Jaksaako joku lukea ja arvostella "sadun"? Apina ja lintu, 7 sivua.

APINA JA LINTU



Elipä kerran hyvin kauan sitten pienessä kuningaskunnassa kuningas ja kuningatar ja heidän kolme perillistään: pikkuprinsessa ja kaksi pikkuprinssiä.



Pikkuprinsessa oli iloinen, vilkas ja älykäs pikkuneiti. Eräänä päivänä hänestä tulisi upea, nuori prinsessa ja sitten mahtava kuningatar, ajatteli kuningatar kauhistuneena. Pikkuprinssit puolestaan olivat aika hölmöjä, jotka jatkuvasti mölisivät linnassa. Kuningas raapi huolestuneena päätänsä, koska hän oli todellakin huolissaan valtakuntansa tulevaisuudesta, kun se eräänä päivänä joutuisi prinssin haltuun. Prinsessallahan tulisi olemaan monta mahtavaa kosijaa kaukaisimmistakin maista ja kuningas tunsi sydämessään, että eräänä päivänä hänen kultakutrinen prinsessansa tulisi matkustamaan kauas pois palaamatta ehkä enää koskaan takaisin. Kuningas viettikin monta unetonta yötä, luuli saavansa lohtua kuulta ja tähdiltä, jotka loistivat kirkkaasti ja katselivat häntä pimeässä yössä. Sattui jopa, että hänen yksin ollessaan monta raskasta kyyneltä vieri hänen poskiaan alas karvaiselle rinnalle... ja muutamat hiukset muuttuivat hetkessä harmaiksi... Mutta pieni tuuli tuli sisälle avonaisesta ikkunasta ja yritti hyväilyllään lohduttaa surullista kuningasta...



Kuningatarta eivät pikkuprinssien touhut paljon häirinneet ja huolestuttaneet. Hän oli itsekin sellainen höppänä, että tuskin mitään huomasikaan, eikä hän mielellään edes ajatellut prinssien tai valtakunnan tulevaisuutta. Hänelle oli nyt tärkeää vain hänen oma, yhä jatkuva valta, hovinpitonsa, juhlat ja hänen oma kauneutensa. Sen sijaan kuningatar kyllä huomasi, että hänen pikkuprinsessallaan olisi edellytykset suurempaan onneen kuin mitä hän itse yhä tavoitteli. Häntä ärsytti pikkuprinsessa aivan mahdottomasti... varsinkin tyttären kirkas äly, jolla kuningatar arveli tämän vielä pääsevän pitkälle kunhan vain voittaa itselleen jonkun vieraan maan prinssin sydämen ja saa itselleen kuningattaren kruunun.



Eräänä iltana kuningatar käveli hermostuneena huoneessaan ja mietti taas tyttärensä tulevaisuutta. Hän oli suoraan sanoen kateellinen tälle... ja hän ajatteli, että iloisella luonteellaan ja säteilevällä huumorillaan pikkuprinsessalla ei koskaan tule olemaan mitään vaikeuksia olla kaikkien, jopa alamaistensakin, suosikki... Kuningatar oikein voi pahoin näitä asioita ajatellessaan... Huonotuulisena hän sitten karjui palvelusväelleen ja pyysi kaikkia painumaan niin pitkälle kuin pippuri kasvaa... Sitten hän istui yksin pimeässä huoneessaan, jota vain yksi kynttilä valaisi... Hän oli kammottava näky, joten ehkä olikin parasta, että kukaan ei häntä tuolloin nähnyt. Yht'äkkiä hän teki päätöksensä... hän soitti kelloa ja pian ilmestyi palvelija ovelle ja kysyi miten voisi auttaa Hänen Ylhäisyyttään... Kuningatar käski palvelijaa lähtemään heti matkaan ja hakemaan linnaan noidan, joka asui suuressa metsässä pitkän matkan päässä. Kyllä, kuningattaremme, noita tulee olemaan täällä niin pian kuin mahdollista... Palvelija lähti heti kiireesti matkaan... Kuningatar näytti päättäväiseltä, hermostuneisuus oli poissa, mutta hänestä uhkui hirvittävä kylmyys...



Ei kestänyt kovin kauan kunnes ilmoitettiin, että noita oli nyt saapunut. Kuningatar käski tuoda noidan heti luokseen - oikein pikaisesti, ilman mitään vetkutteluja. Hän lähetti pois kaiken muun henkilökunnan ja halusi keskustella noidan kanssa aivan kaksistaan. Kuningatar meni heti suoraan asiaan: Antakaa minulle hyvä neuvo miten pääsen eroon prinsessastani! Hän on sellainen persoonallisuus, että hänestä tulee minulle suuri vaara tulevaisuudessa. Noita kysyi heti aivan suoraan, että halusiko kuningatar todellakin, että tytär häviäisi lopullisesti. Hetken mietittyään kuningatar tokaisi, että olisiko mitään muuta mahdollisuutta edes. Hetken mietittyään noita sanoi, että kyllä, prinsessa voitaisiin muuttaa esimerkiksi vaarattomaksi apinaksi. Apinaa voisi pitää häkissä ja ottaa esille aina kun huvittaa. Älykkäällä apinalla voitaisiin viihdyttää ja ilahduttaa vieraitakin... varsinkin, jos apina opetettaisiin tekemään mielenkiintoisia temppuja. No hyvä, sopii mainiosti, sanoi kuningatar. Mitä pitää tehdä, jotta tytär muuttuisi apinaksi? Juu, eipä se ole vaikeaa, sanoi noita, valmistan juoman, joka juotetaan tyttärelle illallisen yhteydessä. Juoma maistuu ihanalta ja se tehdään kukista, kananmunista, sisiliskoista, käärmeistä, yrteistä ja muusta sellaisesta. Reseptiäni en voi kuningattarelle paljastaa. Ja tällaista juomaa ei voi kukaan muu valmistaa kuin minä, noita sanoi. Aamulla ilmoitamme, että tytär on sairas ja muutaman päivän kuluttua, että hän on kuollut. Keinohautajaiset voimme heti pitää ja kuningattarella ei tule olemaan mitään ongelmia. Tytär ei enää tule olemaan vaaraksi eikä kuningattaresta tule murhaajaa. Ja pian ilmestyy linnaan mukava apina, joka sanotaan kuningattaren ostamaksi lievittääkseen suurta surua tyttären kuoleman johdosta.... Olisiko mahdollista, että tyttärestäni tulisi kuitenkin tavallinen nainen jollakin keinolla, johon emme voi vaikuttaa, kysyi kuningatar vielä noidalta. Oikeastaan ei, vastasi noita... Jos haluamme hänet takaisin tytöksi on meidän valmistettava vastajuoma ja annettava se apinalle tietyllä hetkellä. On kyllä olemassa yksi pieni, pienen pieni mahdollisuus, mutta se on niin uskomattoman epätodellinen, että sitä ei edes kannata ajatella, sanoi noita vakuuttuneena... No, ryhtykäämme tuumasta toimeen, sanoi kuningatar. Koska on juomanne valmiina? Juoma on valmiina ihan minä iltana vain haluatte, Teidän Ylhäisyytenne, sanoi noita. Teidän on kuitenkin varmistauduttava siitä, että puolisonne kuningas ei ole kotona linnassa näinä sairastumisen, sairauden ja hautajaisten päivinä. Kuningas pitää ehdottomasti pitää tämän kaiken ulkopuolella... Tämä Teidän täytyy suunnitella erittäin huolellisesti... lähettäkää kuningas vaikka vierailulle toiseen kuningaskuntaan... Hänhän pitää ratsuilla matkustamisesta...



Kuningas ei ollut kuningattarelle mikään suurempi ongelma. Kuningatar tiesi, että heti millä pitäisi kuninkaan poissa muutaman päivän. Kun kuningas oli huolissaan, surullinen tai jos kuningatar oli kiukutellut tai heillä oli riitaa niin kuninkaalla oli tapana lähteä yksin muutamiksi päiviksi yksin pienelle metsästysretkelle. Metsässä oli piilossa myös pieni kuninkaallinen mökkikin, jossa kuningas silloin yöpyi...



Kun kuningatar oli sopinut noidan kanssa illan jolloin kaikki tapahtuisi, aloitti hän hirveän perhenäytelmän jo aamusta lähtien ennen kuin kuningas oli edes ehtinyt herätä kunnolla ja saanut hormooninsa järjestykseen... Kuningatar sätti ja räkätti, haukkui ja syytteli. Kuningas sai heti päänsäryn ja vatsavaivoja. Hän ei jaksanut edes avata suutaan ja vastata tähän kuningattaren sotahuutoon. Hän mietti vain, että mikä hirveä noita-akka hänellä onkaan kuningattarenaan ja lastensa äitinä... Miten tämä kaikki oli mahdollista? Hän oli tosiaan kauhuissaan kohtalostaan. Hän halusi heti ulos raittiiseen ilmaan, luontoon... metsästysmajansa ja metsän rauhaan... Ja kuningatar oli taas onnistunut paremmin kuin täydellisesti!



Kuningas käski henkilökunnan laittaa hevosen heti ratsastuskuntoon. Kun päänsärkypulveri oli tehnyt tehtävänsä ja päänsärky hellittänyt jonkin verran, niin kuningas lähti matkaan ratsullaan... Mutta hänellä oli kuitenkin hyvin outo olo... Silti oli ihanaa olla ainoastaan ratsun ja metsästyskoiran kanssa suuressa, avarassa metsässä... ja kuningas haukkasi raitista metsäilmaa, hengitti syvään ja nautti elämästään ja ihanasta luonnosta...



Varmistuakseen suunnitelmansa onnistumisesta noita oli lähettänyt ihanan naisen metsästysmajaan tarjoamaan kuninkaalle herkullisen aterian ja hyvää viiniä... viiniä, joka oli tuotu vieraasta maasta... ja leipää, joka oli leivottukin ulkomailla... Tästä ateriasta kuningas juopuisi muutamaksi päiväksi, nukkuisi paljon ja herättyään tietysti palaisi kauhean kuningattarensa luokse... Melkein kaikki sujui kuten oli suunniteltu... Kuningas söi ja joi neidon seurassa ja tunsi olonsa hyvin mukavaksi, mutta kuitenkin hieman tukalaksi... Eikä hän edes kysynyt, että kuka oli neidon lähettänyt... Lievittääkseen tätä outoa oloaan ja tukalaa tilaansa hän otti ratsunsa ja lähti ratsastamaan lähistölle. Hänen tarkoituksensa oli palata majaan pian jatkamaan hyvää ateriaa ja mielenkiintoista keskustelua neidon kanssa... Mutta kuinkas kävikään - kuningas eksyi juopumistilassaan omassa metsässään... Hän oli nyt sitten sekä väsynyt että juopunut ja ohjasi tässä tilassa ratsuaankin hyvin kehnosti... Ja kuinkas ollakaan, niin ratsu sekä kompastui että liukastui samalla kertaa hyvin vaarallisessa paikassa. Kuningas ei tilansa vuoksi edes huomannut paikan vaarallisuutta ja syöksyi ratsuineen kamalaan rotkoon.... Kuoliko hän sinne? Niin, sitä ei oikein tiedetä, mutta ei hän ainakaan enää koskaan palannut metsästysmajaansa eikä linnaankaan... Mutta ei häntä eikä varusteitakaan silloin löydetty...



Kuningattaren ongelma oli nyt onnistunut täydellisesti! Kuningas oli pysynyt poissa ja prinsessa oli muuttunut apinaksi. Prinsessan keinohautajaiset oli pidetty ja tekokyyneleet vuodatettu. Apina oli laitettu häkkiin ja se otettiin aina välillä ulos, sillä leikittiin ja sitä kutiteltiin. Ja typerät prinssit nauraa höröttivät! Välillä he pukivat apinan hullunkurisiin vaatteisiin tai kaatoivat jääkylmää vettä sen päälle. Välillä he soittelivat kaikenlaisia musiikki-instrumentteja, niin että apina kärsi kun sen korvia vihloi ja sattui.... Pieni apina oli hiljaa ja katseli kauhistuneena tätä touhua. Sitä säälitti tämä kaikki oikein kovasti. Se kärsi stressistä: sillä oli sekä pää että vatsa ihan kipeä, niin kuin kuninkaallakin, joka ei ollut palannut koskaan. Mutta kuningatar oli tyytyväinen...



Joidenkin päivien kuluttua kuningatarta rupesi kuitenkin todella huolestuttamaan se, että kuningas ei ollut vielä palannut ja metsämökki oli havaittu tyhjäksi. Hän pyysi palvelijoitaan puheilleen ja sanoi heille: "Menkää etsimään kuningastamme eri suunnista ja kyselkää onkos kukaan nähnyt tai kuullut jotain erikoista!" Miehet lähtivät heti matkaan ja etsivät kuningasta ja kyselivät myös kaupungista. Kukaan ei ollut nähnyt kuningasta eikä havainnut mitään epätavallista. Joku merimies kertoi kuitenkin nähneensä hirvittävän komean linnun lentävän jonkin matkaa laivan perässä, kääntyneen ja sen jälkeen lentäneen linnan torneja kohti. Tämän kuultuaan kuningatar tokaisi äkäisenä: "En ole kiinnostunut kaupungin variksista ja räkättirastaista, mitäs tulette tänne höpöttämään kaikenlaista linnuista! Jos on kyse kirjekyyhkysistä niin ne osaa aina tiensä ja tietävät ihan tarkalleen mihin tulla. Minulla ei ole aikaa kuunnella höpötyksiänne!" Ja eräänä päivänä kuningatar lupasi suuren palkkion sille, joka osaisi kertoa jotain järkevää kadonneesta kuninkaasta...



Linnan henkilökunnan kävi sääliksi pientä apinarukkaa, jonka oli sanottu tuodun linnaan kuningattarelle iloksi sen jälkeen kun hän oli menettänyt tyttärensä pikkuprinsessan. Kaupunkiin oli nyt tullut sirkus ja nyt se oli tulossa ihan linnan pihallekin näyttämään taitojaan ja temppujaan. Silloin eräs kultasydäminen palvelijatar mietti itsekseen, että kyllä pikku apinalla olisi parempi vapaudessa ja vaikka sirkuksen seurassa kuin täällä sisällä häkissä kaikkien töllisteltävänä ja rääkättävänä. Salia siivotessaan ja pölyjä pyyhkiessään hän päätti avata ja jättää apinan häkin luukun vähän raolle niin että apina pääsisi livahtamaan ulos, jos se halusi. Palvelijatar avasi myös ikkunan, jotta apina kuulisi sirkusilot vähän paremmin ja tulisi uteliaaksi, näkisi muita apinoita ja haluaisi karata ja pääsisikin livahtamaan helpolla... Ja näin kävikin... apina livahti häkistä ulos ja nopeasti ulos ikkunasta ja oli pian pihalla... Kukaan ei kiinnittänyt siihen mitään erityistä huomiota... kaikki olivat musiikista niin humaltuneita, että eivät edes tulleet ajatelleeksi, että apina ei ollutkaan sirkuksen tai positiivarin apina, vaan Hänen Ylhäisyytensä pikku apina...



Apina piristyi heti ja oli oikein onnessaan... Se hyppäsi ja piilottautui hyvään paikkaan sirkusvaunuun ja siellä se istui kun sirkussakin vaunut lähtivät liikkeelle... Sirkussakki meni torille esiintymään ja pikku apinan koko päivä oli riemua täynnä... Tuli ilta ja sirkusväki parkkeerasi vaununsa ja hevosensa lähelle rantaa... Ehkä seurueen tarkoituksena oli matkustaa laivalla jonnekin seuraavana päivänä, ajatteli apina, mutta mietti kuitenkin, ettei kuitenkaan halunnut jäädä sirkusväen seuraan... Apina lähti siitä sitten omille teilleen hetkeksi ja sen tarkoitus oli vain tutkia paikkoja vähän. Rannassa oli kaunis laiva ja apina hyppäsi sinne. Sieltä löytyi jopa banaaneja, joita apina pani poskeensa ja nautiskeli. Ja kuinkas ollakaan, niin laiva oli jo jättänyt rannan ja meri kuohui sen perässä ja ympärillä valkoisena vaahdosta.

Apina näki linnan tornit jo kaukana eikä sillä ollut enää mitään mahdollisuutta palata rantaan, ei uimalla eikä millään muullakaan keinolla... Haikeana apina katseli horisontissa laskevaa ilta-aurinkoa ja linnan torneja, mitkä tulivat vain pienemmiksi ja pienemmiksi... Apina katseli lintuja, jotka seurasivat laivaa ja yksi niistä linnuista oli erityisen ihana. Lopulta pikkuapina nukahti sikeään uneen ja heräsi vasta aamulla kun kuuli merimiesten huutelevan. Katsoessaan horisonttiin apina näki siellä häämöttävän ihanan näköisen kaupungin ääriviivat. Apina piilottautui paremmin ja istui piilossaan kunnes laiva oli saavuttanut rannan ja kiinnitetty laituriin. Piilossaan apina popsi poskeensa viimeisen banaanin, minkä se löysi, sillä sillä oli mahtavan suuri aamunälkä. Sieltä piilopaikastaan se katseli sitä touhua mikä laivassa oli meneillään... taisipa olla rahtilaiva, ehkä oikea banaanilaiva... Laiva oli tullut rantaan ja apina ymmärsi heti, että tämäkin oli kuningaskunta, koska linna oli täällä sijoitettu rantaan ja linnan tornit toivottivat kaikki tulijat tervetulleiksi...



Siitä apina sitten lähti pian vilkkaasti hyppelemään ulos laivasta ja maantietä eteenpäin... Kerran se istuutui kannolle ja katseli kantoa ihastuneena ja mietti, että mikä hieno tuoli se kannonkäkkärä oli ja istui siinä sitten jonkin aikaa aurinkoa ihaillen... Siinä oli rantakin lähellä... Hetken kuluttua sen lähelle lensi sama ihana lintu, minkä se oli nähnyt seuraavan laivaa. Linnulla oli mukanaan leivänmuru, jonka se oli kostuttanut syljellään. Lintu tarjosi leivänpalaa apinalle, joka otti sen vastaan ja söi... Sitten pikkuapina nukahti ihanaan uneen ja nukkui jonkin aikaa syvemmin kuin koskaan. Herättyään se ei enää tiennytkään missä oli ja kuka oli... Se ei enää ollutkaan apina vaan pieni, kultakutrinen tyttö, joka katseli itseään tutkivasti ja hyvin ihmeissään. Tyttö alkoi katsoa ympärilleen ja näki pian linnun, joka istui läheisessä puussa. Lintu lauloi ihanasti ja tyttö kuunteli... Pian lintu lähti lentoon ja tyttö lähti kävelemään samaan suuntaan eivätkä tyttö ja lintu jättäneet toinen toisiaan...



Lopulta tyttö ja lintu tulivat pienelle mökille käveltyään pitkän aikaa pimeässä metsässä. Tyttö koputti ovelle kerran toisensa jälkeen, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Tyttö meni sisälle ja huomasi, että mökki oli aivan tyhjä eikä kukaan tullut, ei kukaan, vaikka tyttö odottikin, että talon väki ilmestyisi vähitellen. Ehkä tyttö toivo, että joku komea prinssi olisi tullut. Välillä hän toivoi, että tulisipa edes ruma sammakko. Mutta ei, kukaan ei tullut eikä mitään tapahtunut. Lintu toi tytölle joka päivä palan leipää ja vettä tyttö löysi läheisestä lähteestä. Mökillä oli pieni puutarha, jota tyttö alkoi hoitaa. Puutarhassa oli ihania marjoja, hedelmiä, salaattia ja juureksia... Aika vieri... Lintu lauloi tytölle yhä kauniita säveliä, joita tyttö kuunteli aina mielellään ja rakasti enemmän ja enemmän. Välillä tyttö otti tanssiaskelia ja tanssi yksinään mökin isossa huoneessa... Aika vieri... ja tytöstä kasvoi ihana neitonen.



Sitten eräänä päivänä mökin ovelle koputettiin ja tyttö meni avaamaan. Ovella seisoi hirveä rosvo, joka halusi tulla sisälle. Tyttö vapisi pelosta ja kauhusta, mutta ei tiennyt muuta neuvoa kuin päästää rosvo sisälle ja tarjota rosvolle ruokavarastoistaan niin paljon kuin tämä vain halusi. Ja laittoipa tyttö rosvolle ihania aterioitakin - pelkästä pelosta! Tyttö tarjosi rosvolle omena- ja marjaviiniä ja lintu lauloi ihania laulujaan ja viihdytti niillä rosvoa. Laulullaan lintu kuitenkin varoitti tyttöä siitä, että tie miehen sydämeen vie vatsan kautta... Tyttö tiesi, että mökki ei ollut hänen omansa eikä sen vuoksi uskaltanut pyytää rosvoa lähtemään matkoihinsa. Ehkä mökki oli rosvon omaisuutta ja hän oli nyt palannut, tyttö ajatteli. Kun ruoka oli täysin loppunut ja viimeisetkin viinitipat juotu rosvo lähti eräänä aamuna tarpeeksi sikailtuaan sanaakaan sanomatta matkoihinsa. Eikä rosvo edes kiittänyt tyttöä tämän vieraanvaraisuudesta. Tyttö oli aivan ihmeissään kun rosvo ei ollut laittanut häntä mihinkään töihin - viljelemään lisää syötävää. Rosvo vain lähti tiehensä ja tyttö oli kummissaan... Kun tyttö oli aivan varma, että rosvo oli todellakin lähtenyt eikä näyttänyt enää palaavan, tyttö kiitteli onneaan eikä voinut oikein ymmärtää, että hänen ei ollut käynyt sen kummemmin ja että rosvo oli nyt todella poissa, painunut tiehensä... eikä edes vienyt mukanaan muuta kuin viimeiset ruoanmurut ja juomatipat. Olikohan lintu kuitenkin jotenkin suojellut tyttöä ja lopulta lumonnut rosvon laulullaan ja muuttanut hänet kiltiksi?



Taas kului aikaa ilman että mitään kummempaa tapahtui. Mutta eräänä iltana sitten kolkutettiin taas ovelle. Tietysti tyttö meni avaamaan. Mitäs tämä nyt sitten on, tyttö mietti ihmeissään. Ovelle oli kolkuttanut todellakin pahannäköinen, oikein noita-akan näköinen eukko. Eukko valitti huonoa osaansa ja surkeuttaan ylipäätänsä. Näkyi heti, että eukko oli repinyt vaatteensa, jotta näyttäisi vielä surkeammalta. Tukkansa eukko oli sotkenut oikein kunnolla - ehkä siksi, että kukaan ei häntä vahingossakaan tunnistaisi. Eukko oli yrittänyt sovittaa vanhan kenkärämän päähänsä, ties mistä oli vanhan kengän löytänyt... Kengän päälle eukko oli laittanut vanhan jauhosäkin huiviksi. Kasvot olivat jonkin verran jauhopöly peitossa ja poskensa eukko oli sotkenut punaisilla marjoilla ja mustikoilla. Toisen kenkärämän eukko oli sitonut köydellä vyötärölleen ja käveli siis ilman kenkiä. Toinen sukka oli jo mennyt ihan rikki ja varpaat näkyivät - eukolla oli monta liikavarvastakin. Vyötärölleen hän oli vielä sitonut toisenkin narun, josta roikkui vanhoja purkkeja ja pulloja, paperi- ja kangaspusseja ja muuta krääsää. Eukon kassit olivat täynnä kaikkea rojua ja roskaa ja hän veti kasseja perässään... Tietysti hänellä oli joku lahonnut puunpätkä kävelykeppinään...



Eukko pyysi tytöltä ruokaa ja yömajaa. Tyttö ei osannut kieltäytyä ja päästi eukon sisälle ja asettui taloksi. Mutta eukko valitti päivästä toiseen. Taloonkin hän rupesi nyt sitten keräämään saman tapaista kamaa kun hänellä oli kantamuksissaan... mistä hän kaiken löysikään? Sisälle taloon eukko kutsui kaikenlaisia hirveitä eläimiä: suseja, kettuja, ilveksiä, metsäsikoja, käärmeitä, sammakoita, variksia...

Välillä tyttö vapisi pelosta ja hän pelkäsi varsinkin suseja. Mutta eukko oli todellakin vauhdissa! Tyttö katseli tätä touhua todella ihmeissään ja yritti kysyä eukolta, oliko tämä mahdollisesti mökin omistaja. Mitään vastausta tyttö ei eukolta kuitenkaan saanut. Ei, tytön oli vaikeata ylipäätänsä keskustella eukon kanssa eikä keskusteluissa ollut oikein päätä eikä häntää. Eukko vihelteli jatkuvasti itsekseen inhottavan yksitoikkoista melodiaa... ja hän puhui itsekseen, hoeskeli samoja asioita jatkuvasti ja komenteli ja käski henkilöitä, jotka eivät edes olleet mökissä. Itsekseen tyttö mietti, että mitäs tämä tällainen touhu oikein on. Onko eukko aivan hullu vai olenko itse tulossa aivan höperöksi...



Eräänä päivänä tyttö huomasi, että lintukin oli ollut aivan hiljaa... jo monta päivää, ehkä monta viikkoakin tai jopa kuukautta. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt mökissä... ja tyttö rupesi miettimään, että missä lintu oikein on... Ja tyttö huomasi, että lintu ei ollut lähimaillakaan... Jonkun aikaa etsittyään tyttö kuitenkin lopulta löysi linnun, mutta se tuntui hyvin surulliselta... se istui yksinäisellä puunoksalla metsässä vanhan, kuihtuneen omenapuun oksalla... Lintu ei lähtenyt tytön matkaan, vaan tyttö sai mennä sitä katsomaan joka päivä tämän jälkeen...



Joka päivä tyttö menikin linnun luokse, joka ei enää halunnut tulla lähellekään mökkiä, koska eukko oli niin kamala tyranni mökissä... Lintu odotti tyttöä ja tyttö tuli... Heti kun tyttö oli lähestymässä niin lintu aloitti ihanan laulunsa ja joka päivä lintu lauloi myös uuden laulun, entistä kauniimman ja niin kauniin, että sellaista ei kukaan koskaan aikaisemmin ollut kuullut eikä laulanut... Näin tyttö ja lintu olivat yhdessä joka päivä... eikä kestänyt enää kauaakaan niin tyttökin rupesi laulamaan... Ja tyttö huomasi, että hänelläkin oli ihana lauluääni... ja siitä riemusta hän lauloi aina entistä enemmän... Ja lintu opetti tytölle uskomattoman määrän maailman ihanimpia lauluja... ja kaikki ne laulut, joita se itse lauloi...



Sitten eräänä aurinkoisena päivänä - oli vielä aamupäivä - tyttö ei enää löytänytkään lintua. Hän etsi ja etsi, mutta ei löytänyt. Nyt tyttö alkoi laulaa surullista laulua, mutta hänen laulunsa kuulosti kauniimmalta kuin koskaan. Ja siinä surusta laulellessaan ja lintua etsien tyttö käveli yhä syvemmälle ja syvemmälle metsään... Sitten yht'äkkiä hän kuulikin oman rakkaan lintunsa laulun... ja lintu lauloi taas kauniimmin kuin koskaan... kunnes tyttö illan tullen palasi taas mökkiin...



Seuraavana päivänä tyttö ei taaskaan löytänyt lintua entisestä paikasta ja hän käveli yhä pitemmälle metsään ennen kuin taas kuuli rakkaan lintunsa äänen laulun ja tyttö seurasi taas lintua ja taas kaikki laulu oli entistä kauniimpaa. Myöhään illalla tyttö palasi taas mökkiin.



Ja joka päivä kävi näin: tyttö ei löytänyt lintua heti ja lauloi surusta entistä kauniimmin. Lopulta tyttö kuitenkin aina löysi rakkaan lintunsa. Tällä tavalla lintu vei tyttöä aina vain pitemmälle ja pitemmälle metsään, pois mökistä. Eräänä iltana tyttö ymmärsi, että oli eksynyt eikä ilman linnun apua löytäisi takaisin mökille... Sitä paitsi mökille olisi niin pitkä matka, että hän ei jaksaisi enää palata ja tulla taas seuraavana päivänä takaisin linnun luokse... Tyttö lauloi linnulle, jotta lintu toisi hänelle ainakin vähän syötävää. Ja sen lintu tekikin. Tyttö ja lintu ymmärsivät aina toinen toisiaan ilman sanoja... Ja nyt ei lintu enää jättänyt tyttöä eikä tyttö lintua... Mutta lintu vei tyttöä yhä kauemmaksi ja kauemmaksi mökistä... ja tyttö oli unohtanut eukonkin aivan täysin, vaikka kyllä hänen kävi kovasti sääliksi eukkoa.



Eräänä iltana lintu ja tyttö lähestyivät kaupunkia. Linnan tornit tuntuivat tytöstä jotenkin tutuilta ja olihan tyttö kerran apinana ollessaan nähnyt ne jo aikaisemminkin. Lintu pysähtyi ja siihen he jäivät yöksi. Vasta aamulla he jatkoivat kaupunkiin asti.



Ja nyt lintu vei tytön suoraa päätä lähelle linnan pihaa... Ihmiset ihmettelivät ja pyörittelivät silmiään. Monet kääntyivät oikein katsomaan tätä tuntematonta, mutta hyvin viehättävää nuorta neitoa, joka oli heidän mielestään ilmestynyt aivan tyhjästä. Kukaan ei häntä tuntenut. Tavallisten ihmisten mielestä tytön vaatteet olivat kovin omituiset ja kieli jota tyttö puhui oli myös kummallista. Jotkut tulivat hyvin lähellekin oikein töllistelemään tyttöä ja lintua. He eivät voineet olla kiinnittämättä huomiota myös tytön todella upeaan lintuun. Ihmiset ymmärsivät, että ylhäisellä olemuksellaan lintu suojeli neitoa. Kukaan ei tietenkään halunnut tehdä heille mitään pahaa ja oikeastaan tämä upean linnun ja neidon näkeminen pelästytti monia.



Oli aika varhainen aamu ja tyttö ja lintu menivät lähestyivät linnan sisäpihaa - linnan sisäpihalle eivät vahdit heitä päästäneetkään. Lintu pysähtyi itse valitsemaansa paikkaan ja alkoi laulaa - taas kauniimmin kuin koskaan - eikä tyttökään voinut vastustaa haluaan laulaa ja hänkin alkoi laulaa niin ihanasti, että sellaista ei kukaan ollut koskaan kuullut.



Linnassaan kuningas heräsi tähän ihanaan konserttiin ja kutsui heti palvelijansa sisälle ja kysyi että mistä tämä ihana laulu oikein tulee. Olen katsonut ikkunastani, mutta en näe ketään, hän sanoi. Palvelija ilmoitti, että outo, mutta aivan ihana neito laulaa linnan lähellä todella komea lintu seuranaan. Kuningas käski heti tuoda neidon luokseen. Kuka olet ja mistä tulet sinä ihana neito, kuningas kysyi tytöltä syvällä äänellään. Sellaista ääntä ei tyttö ollut koskaan kuullut eikä osannut vastata kuninkaan kysymykseen. Mistä olet löytänyt näin hienon linnun, kuningas kysyi vielä. Mutta tyttö ei taaskaan osannut vastata ja oli todellakin ymmällään, sillä eihän hän edes tiennyt vastauksia noihin kysymyksiin. Lintuhan oli ollut hänen kanssaan aina kun hän oli ollut tyttö. Ja eihän tyttö ollut ollut tekemisissä ihmisten kanssa tällä tavalla aikaisemmin. Hän oli vain tavannut rosvon ja vanhan eukon. Jaha, sanoi kuningas, voitko laulaa minulle? Tietysti tyttö lauloi ja paremmin kuin koskaan ennen ja otti muutamia tanssiaskeliakin... Kuningas oli aivan hurmaantunut! Kutsun sinut illalliselle luokseni - ja jos haluat niin palvelijani vaatettavat sinut ihanimpiin vaatteisiin mitä maastani löytyy... Tuletko?



Tyttö ymmärsi kiittää kutsusta ja antoi palvelijattarien kaunistaa itseään koko päivän kunnes kutsuaika koitti... Rakkaan lintunsakin tyttö oli unohtanut joksikin aikaa, mutta lintu istui koko ajan hiljaa piilossa ja katseli sieltä ihaillen tätä kaikkea touhua... ja miten tyttö kaunistui entisestään...



Tyttö saapui kuninkaan luokse illalliselle kauniimpana kuin koskaan. Kuningas ihan sokaistui neidon näkemisestä. Kuningas itse ei ollut enää kovin nuori ja hän ymmärsi, että neidon kauneus ei ollutkaan pelkkää ulkonäköä, mikä rapistuu, vaan sisäistä kauneutta, joka loistaa ja säteilee joka vuosi entistä kirkkaammin. Ketään muita ei kuningas tälle illalliselle ollutkaan kutsunut. Hän halusi tutustua neitoon paremmin ja nauttia tämän seurasta. Ja kuningas huomasi - hän oli tarkka huomaamaan kaikenlaisia asioita - että neidon käytös oli kaikessa yksinkertaisuudessaan kuitenkin hyvin ylhäistä, vaikkakin epävarmaa - ja kuningas oli aivan ymmällään. Mistä tämä neito oikein mahtoi olla kotoisin?



Hetken hiljaisuuden jälkeen kuningas tuli taas puheliaaksi - olipa hän tainnut juoda hieman vettä väkevämpääkin... Hän kertoi neidolle, että ei jostain syystä ollut löytänyt itselleen sopivaa puolisoa aikaisemmin ja hallitsi nyt aivan ypöyksin tätä suurta valtakuntaansa ilman puolisoa ja ilman perillistä. Hän taisi olla hieman surullinen kohtalostaan. Hänelle tuli mieleen myös naapurikuningaskunta, mitä oli myös kohdannut outo kohtalo: ensin kuoli linnan pikku prinsessa eikä kuningas koskaan palannut yksin tekemältään metsästysmatkalta. Tämän jälkeen oli kuningattaresta tullut hirvittävä eukko. Pikkuprinssit siellä olivat kovin outoja ja heillä oli suuria vaikeuksia olla kansansa suosiossa. Ja kaikki oli vain muuttunut pahemmaksi kun eivät edes löytäneet itselleen sopivia puolisoita. Jälkeläisistä heillä ei sielläkään ole mitään toivoa.



Naapurikuningaskunnan ympärillä oli salamoinut kovasti ja sanotaan, että kuningatar ei ole siellä enää. Sanotaan, että kuningatar tuli lopulta niin hupsuksi, että rupesi pitämään palvelijaansa kuninkaana ja palvelutyttöjä tyttärenään. Hän hölmöili niin, että prinssien oli lopulta ollut pakko sulkea hänet linnan torniin. Kerrotaan kuitenkin, että palvelusväen kävi häntä niin sääliksi, että he pukivat hänet palvelusväen vaatteisiin, vaikkakin risaisiin, ja veivät hänet metsään... Tämä on kyllä niin häpeällinen juttu, että kukaan ei oikein edes halua tietää totuutta. Luulkoot ihmiset, että kuningatar istuu vielä tornissa ja vanhenee siellä yksinään. Kukaan ei ajattele, että hänet on viety metsään, jossa voi olla metsän eläinten kuningatar rauhassa häiritsemättä ketään... Ehkä hän sieltä löytää apinansakin, jota hänen sanotaan sureneen enemmän kuin tytärtään ja jonka palvelusväki oli päästänyt irti... säälistä... sillä apinaa oli kohdeltu kovin oudosti: välillä kuin tämä olisi ollut menetetty tytär, välillä kuin inhottava sisko, tai palvelija tai orja tai alhaisempi kuin mikään elävä olento.



Kerrotaan myös, jatkoi kuningas, että ihana lintu lentelee toisinaan linnan läheisyydessä, yleensä öisin. Linnun puku on aivan samanlainen kuin kuningatar kuulutti olleen kuninkaansa päällä tämän kadotessa... Hyvin outoa, huokasi kuningas, eikä ollut huolissaan ainoastaan oman kuningaskuntansa puolesta, vaan myös naapurikuningaskunnan puolesta.



Juuri tällä hetkellä lintu alkoi laulaa ihanaa laulua ja neito muisti rakkaan lintunsa... Silloin kuningaskin katsoi lintua hieman tarkemmin kuin ennen - ja eri silmällä - ja ymmärsi, että tämä oli juuri se lintu, jolla sanottiin olevan samanlainen puku kuin naapurimaan kadonneella kuninkaalla... Ja sillä hetkellä tyttö tajusi, että eukko, joka oli tullut mökkiin ja siellä alkanut määräillä kaikkea elävää, oli juuri metsään viety naapurimaan kuningatar. Lintu lopetti heti laulunsa ja lensi pois... metsään päin... ehkä eukon luokse... nyt häntä vuorostaan auttamaan...



Kuningas pyysi heti tytön kättä, koska oli päättänyt tehdä hänestä kuningattarensa niin pian kuin mahdollista, jos tyttö vain haluaisi. Tyttö sanoi heti "kyllä" täydestä sydämestään ja upeat häät ja juhlat pidettiinkin ja ne jatkuivat monta viikkoa. Naapurimaan prinssitkin kutsuttiin juhliin ja he mainitsivat kuninkaalle noin vain ohimennen, että hänen uusi puolisonsa muistutti heitä heidän menetetystä prinsessasisarestaan ja he sanoivat olevansa hyvin iloisia siitä, että kuningas oli löytänyt itselleen heidän sisartaan muistuttavan puolison kuningattarekseen... Kuningas ja kuningatar elivät yhdessä onnellisina, vaikka elämän kouluttamina, elämänsä loppuun asti ja saivat kaksi perillistäkin. Ja aina tarpeen tullen he auttoivat naapurikuningaskuntaakin sen vaikeuksissa... ja olivat aina kansansa suosiossa.



Ja tarina kertoo, että jo on kuningaskin hevosineen löydetty rotkosta, luuttuneena, ilman vaatteita... Hevosella oli kuulema kuitenkin täysi varustus päällä kuten pitikin... Luultavasti on kuningas, kun huumetilassa kuoli, muuttunut ihanaksi, eläväksi linnuksi... ja lentänyt takaisin linnaansa, missä hänen tyttärensä oli samantapaisella huumeella samaan aikaan muutettu apinaksi... Linnuksi muuttuneella kuninkaalla oli ollut mukanaan palanen noidan hankkimaa leipää, jota kuningas oli syönyt huumejuoman keralla. Hän oli sitten lintuna seurannut tytärtään, pikku apinaa, ja antanut tälle leipäpalan. Leipäpala, jossa oli myös kuivunutta huumejuomaa oli kostunut apinan suussa ja muuttanut apinan takaisin tytöksi... Kuningas itse ei enää voinut muuttua ihmiseksi, koska oli vaurioittanut itsensä kuolettavasti syöksyessään ratsunsa kanssa syvään rotkoon.



Eukosta ei tiedetä kertoa sen enempää, mutta ehkäpä hän hallitsi metsän valtakuntaa hulluuden huumassa kuolemaansa asti ja kaitpa lintu palasi mökkiin hänen luokseen ja hänellä oli sitten lintukin aina seuranaan ja lintu huolehti eukosta niin kuin se oli huolehtinut tytöstä aikaisemmin... Olisiko eukko voinut pyytääkään mitään enempää? Eikö se ollut juuri tämä eukko, joka keitti alkuaan koko kamalan ja surkean sopan, joka nyt päättyi tähän tällä tavalla...



Mutta rosvosta ei kukaan tiedä kerrassaan yhtään mitään... Hän taisi olla joku satunnainen metsässä vaeltaja tai todellinen rosvo, joka kuitenkin oli sydämestään herrasmies eikä aiheuttanut nuorelle neidolle sen enempää harmia ja jota tyttö kohteli niin kuin hänen hyvä sydämensä häntä neuvoi.