aiheuttaako astma unisuutta ja palelemista?
Tavallinen siitepöly/pölyallergia on pahentunut niin että tarvin astamlääkkeitä. Lääkäri sanoo, että keuhkoista puuttuu kuulemma neljännes, mikä on kuulemma huomattavaa mutta ei vielä vaarallista.
Tietenkään en pysty fyysisesti tekemään juuri mitään, kun ei aina alkaa yskittää ja muutenkin ei saa kunnolla henkeä. Mutta johtuuko myös jatkuva unisuus, päivälläkin, vaikka olisi jo ottanut torkut, myös samasta? Ja jatkuva paleleminen, sisälläkin?
Kommentit (6)
Astmaatikko olen. Tuntuu, että on jatkuva väsymys. Välillä kuuma ja toisaalta kylmä.
Tukkoisuutta, ahdistusta.
Lääkekokeiluja uudestaan ja uudestaan.
PEF arvoni niin huonot, että olen jäämässä eläkkeelle astmani takia. Ikää 40 vuotta.
EI mustakaan oikein tunnu siltä että auttaisivat, mutta ehkä mä vaan oon käyttänyt liian vähän aikaa.
KLuinka huonot noi sun arvot sitten on?
ap
Lääkitystä on muutettu ja vaihdettu, koska ei anan vastetta tai ei anna riittävästi vastetta.
Minun pitäisi saada pefissä 460. Nyt lääkityksellä ollut parhaimmilaan 340.
Muutoin aika tasaisesti tulosket olleet 250-270.
Ollut hetkiä, että ovat olleet jopa vain 180.
ja tämä kevät siitepölyineen ja katupölyineen ei auta asiaa.
mutta on siinä 300:n molemmin puolin. Ei siis noin huonot kuin sulla kuitenkaan.
Oon miettinyt, että auttaisko maalle muuttaminen. Kaupungissa on viime viikollakin ollut paikoitellen ihan pölystä harmaa ilma. Ja vaikka eilen satoi, ei oo ainakaan vielä helpottanut yhtään. Toisaalta kukkivia puita tulee koko ajan lisää.
mutta raskaus aihettaa tollaisia oireita.