Loukussa..

Olen eronnut lapseni isästä jokin aika sitten, syynä pettäminen, väkivalta ja valehtelu.. eikä vain kerran, vaan koko suhteemme ajan. Hiljattain on myös paljastunut että tällä kelpo yksilöllä on koko suhteemme ajan ollut toinenkin " perhe" toisessa kaupungissa.



Olen ällistynyt, raivoissani, vihainen itselleni siitä että olen ollut niin sokea ja tyhmä, etten ole nähnyt hänen valheidensa läpi ensi kerrasta lähtien! Surullinen, masentunut, ja kuitenkin olisi pysyttävä kasassa lapseni tähden.



Hirveintä tässä on se, että päivääkään ei mene, ettenkö kaipaisi ja ikävöisi sitä otusta joka itseään mieheksi kehtaa kutsua. Olen rakastanut häntä enemmän kuin ketään, enkä osaa päästää irti, vaikka elämä hänen kanssaan on täysin mahdotonta.



En jaksa, olen niin loukussa näiden ajatusteni ja tunteitteni kanssa.. Apua.