse leikin toisinaan. Se on ihanaa luksusta lapselle, kun silloinhan hän saa lähinnä päättää, miten leikki kulkee. Lapsi kokee näin myös ihanaa yhdessäoloa vanhempien kanssa hänen ehdoillaan.



En ole erityisen kunnostautunut, mutta yritän toisinaan.

Askartelut, laulut ja lukemiset tehdään yhdessä, mutta leikit ovat lasten juttu.

Leikeissä kehittyy lapsen vuorovaikutustaidot, kieli ja siinä on myös hyvä opettaa käytöstapoja, värejä, numeroita jne. Ihmettelen, kuinka vieläkin voi olla noin tietämättömiä vanhempia, joista leikki on "vain" leikkiä. Leikissä lapsi oppii ja kehittyy. Hän tarvitsee siihen vastavuoroisuutta ja ohjausta.