Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Yhdessä vai erikseen...
08.05.2011 |
Kumpi on teidän mielestänne parempi, jatkaa täysin rakkaudettomassa suhteessa lasten takia, vai erota? Siis lasten kannalta.
Meillä tilanne on nyt päässyt siihen pisteeseen, että ei enää edes riidellä, koska ei kerta kaikkiaan vaan jakseta. Kun ei mikään kuitenkaan muutu. Tehdään ihan kaikki erikseen, ei puhuta kuin pakolliset. Nukutaan eri huoneissa. Seksielämää ei tietysti myöskään ole, eikä tule.
Kaikki mahdollinen on jo koitettu, mutta ei tästä mitään tule, koska koko liitto oli alunperinkin virhe. Mutta koska minä olen sen virheen tehnyt, niin haluaisin myös kantaa siitä vastuun. Nyt vaan haluaisin tietää, mitä se tarkoittaa...
Jos eroamme, taloudellinen tilateeni, ja samalla lasten, tietysti huononee selvästi. Se on ehkä ainoa todellinen syy, miksi edelleen olemme yhdessä. Kyllä sillä kuitenkin lasten tulevaisuuden kannalta on merkitystä, millaisessa ympäristössä he ovat kasvaneet, onko heillä ollut mahdollisuus harrastaa, matkustella ja niin edelleen... Mutta sitten taas toisaalta, en haluaisi antaa lapsilleni tällaista kuvaa parisuhteesta ja perheestä. Ja olisi siitäkin tietysti lapsille hyötyä, jos äiti olisi joskus onnellinen...
Mitä sanotte? Ja nyt todellakin haluaisin kuulla mielipiteenne asiasta lasten näkökulmasta, omalla onnellisuudellani ei nyt tässä tilanteessa ole niin merkitystä. Kiitos asiallisista vastauksista.
Kommentit (12)
No eihän tosta mitään tule ja lapset huomaa sen myös. Mitä järkeä koko hommassa??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitä tarvitse pyytää anteeksi.
Ja ei, lapset eivät varmasti hyödy tästä ilmapiiristä. Mutta jos olemme yhdessä, pystymme tarjoamaan lapsille ihan erilaisen elintason, kuin jos eroamme. Mies on siis meillä ollut se, joka on tehnyt uraa ja sen mahdollistamiseksi minä olen sitten ollut lasten kanssa kotona.
Jos eroaisimme, olisi lapsilla (ikää 1,5 vuotta) edessä yhtäkkiä pitkät päiväkotipäivät kotona olon sijaan sekä muutto. Puhumattakaan sitten siitä, että joutuisin itse etsimään yksinhuoltajalle sopivan, ei siis koulutustani vastaavan, työn ja jättämään kaikki jatkokoulutushaaveet sikseen... Omakotitalosta olisi todennäköisesti turha edes haaveilla, kuten nyt teen.
Mutta onko se rakastava ilmapiiri sitten kuitenkin vielä tärkeämpää? Lapsia meillä kyllä rakastetaan ja pystymme tekemään asioita yhdessä perheenä ihan sopuisasti, ainakin niin kauan kun mukana on muitakin ihmisiä. Ulkoa katsoen elämämme on siis ihan kunnossa ja ne ongelmat ovat vain täällä minun päässäni, kun en rakasta lasteni isää. Siinä se tuli sanottua...
Mutta sen rakkauden pitää
olla aitoa ja välittävää!
Sillä ei ole merkitystä asutteko kaatopaikalla vai Suomen kalleimmassa lukaalissa, vaan se, miten aitoa se välittäminen ja rakkaus on on ainut mikä merkkaa!
Ei ympäristö määrää sitä, millainen perhe TEILLÄ ON!
Mutta sen rakkauden pitää
olla aitoa ja välittävää!Sillä ei ole merkitystä asutteko kaatopaikalla vai Suomen kalleimmassa lukaalissa, vaan se, miten aitoa se välittäminen ja rakkaus on on ainut mikä merkkaa!
niin sitten meidän PITÄÄ kyllä erota... Löytyisköhän täältä ketään, joka ymmärtäisi, mitä yritän tässä selittää? Ei siis sillä, että haluaisin väittää olevani oikeassa, ihan vaan kiinnostaisi tietää, että onko se oikeasti ihan hullua ajatella asiaa tältä kannalta?
Ap
Lapsen ei ole pakko mennä lähimpään kouluun.
Mutta (älkää nyt suuttuko) ajattelen asiaa niin, että on sillä nyt vähän väliä asuuko naapurissa perheitä, joissa vanhemmat käyvät työssä, käyttävät alkoholia kohtuullisesti, eivät kiroile tai polta sisällä ja opettavat lapsilleen samankaltaisia arvoja kuin mihin meillä uskotaan, vai onko yleinen asenne se, että töitä ei kannata tehdä kun tuillakin elää ja "tuopa Minna tuolta pöydältä äidin röökit"... Ja juu, on vähän kärjistettyä, mutta kyllä ne alueiden erot ainakin täällä pääkaupunkiseudulla on melko selkeät.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja miksi lapsenne muka elävät rakkaudettomassa perheessä? Jos sinä ja miehesi ette rakasta toisianne, kai lapsenne kuitenkin rakkautta saavat?
Alkuperäisen tekstisi antoi minulle mielikuvan että olette miehesi kanssa enemmän kämppiksiä kuin puolisoita, eikai se nyt lasten kannalta paha asia ole?
Ja miksi lapsenne muka elävät rakkaudettomassa perheessä? Jos sinä ja miehesi ette rakasta toisianne, kai lapsenne kuitenkin rakkautta saavat?
Alkuperäisen tekstisi antoi minulle mielikuvan että olette miehesi kanssa enemmän kämppiksiä kuin puolisoita, eikai se nyt lasten kannalta paha asia ole?
siihen tässä lähinnä vastausta hain. Että onko se? Kovasti täällä tunnuttiin ajttelevan, että tämä nykytilanne, jossa vanhemmilla ei ole aitoa parisuhdetta, olisi kovin vahingollinen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero vaan viereille. Aloitat lasten kanssa uudelleen. Toivotaan että miehesi pitää välit lapsiin ja auttaa rahallisti heitä. Mutta lapset voivat olla onnellisia vähä varaisessakin taloudessa.
Hyvän tuulinen ja rakastava äiti on tärkeintä
Kuka äiti oikeasti luulee, että lapsen perustarpeisiin kuuluu mahdollisuus matkustella tai jotain muuta typerää??
Rakkausliitossa lapsi saa rakkautta ja kaiken minkä tarvitsee, vaikka ei matkustaisi koskaan lähiuimarantaa pidemmälle esim.!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että tärkeintä on se, miten sinä jaksat. Et sinä voi itseäsi uhrata loputtomiin lastesi eteen, jos ero kuitenkin koko ajan velloo mielessäsi. Noin muuten tilanteenne ei kuulosta mitenkään karmaisevalta tai erityisen kylmältä; toimitte perheenä, ette (käsittääkseni) riitele... Ymmärrän kyllä ajatuksesi siitä, että uhraisit onnesi lastesi eteen. Ja täytyy sanoa, että olisin toivonut, että olisin itse voinut toimia samoin... No, meille kuvioihin tuli väkivalta (ei usein, mutta sen verran että sain pelätä), josta huolimatta yritin vielä pysytellä suhteessa. Kunnes sitten vaan katkesi kamelin selkä. Omaa eroani en kadu, siinä mielessä että mieluummin olisin loppuelämäni yksin kuin sen miehen kanssa, joten oma onneni ei myöskään ollut valinnassani etusijalla. Mutta lapsi jo oireili meidän väleistämme, joten sekin helpotti päätöksen tekoa.
Kuitenkin, tiedän, että lapsi kaipaa ehyttä perhettä, ikävöi isäänsä - vaikka tapaavatkin usein, mutta on se eri asia kuin oma perhe. Toivoisin, että tilanteemme olisi sallinut sen, että olisimme voineet elää yhdessä, että olisin voinut tarjota sekä äidin että isän, yhdessä. Vaikka tietysti lapsi on onnellisempi onnellisessa kodissa, hyvä äiti/isä on hyvä äiti/isä vaikka ei asuisikaan kotona jne. Olen kuullut ne kaikki.
En ketään tuomitse valinnoistaan, mutta toivoisin, että ihmiset viimeiseen asti miettisivät sitä eroa, ennen kuin tekisivät sen. Ei erottaisi siksi, että on nyt vähän tylsää ja toinen ei olekaan enää jännittävä.
tilanteet ja perheet ovat erilaisia ja sinä tiedät parhaiten, mikä on teidän tilanne.
Jos liitto on ihan kuollut, niin en usko, että ilmapiiti kotona voi olla kaksinen. Ja vaikka vanhemmat eivät varsinaisesti riitelisi mistään, niin kyllä lapset vaistoavat, jos ilmpapiiri ei ole kunnossa ja vanhemmat välttelevät toisiaan tai suhde ei ole kunnossa.
Itse pitäisin hyävä ja rakastavaa ja avointa ilmapiiriä lasten kannalta tärkeämpänä kuin materiaa. Mieluummin onnellinen koti köyhemmällä alueella ilman matkustelua kuin onneton ilmapiiri ja varakas asuinalue.
Alue: Aihe vapaa
Mutta kyllä sitä on ihan tutkittu, että ympäristö (=asuinalue) vaikuttaa lapsen ystäväpiiriin (tietysti), koulutukseen, tulevaan työhön, ylipäätään elämässä pärjäämiseen ja jopa ulkonäköön. Ei tässä nyt muutenkaan mitään rikkaita olla, mutta kyllä sillä nyt on vaan vähän väliä, että asuuko sitä Lauttasaaressa vai Kontulassa, esimerkiksi.
Ehkä olen sitten hölmö kun ylipäätään ajattelen tällaisia? Voi se olla niinkin. Mutta kun nyt kuitenkin ajattelen. Eikä tässä ole tarkoitus ketään loukata. Mietin vaan, että miten tekisin sellaisen ratkaisun, josta lapseni eivät myöhemmin olisi katkeria. Vai onko sellaista edes?
Ap