Jako taitaviin ja ei niin taitaviin pelajaryhmiin juniorijalkkiksessa.

Se nyt vaan on fakta, että jalkapallo muuttuu jossain vaiheessa kilpaurheiluksi seuratoiminnassa(kin). Se on sitten vaikea mieltää ja oppia, kun ensin on 10 vuotta hoettu että kaikkipelaakaikkipelaa ja sitten yhtäkkiä pitäskin 15-vuotiaana olla kauheen hyvä ja urheilla tavoitteellisesti.

Suurin osa futisseuroista on ikävä kyllä kiinnittynyt hyvin voimakkaasti urheilulliseen menestykseen, eivätkä rupea tarjoamaan mahdollisuuksia ja joukkuetta pelkästään harrastelijoille.

Olen puhunut, että on reilua, että ne jotka ovat taitavampia pelaajia pelaavat ja treenaavat keskenään, jotta heidänkin taitonsa paranee.

Ja sitten te jotka ette ole vielä niin taitavia voitte rauhassa harjoitella, ja ihmiset ovat erilaisa, jotkut ovat taitavia jossain toiset jossain muussa.



Vielä ainakkin on ymmärtänyt asian.

Meillä tosin erona eri lajit ja se että poika on niissä taitavimmissa joukoissa. Mutta silti totesi esim. salibandyssa, että ikävä kun kaverit ovat eri joukkueessa. Eli siinä vähän kaipaa kavereita, mutta on omassakin joukkueessakin kavereita (mutta ei niitä koulukavereita niinkään). Silti mielummin pelaa omalla tasollaan, eli kokee sen tärkeämmäksi lajissa kuin ne parhaiden kavereiden kanssa olemisen. Tosin kyseessä jo 11v poika.



Minusta on ikävää jos se heikompi joukkue teillä ei pääse pelaamaan kisoihin, tottakai heidänkin pitäisi. Näin ainakin meillä jääkiekossa ja salibandyssa on ollut että heikommat pääsevät yhtä paljon sarjapeleihin ja turnauksiin, mutta vain eri tasoisiin kuin parempi joukkue. Onko teillä oikeasti niin että vain parempi joukkue pääsee kisoihin? Itse ainakin nostaisin tästä asiasta keskustelua, jos heikompi joukkue jää selkeästi vähemmälle peliajalle tai harjoitusajalle.



Muuten joukkuejako tason mukaan on ok, jos jakoperuste on vaan ymmärrettävä, eikä vedetä "kotiin päin". Näitä hiemen kyseenalaisia jakojakin näkee harva se kerta junioriurheilussa, joissa isät usein valmentavat (tai ehkä enemmän kyse peliajasta ja paikasta). Tason mukaan jakamisessa on kuitenkin se hyvä puoli että lapsi pääsee pelaamaan ja kokee onnistumisen elämyksiä.



En tiedä kokeeko moni lapsi sitä itsetunnon päällä ettei pääse parempaan porukkaan. Tätä ei ainakaan pitäisi aikuisten korostaa että on paremmat ja huonommat, jolloin lapsetkaan eivät kokisi sitä ongelmaksi. Tarkoituksena olisi hioa sitä lapsen joukkuetta ja heidän peliään, niin että joukkue kokee olevansa joukkue ja harrastavansa lajia. Ei siinä tarvitse olla itseisarvona yrittää parempaan joukkueeseen, vaan että tykkää lajista ja nauttii, sekä siinä ohessa oppiikin jotain.

Tämä on ikuisuusaihe.



Tasoryhmäjoukkueet ovat hyvä asia, jos se toteutetaan hyvin ja poikia riittää useampaan joukkueeseen ja VALMENTAJAT ovat asiaan sitoutuneita ja motivoituneita.



Ongelma on, että yleensä valmentajat ovat niiden taitavampien poikien vanhempia, joita ei loppupelissä kiinnosta sen kakkosjoukkueen poikien vetäminen ja kehittäminen. Pahimmillaan tilanne on sellainen, että valmentajan/jonkun valmentajan poika kuuluisi kakkosjoukkueeseen, mutta pää ei kestä sitä oikeaa jakoa ja että kakkosjoukkueen "tunarit" tuhoavat pojan jalkapallouran ja kehityksen. Poika ykkösjoukkueeseen, että joukkueella on ylipäätään valmentaja.



Mutta reaalinen tilanne on myös sellainen, että jos ja kun muut piirisarjajoukkueet tekevät tasojoukkueet, niin kyyti on kylmää ja on pakko tehdä tasojoukkueet, ettei tule koko ajan rumia tappioita + taitavat pojat voivat kehittyä.



Eli varsinaiseeen kysymykseen. Homma riippuu paljolti siitä, miten aikuiset ja valmentajat asian hoitavat. Pelisäännöt pitää olla täysin selvät. Siinä vanhempien kokouksessa ei pidä olla suu kiinni.



Kyllä lapset tajuavat joukkuejaon perusteen eikä sitä liikaa tule hyssytellä. Valmennus- ja pelinjohtamispuolella tärkeä signaali vanhemmille ja lapsille on, ettei sitä kakkosjoukkuetta sitten jätetä oman onnen varaan.



Itsellä on kokemus, että siitä hitaasta, kömpelöstä. peliälyttömästä, huonopotkuisesta ja huonotekniikkaisesta pojasta on kuuden vuoden sinnittelyuran jälkeen tullut joukkueensa luunkova luottopuolustaja, joka juoksee kaikki hyökkääjät kiinni tasamatkalta. Jos kehityshyppäys jatkuu samanlaisena, niin joutuu/pääsee vielä toppariksikin.



Ja suuremmilla paikkakunnilla fakta on, että ne todelliset pelimiehet jättävät joukkueen ennemmin tai myöhemmin ja siirtyvät "parempiin" seuroihin Jos joukkue halutaan pitää kasassa ja pojat pois pahanteosta, niin niitä kakkosjoukkueen kavereitakin tarvitaan viimeistään silloin, kun siirrytään 11 vs 11 peleihin.

ykkösjoukkueeseen, kun alkaa valmentamaan niitä lapsia 6-vuotiaana ja juoksee joka ilta lapsen kanssa harkoissa ja peleissä niin luulisi sillä jo "ura" urkeavan. Jos lapsella taas ei riitä motivaatio tuohon eikä vanhempi ole innokas valmentaja/kuskaaja niin sitten varmaan jää kakkosporukkaan.