Aleksi vai Samu - kumpi voittaa tai kumman toivot vottavan
Uskon että Aleksi voittaa ja hän on suosikkini ollut jo pitkään.
Kommentit (14)
kiva, kun nuoriso pärjää :)
t. 46v mamma
Tuntuu tekevän vaan niin sydämellä...
Samu on sen sijaan epäonnistunut muutaman kerran.
niin sympaattisen tuntuinen, ei tee itsestään suurta numeroa ja on selvästi aivan mielettömän taitava kokki. Samussa vähän ärsyttää se jatkuva oman egon pönkitys.
Ollut suosikki alusta lähtien. Ja miettikää, Akseli on vasta 24, eli 15 vuotta Samua nuorempi! Hän on siis vain parisen vuotta Anniinaa ja Artoa vanhempi ja näihin kahteen verrattuna Akseli on aivan eri planeetalta.
toisaalta Akseli siksi, että nuorempi ja selkeesti panostanu ammattitaitoonsa, toisaalta taas Samukin on hyvä.
etkö ole seurannut ohjelmaa? Siten että teki onnistuneita ruokia - Samu on hyvä kokki ja sillä on mahtavia ideoita.
On ollut voittajasuosikkini alusta saakka. On ehkä hieman kekseliäämpi ja rohkeampi ruuanlaittaja ja jotenkin niitä sapuskoja tekisi mieli maistaa.
Samulla on myös välillä vähän mielipuolinen nauru, joka ärsyttää :D
Toivottavasti nuo laitettaisiin finaalissa tekemään kasvisruokaa. Sitähän ei ole vielä tehty :)
etkö ole seurannut ohjelmaa? Siten että teki onnistuneita ruokia - Samu on hyvä kokki ja sillä on mahtavia ideoita.
Ennen tämänpäiväistä jaksoa olen uskonut Samun voittoon koko ajan, mutta nyt näyttää että kumpi vaan voi voittaa.
Oikeat miehet finaalissa, tulee jännää!
ainakin olisi suosikkini. hän on jotenkin nyt viime kertoina ollut innostuneemman oloinen. ei sillä, etteikö samukin olisi hyvä.
Luulen että nuori lupaus voittaa.
Samu, kun siellä finaalissa on Samu ja Akseli...
Itse henk koht Samun ruokia syöneenä en ihmettele että on finaalissa. Loistavaa ruokaa ja nk. lämmöllä tehtyä.
Luulen siltikin että Söör Herlevi voittaa.