Gallup DIAKONIAtyöstä

että eihän siellä vastaanotolla käynneistä kellekkään puhuta! Sehän on luottamuksellinen ja varmasti jokaiselle asiakkaalle sen verran iso kynnys jo itse paikan päälle tulo, että ei siitä varmaankaan enää kukaan kavereille kerro!



Toisaalta se, mitä itse olen ollut opiskelujeni aikana seurakuntaharjoittelussa pohjoissuomen seurakunnissa, niin asiakkaat olivat vanhoja mummuja ja pappoja, yleensä entisiä seurakunnan työntekijöitä sekä -hallituksen ja -neuvoston jäseniä taikka muutoin aktiivisia entisiä seurakuntalaisia. Heidän kanssaan käytiin juttelemassa ja virsiä veisaamassa sekä rukoilemassa.



Oma kokemukseni on, että apua tarvitsevat lapsiperheet tai työikäiset seurakuntalaiset eivät yksinkertaisesti vain osaa hakea apua diakoniatyöstä. TOisaalta niillä paikkakunnilla, joissa itse olen harjoitellut, oli diakoniatoimistotkin niin piilossa, että eihän niitä olisi edes löytänyt saatikka edes tiennyt niiden olemassa olosta, jos olisi ollut apua tarvitseva seurakuntalainen. Vastaanottoajat menivät kerhoja järjestellessä ja kotikäyntien (siis niiden vanhojen aktiiviseurakuntalaisten) aikatauluttamiseen.



Eli homma ei ainakaan näissä pohjoissuomen seurakunnissa vastannut lähellekkään sitä työtä, johon koen itse kutsun saaneeni.



t. diakonissa

olen ihan yllättynyt, että kerrot, ettei ihmiset tiedä diakoniatyöstä? Tuo todistaa, miten vakavasti täytyy myös viestintä /tiedotus ottaa!



Minun kokemukseni lähinnä Vantaalta on ihan päinvastainen. Uusia ihmisiä tulee jatkuvasti, ja mutu-tuntumalla heittäisin (tämä ei ole tilastotietoa vaan oma kokemukseni), että valtaosa on nuoria lapsiperheitä. Ongelma on enemmänkin siinä, että voidaan kohtuuajassa tarjota ajanvaraus, kuin siinä, ettei avuntarvitsijoita tulisi.

eronnut kirkosta jo vuosia sitten.





Isoäidilleni tämä diakonissa oli todella läheinen, kävi tapaamassa kerran pari kuukaudessa ja vei tyttärensäkin vierailulle, apu oli siis henkistä ja uskovalle isoäidilleni tärkeää koska me maallistuneet "kakarat" emme ymmärtäneet tätä hänen tarvettaan, vaikka joka päivä meistä joku kävi hänen luonaan, hoitelemassa asioita ja muutenkin vaan.



Omassa työssäni olen myös nähnyt diakonin tärkeäksi, kuolemaa läheisyydessä vanhuksen on helpompi lähestyä kuin tuttua diakonia kuin jäykää seurakunnan pappia.



Tuosta taloudellisesta avusta en osaa sanoa mitään, eräälle teini-äidille olen ehdottanut että menisi seurakunnan äiti-lapsi kerhoihin omaksi virkkistyksekseen ja samalla kynnys taloudelliseen avunpyyntöön siltä suunnalta olisi helpompaa, kun tuntuu että teini-äiti kuppaa oman äidin sh:n pientä tiliä. Tuntuu vaan että teini-äidin mielestä muut äidit ovat liian vanhoja noissa kerhoissa.