Kuinka pitkiä matkoja pitää hölkätä, että
se alkaa näkymään vartalossa?
Olen vasta alkamassa hölkkäämään eli en edes jaksa juosta kerralla pitkää matkaa enkä kovaa vauhtia. Mutta joka päivä käyn kävelyllä ja yritän hölkätä enemmän ja enemmän.
Kommentit (8)
Älä ikinä ajattele, että kun et ehdi tai jaksa mukamas tarpeeksi ei kannata lähteä ollenkaan. Pienikin näkyy jos tarpeeksi tarkkaan katsoo.
Että jos olet aiemmin liikkunut vain vähän, niin muutama treenikerta viikossa tuo jo tuloksia, jos teet kunnolla.
Ihan hyvä, jos kävelet joka päivä, mutta juoksusta kannattaa pitää myös välipäiviä. Kun pääset hölkkälenkkiasteelle, niin 2-3 lenkkiä + 1-2 lihaskuntotreeniä viikossa on jo aika hyvä määrä varsinkin, jos säilytät reippaat kävelyt. Lihaskuntotreenin voi hyvin tehdä myös lenkin päälle. Älä unohda venytellä!
alussa kannattaa tietenkin ottaa varovaisemmin jos ei ole mitään liikuntaa harrastanut, mutta itse sain kropan kuntoon juoksemalla 3 kertaa viikossa 5-7 kilometriä. Jos joskus tuntui juoksu tahmealta, kävelin osan tai juoksin vain 4km.
Venyttely on tuottanut mulle aina vaikeuksia, pitää siis muistaa tehdä se joka kerta.
Mä lähden tietyissä paikoissa hölkkäämään ja aina yritän päästä pidemmälle kuin edellisellä kerralla. Luovuttamaan en ala. =)
Olin silloin 80 kiloinen kun aloitin sohvaperunasta. Painoa tippui 10 kiloa vuodessa.
Aloitin syksyllä kävelemään ja otin välillä juoksuaskeleita ja pidensin matkaa fiiliksen ja kunnon noustua.
Keväällä juoksin saman matkan jonka kävelin aikasemmin. Sitä sitten pidensin ajallani.
Kesällä menin kuntosalille ja siitä päädyin potkunyrkkeilyyn, silloin tippui nopeasti toiset 10 kiloa, juoksin lisäksi pitkiä parin tunnin matkoja.
Olin paremmassa kunnossa kuin koskaan. ;)
Nyt pari lasta enempi hankittuna ja täytyisi taas kroppaa muokata. 10 kiloa liikaa painoa.
Venyttely on jees mutta sanoisin että RYHTI! Miten istut koneella? pitikö asentoa parantaa? Tekee paljon. Vatsaa tarttee myös pitää ryhdissä jos lihakset ei sitä tee itsekseen. Se menee ohi kun vatsalihakset saa kuntoon. Ei pömpötä.
Mulla oli lenkkimatkana semmonen 5 kilsan pätkä.
Kävelin siis ensin sitä ja juoksin vähän kerrallaan kunnes jaksoi koko matkan.
Siitä sitten pidensin matkaa. Tein välillä niin että juoksin sen tutun matkan ja kävelin lisälenkin.
7
jos et samalla vähennä syömistä. Jos hölkkäät 3x viikossa tunnin ~1500 kal kulutusta, niin jos et laihduttaisi, saisit juoda cafee laten + keksin tai painonvartioiden juotavan jugurtin joka päivä ns extraa. Eli yksi pieni "kyllähän mä voin kun kerran hölkkäänkin" teko päivässä pilaa koko jutun.
Riippuu lähtötasosta, vauhdista, harjoituskertojen määrästä, lihaksiston ominaisuuksista (toisilla treeni "tarttuu" helpommin kuin toisilla), painosta (miten helposti muutokset näkyvät) ja mm. siitä, mitä tarkoitat näkymisellä - haluatko hoikistua vai haluatko jalkalihakset?
Jos haluat oikeasti näkyvää tulosta, niin saat varautua aika kovaan treeniin. Hyvä, että olet malttanut aloittaa rauhallisesti, kropan pitää antaa tottua harjoitteluun. Muista korottaa rimaa sitä mukaa kun kunto kohenee, niin kyllä se siitä. Tsemppiä! :)
PS. Jos haluat kauniin kropan, niin kannattaa ottaa ohjelmaan myös lihaskuntotreeniä. Ei ole pakko mennä punttarille, ihan kotitreeni riittää kyllä. Osta muutamat käsipainot (ja muista tässäkin haastaa itsesi!)