Paljon "luonnehäiriöinen" vanhempi vaikuttaa lapseen, jos

joku aika sitten Maarit Tastulan haastatteluohjelman, jossa keskustelemassa oli asianajaja, joka on erikoistunut narsismin aiheuttamaan tuhoon? Ehkä löytyisi yle areenasta?



Luonnehäiriöinen vanhempi aiheuttaa valitettavasti aikamoista tuhoa. Ongelmana on vielä se, että esim. narsisti on usein älykäs ihminen, joka ymmärtää kyllä, mistä narusta milloinkin vetää. Esim. meillä luonnehäiriöinen vanhempi sai lapset sos.toimen lausunnosta huolimatta, koska osasi puhua oikeudessa. Pienempi lapsista alkoi oireilla ja viimein pääsi muuttamaan meille vuosien jälkeen. Aikamoisia vuosia on ollut :(

niiiin vakavasta luonnehäiriöstä, vaan lähinnä pohdin sitä, kuinka paljon kumpikin vanhempi vaikuttaa lapseen.



Toinen esimerkki: toinen vanhempi on suorittaja. Hänen mielestään elämässä pitää koko ajan tehdä jotain fiksua, pitää harrastaa, pitää pitää koti siistinä, pitää käydä hyvin koulu. Kun toimii normien mukaan, niin lapsesta kasvaa tasapainoinen.

Toinen vanhempi on taas boheemi, joka ajattelee, että tärkeintä on hyvä fiilis ja jatkuva keskustelu lapsen kanssa. Hänestä ei ole niin tärkeää, että arvosanat ovat hyviä, vaan tärkeää on se, että lapsi oppii ajattelun taidon. Hän uskoo, että avoimuuden ja keskusteluyhteyden kautta lapsesta kasvaa tasapainoinen.



Eli kuinka paljon kummallakin vanhemmalla on vaikutusta siihen, millainen lapsesta kehittyy? Koska lapsi ei ole 24/7 sen vanhemman luona.

Ja kumpaa kohtaan tuntee enemmän empatiaa. Periaatteessa lapselle on usein tärkeämpää tulla toimeen sen pelottavamman kanssa, koska lempeämpi on OK vihaisenakin.

lapsi aina samaistuu pelottavampaan aikuiseen? Me kaikki olemme samanlaisia kuin se vanhempamme, josta pidimme vähemmän?

Ja kumpaa kohtaan tuntee enemmän empatiaa. Periaatteessa lapselle on usein tärkeämpää tulla toimeen sen pelottavamman kanssa, koska lempeämpi on OK vihaisenakin.

ja se, joka selvästi oireilee isän narsististen piirteiden vuoksi. Lasten isä on todella itsekeskeinen (omat tarpeet aina lasten tarpeiden edelle), epäluotettava (lupailee paljon, saattaa minä tahansa hetkenä pyörtää lupauksensa), täysin kykenemätön empatiaan edes omia lapsiaan kohtaan, mustasukkaisin tuntemani ihminen ja yrittää kontrolloida minun menemisiäni, puheitani ja jopa ilmeitäni muiden läsnäollessa...



Vanhin lapsistamme on 8, ja menettänyt jo uskonsa isäänsä. Nuorin on niin pieni, etten osaa vielä sanoa. Mutta keskimmäisin rakastaa isäänsä kovasti ja hakee tämän hyväksyntää kaikessa mutta ei saa sitä missään. =(



Sillä vaikka joku kirjoitti, että narsisti nostaa lapsensa jalustalle, se ei pidä paikkansa ainakaan minun puolisoni kohdalla. Hän ensinnäkin "nostaa jonkun jalustalle" vain niin kauaksi aikaa kun siitä on hänelle itselleen hyötyä, ja omat lapsensa hän pyrkii pitämään tiukasti ja kylmästi vain kurissa. Hänelle sopii, että lapset menestyvät, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti: lapsi ei saa menestyä häntä itseään paremmin eikä lapsi "saa käyttää omia aivojaan" vaan hänen pitää seurata vanhempansa teitä ja menestyä vanhemman toivomilla aloilla. Ikävä kyllä hän lyttää ja mollaa lapsia jatkuvasti sanallisesti tosi pahasti ja kurinpito on jo hyvin lähellä väkivaltaa (lapset olisivat saaneet selkäsaunan jo vuosia sitten jos minua ei olisi).



Keskimmäinen lapsistamme on keskittymiskyvytön ja erittäin raju toimissaan, valehtelee, univaikeuksia, kastelemista... =( Hän on käynyt psykologilla, jonka mielestä neurologisia ongelmia tuskin on (testejä ei noin nuorelle vielä oikein voida tehdä), vaan ongelmat pitkälle johtuvat kompleksisesta isäsuhteesta ja ristiriidoista minun ja isän toimissa.



Tässä juuri dilemma: ero voisi tuoda osaan arkeamme rauhan, mutta samalla lapset rupeaisivat olemaan isällään ilman minun tilanteita ja tunteita rauhoittavaa läsnäoloani ja se pelottaa mua hirveästi. Uskon että esikoinen saisi selkäänsä ekan viikonlopun aikana ja keskimmäisen tilannetta en uskalla edes kuvitella. Isän mielestähän lapsessa ei ole mitään sellaista "vikaa" mikä ei kunnon kurilla paranisi. =(

enkä löydä yhdistävää tekijää: erään "luonnehäiriöisen" kaikista neljästä lapsista tuli (onneksi) äitinsä kaltaisia empaattisia ja kivoja ihmisiä, mutta ainakin yksi on pudonnut yhteiskunnan rattailta pahasti.



Toisen perheen kolmesta lapsista yksi on selvästi tullut äitiinsä (joka tässä tapauksessa on se "luonnehäiriöinen") ja kaksi on tullut rauhalliseen isäänsä.



Lapsen luonnen määrittelee varmaan aika pitkälle, kumpaan vanhempaan hän samaistuu, jos kerran samoissa oloissa kasvaneista voi tulla erilaisia?

määrittelevän pitkälle sen miten paljon 'luonnehäiriöinen' vanhempi häneen vaikuttaa. Sekin vaikuttaa paljonko hankalasta käytöksestä keskustellaan. Jos lapsi tajuaa säännöt, tiukkakin vanhempi voi olla ihan ok. Selkäsaunakaan ei tee ratkaisevaa vahinkoa jos lapsi ymmärtää mistä se seuraa ja osaa siten vältellä huonoa käytöstä. Pahinta on arvaamattomuus kurinpidossa ja toisaalta rajattomuus. Jos toinen vanhempi on täysi push-over ja toinen vaatii täydellistä käytöstä ja rankaisee pienimmistäkin virheistä, tilanne voi olla lapselle melko mielenkiintoinen.

Toinen esimerkki: toinen vanhempi on suorittaja. Hänen mielestään elämässä pitää koko ajan tehdä jotain fiksua, pitää harrastaa, pitää pitää koti siistinä, pitää käydä hyvin koulu. Kun toimii normien mukaan, niin lapsesta kasvaa tasapainoinen.

Toinen vanhempi on taas boheemi, joka ajattelee, että tärkeintä on hyvä fiilis ja jatkuva keskustelu lapsen kanssa. Hänestä ei ole niin tärkeää, että arvosanat ovat hyviä, vaan tärkeää on se, että lapsi oppii ajattelun taidon. Hän uskoo, että avoimuuden ja keskusteluyhteyden kautta lapsesta kasvaa tasapainoinen.

Mun mielestä suorittaja. Mun toinen vanhempi on suorittaja ja hän on enempi "vastuussa" siitä, että minusta tuli häiriintynyt. Toki oli olemassa myös sukurasitteet, minä itse jne.

Lapsi saa siis joka toinen viikko kokemuksen ideaalivanhemmasta (ymmärtävästä, kuuntelevasta, keskustelevasta, lapsen tarpeet huomioivasta yms) ja joka toinen viikko kokemuksena on määräilevä vanhempi (ei kuuntele lapsen tarpeita ja tunteita, vaan määrää kaiken). Kyselen siis kokemuksia siitä, kummalla vanhemmalla on suurempi vaikutus lapseen? Millainen tällaisesta lapsesta kasvaa?

Periaatteessa en usko, että tuo ns. "ideaalivanhempi" (joka kuullostaa kaverivanhemmalta) kokonaan pysty tuhoamaan lapsen kasvatustyön, vaan myös "määräilevä vanhempi" (joka kuullostaa oikealta vanhemmalta) vaikuttaa sen verran, että lapsesta kehittyy ihan mallikelpoinen yksilö. Parempi olisi toki, jos tämä jälkimmäinen eli oikea vanhempi hoitaisi suurimman osan aikaa, ja lapsi vain kävisi joskus viikonloppuisin tämän kaverivanhemman luona.

kun on typerä kommentti ja säälin todella lapsiasi.

Lapsi saa siis joka toinen viikko kokemuksen ideaalivanhemmasta (ymmärtävästä, kuuntelevasta, keskustelevasta, lapsen tarpeet huomioivasta yms) ja joka toinen viikko kokemuksena on määräilevä vanhempi (ei kuuntele lapsen tarpeita ja tunteita, vaan määrää kaiken). Kyselen siis kokemuksia siitä, kummalla vanhemmalla on suurempi vaikutus lapseen? Millainen tällaisesta lapsesta kasvaa?

Periaatteessa en usko, että tuo ns. "ideaalivanhempi" (joka kuullostaa kaverivanhemmalta) kokonaan pysty tuhoamaan lapsen kasvatustyön, vaan myös "määräilevä vanhempi" (joka kuullostaa oikealta vanhemmalta) vaikuttaa sen verran, että lapsesta kehittyy ihan mallikelpoinen yksilö. Parempi olisi toki, jos tämä jälkimmäinen eli oikea vanhempi hoitaisi suurimman osan aikaa, ja lapsi vain kävisi joskus viikonloppuisin tämän kaverivanhemman luona.

kun on typerä kommentti ja säälin todella lapsiasi.

mm. eri kirjoittajien käyttämien kirosanojen perusteella.

Minäkään en pidä komentelusta kovin paljon, mutta kyllä se lapselle on edullisempaa kuin curling.

mutta se suorittaja saa 99 prosentin varmuudella jonkin asteista tuhoa aikaiseksi. Kyllä suorittaja elämässä pärjää, mutta uupuu sitten keski-iässä viimeistään. Monesti nähty.

Toinen esimerkki: toinen vanhempi on suorittaja. Hänen mielestään elämässä pitää koko ajan tehdä jotain fiksua, pitää harrastaa, pitää pitää koti siistinä, pitää käydä hyvin koulu. Kun toimii normien mukaan, niin lapsesta kasvaa tasapainoinen. Toinen vanhempi on taas boheemi, joka ajattelee, että tärkeintä on hyvä fiilis ja jatkuva keskustelu lapsen kanssa. Hänestä ei ole niin tärkeää, että arvosanat ovat hyviä, vaan tärkeää on se, että lapsi oppii ajattelun taidon. Hän uskoo, että avoimuuden ja keskusteluyhteyden kautta lapsesta kasvaa tasapainoinen.

Mun mielestä suorittaja. Mun toinen vanhempi on suorittaja ja hän on enempi "vastuussa" siitä, että minusta tuli häiriintynyt. Toki oli olemassa myös sukurasitteet, minä itse jne.

Mistä lähtien "ymmärtävästä, kuuntelevasta, keskustelevasta, lapsen tarpeet huomioivasta" on tarkoittanut curlingia?



Kyllä lasta voi ymmärtää ja kuunnella ja keskustella hänen kanssaan - ja silti vanhempi tekee päätökset.



ap

Mutta, miten "boheemi"-vanhempi opettaa lastaan kodissaan.

Vaatiiko hän lapsiltaan tiettyä käytöstä, vai onko kaikki vain eräänlaista keskustelua.



Keskustelu (ei manipulointi) on sinänsä hyvä idea, varsinkin juuri kun puhe lähtee lapsesta itsestään, eikä lapselta udella kaikenlaista.



En tiedä millainen on ns boheem kasvattajana, sillä jos siinä on siisteyskäsityskin niin ja näin, muut normit joita lapsiperheessä tulisi noudattaa kuten lapsista huolehtimine.

Lasten vaattee, ruoka ja kodin siivous kun ovat kyllä aikuisten/vanhempien vastuulla, eikä voi jakaa vasttuuta siittä asiasta kovin pienille lapsille.

Luulempa vain että se saattaa ahdistaa ihan liian varhain.

itseäni koskettaa tämä aihe läheltä, harmi että tämä on jo vanha ketju. jos alkuperäisiä keskustelijoita on paikalla, olisin iloinen jos voisitte vastata joihinkin kysymyksiin...



kakkonen mainitsi että lapsensa oireilee - millä lailla?



minuakin kiinnostaisi myös alkuperäinen kysymys eli miten vanhemman luonnehäiriö voi vaikuttaa ja miten siihen ehkä toinen vanhempi joka on koko ajan paikalla voisi vaikuttaa ehkäisevästi?



en näköjään ole ainoa joka ei voi tämän takia erota - lasten isä ei pysty hoitamaan lapsia ollenkaan ja pelkään että eron seurauksena olisi joko se että hän hylkäisi lapset kokonaan tai sitten se että hän alkaisi mustamaalata minua lapsille ja vaatia heitä luokseen vaikka ei pystykään heistä huolehtimaan.

En tiedä, tästä ei ole itselläni kokemusta eikä varmaan tutkittua tietoakaan kauheesti löydy. Veikkaan että on todella vaikeeta.



Itse en ole eronnut juuri tuon takia, tuntuu etten uskalla jättää lapsia toiselle vanhemmalleen ilman mun tilanteita rauhoittavaa läsnäoloani. =( Meillä yksi lapsista oireilee jo nyt tosi pahasti, mutta pelkään ettei tilanne erosta rauhoittuisi. Enpä tiedä.

Otin vain esimerkiksi tuon narstistin. Yritän vain luoda vastakkaisasetelmaa ja miettiä, millaiseksi siinä tilanteessa voisi kasvaa.



2: Eikö narsistilla ole halu luoda itsestään kuva hyvänä vanhempana? Narsistihan nostaa jalustalleen omat lapsensa, koska he ovat HÄNEN lapsiaan ja siksi erinomaisia. Ja hän ITSE on niin hyvä, että kasvattaa lapsensa hyvin.

Miksi ei siis narsistin kanssa voisi lapset pärjätä? Vaimo ei pärjää, mutta lapset voivat? Vai olenko tässä pohdinnassani ihan hakoteillä...



ap

Eiköhän tuo omien lasten alistaminen onnistu narsistilta siinä missä kenen tahansa. Narsisti nostaa jalustalle ainoastaan itsensä.



Mutta oli luonnevika mikä oli, niin jos se on pahanlaatuinen ja hallitsematon, niin luulen että tuollanen viikkosysteemi aiheuttaa lapselle kahta pahempia ristiriitoja kuin se, että tasapainoinen ja luonnevikainen vanhempi olis molemmat läsnä päivittäin. Jos lapsella on alttius johonkin häiriöön (suku ja geenit), niin luonnevikainen siitä varmaan kasvaa. Eihän tuota tietysti faktana voi sanoa. Kaikki on yksilöllistä ja riippuuhan se varmaan siitäkin miten pahasti häiriintynyt se toinen vanhempi on.

Lapsi saa siis joka toinen viikko kokemuksen ideaalivanhemmasta (ymmärtävästä, kuuntelevasta, keskustelevasta, lapsen tarpeet huomioivasta yms) ja joka toinen viikko kokemuksena on määräilevä vanhempi (ei kuuntele lapsen tarpeita ja tunteita, vaan määrää kaiken).

Kyselen siis kokemuksia siitä, kummalla vanhemmalla on suurempi vaikutus lapseen? Millainen tällaisesta lapsesta kasvaa?

Periaatteessa en usko, että tuo ns. "ideaalivanhempi" (joka kuullostaa kaverivanhemmalta) kokonaan pysty tuhoamaan lapsen kasvatustyön, vaan myös "määräilevä vanhempi" (joka kuullostaa oikealta vanhemmalta) vaikuttaa sen verran, että lapsesta kehittyy ihan mallikelpoinen yksilö.

Parempi olisi toki, jos tämä jälkimmäinen eli oikea vanhempi hoitaisi suurimman osan aikaa, ja lapsi vain kävisi joskus viikonloppuisin tämän kaverivanhemman luona.

Kerrotko miten lapsesi oireilee?



Minustakin tuntuu että minun pitää olla aina välissä rauhoittamassa tilanteita. Ja eroa olen miettinyt, mutta juuri tuo että joutuisi jättämään isälleen kahdestaan tuntuu siltä että ehkä ei ero olisi hyvä ratkaisu.

ajatella, että vanhempi, joka ei kuuntele lapsen tarpeita vaan toimii omien tarpeidensa mukaan, voisi olla "oikea vanhempi"???

Lapsesta, joka kasvaa tällaisen vanhemman hoidossa, tulee aikuisena miellyttäjä ja oman identiteettinsä hävittäjä.

Lapsi saa siis joka toinen viikko kokemuksen ideaalivanhemmasta (ymmärtävästä, kuuntelevasta, keskustelevasta, lapsen tarpeet huomioivasta yms) ja joka toinen viikko kokemuksena on määräilevä vanhempi (ei kuuntele lapsen tarpeita ja tunteita, vaan määrää kaiken). Kyselen siis kokemuksia siitä, kummalla vanhemmalla on suurempi vaikutus lapseen? Millainen tällaisesta lapsesta kasvaa?

Periaatteessa en usko, että tuo ns. "ideaalivanhempi" (joka kuullostaa kaverivanhemmalta) kokonaan pysty tuhoamaan lapsen kasvatustyön, vaan myös "määräilevä vanhempi" (joka kuullostaa oikealta vanhemmalta) vaikuttaa sen verran, että lapsesta kehittyy ihan mallikelpoinen yksilö. Parempi olisi toki, jos tämä jälkimmäinen eli oikea vanhempi hoitaisi suurimman osan aikaa, ja lapsi vain kävisi joskus viikonloppuisin tämän kaverivanhemman luona.