lastenkaitsijan (ei koulutettu) palkka
Luin tuossa juuri viestiketjun, jossa käsiteltiin tätä palkka-asiaa, mutta nyt kysymys hieman erilaisesta hoitajasta.
Tarvitsisimme hoitajaa kerran viikossa neljäksi tunniksi 3 ja 4 vuotiaille lapsillemme. Eli päiväkodista haku, ruokailu, leikkimistä ja ajattelimme palkata tähän jonkun mukavan nuoren, esim. lukiolaisen.
Mitä ajattelisitte tuosta palkasta? Nythän MLL:n lastenkaitsijoiden palkka nousee tuohon 8,20/h, johon kyllä kuuluvat matkat ym. Minusta tuo on vähän kallista eli ajattelin että onko teidän mielestä 20e/ilta liian vähän palkkaa? Ainakin minusta lukiolaiselle se kuulostaa mukavalta summalta. Ja kyse ei enää ole vauvan hoidosta tai muusta vaativasta erityislapsen hoidosta.
Kommentit (11)
kuin tuo n. 8 euroa/tunti. Siihen tulee myös (ilm. RAY:n) tukea joten todellisuudessa palkka on muistaakseni viitisentoista euroa tunti (hoitaja ei tietysti kaikkea saa, vaan osa menee työnantajakuluihin, vakuutuksiin ym.)
Jos verokortilla palkkaat hoitajan niin maksaisin ainakin 10 eur/tunti. Pimeänäkin kylä 6-7, ehkä 8 euroa tunti. Eli 4 tunnista kyllä vähintään sen 30 euroa. Kunnollinen palkka lisää myös thoitajan yömotivaatiota!
Itse maksan 4,20 tunnista (ilman verokorttia) 16-v tytölle mikä on sekä hänestä että minusta kohtuullinen korvaus. Aika kovia palkkoja täällä ehdotetaan. Koulutten perhepäivähoitajankin saama laskennallinen tuntipalkka käteen on jotain 5-6 euroa (eli ennen veroja joku ehkä 8-9e). Joten aika kohtuutonta minusta maksaa koululaiselle enempää kuin koulutetulle perhepäivähoitajalle tai päiväkotiapulaiselle.
Monessa ammatissa Suomessa tienaa ihan koulutettu työntekijä oikeassa työpaikassa vähemmän nettopalkkaa (mitä verottomana maksettu korvaus myöskin on). Mietin jopa, että miten nämä nuoret sitten myöhemmin mahtavat työllistyä jos jo tuossa vaiheessa opetetaan että " raha kasvaa puissa" eli että ihan pienelläkin vaivalla saa tuollaista palkkaa.
Omasta lukioajastani on aikaa kohta parikymmentä vuotta, mutta silloin kaitsin naapureiden lapsia vaikka kuinka paljon (ja olin oikeasti kokenut koska olin hoitanut paljon pikkusisaruksiani ja tehnyt noita hommia 12-vuotiaasta) ja palkkani oli 5 markkaa tunnilta, siis 84 senttiä! Lastenhoidon lisäksi kävin kaupassa, laitoin ruoat ja jopa siivosin - siis siinä samalla kuin hoidin lapset. Nuorempana sain 3 markkaa tunnilta.
Laskin vielä tuon oman lukioaikaisen lastenkaitsijanpalkkani nykyarvon kun nostin sitä ansiotasoindeksin mukaisilla korotuksilla vuodesta 1988. Tulokseksi tuli, että vuoden -88 palkkani 5 markkaa vastaisi nykypalkoissa 11mk 16 penniä eli 1,88 euroa.
Joku 4-6 ¿ tunti on kylla ihan kohtuullinen.
... tuo fedjasedän mainitsema 4-6¿/h kohtuullinen myös silloin kun lapsi olisi hoidossa 3pvä/vko? Olen ottamassa tuttavan lapsen hoitoon kolmena päivänä viikossa, 10 h/pvä ja mietin kuumeisesti mitä siitä velottaisin. 4¿:stä per tunti tulee kyllä jo 40¿ per päivä, onkohan jo liikaa?
Minusta riippuu vähän siitäkin, millainen sopimuksenne muuten on ja miksi lapsi tulee teille.
Onko sinulla omat lapset kotona ja vieras lapsi tulee íkäänkuin " ylimääräiseksi" ? (jolloin pitää ikäänkuin laskea että osa palkastasi tulee omien hoitamisesta ja heidän kuuluu maksaa vain oman lapsensa hoidosta) Miksi he haluavat lapsen sinulle eikä " oikeaan" hoitoon. Aikovatko he maksaa verollisesti vai pimeästi? Nostaako lapsen perhe kotihoidontukea vai yksityisen hoidon tukea?
Kunnallisessa päivähoidossahan vanhempien maksama maksimi on vähän päälle 200 euroa / kk. Hommaa voisi laskea vaikkapa niin että mitä siitä tulisi jos maksaisivat sinulle saamansa tuen + kunnallisen hoidon hinnan. Sitten katsella vähän siitä saatavaa summaa ja suhteuttaa sitä siihen mikä vaiva sinulle tulee tuosta ylimääräisestä lapsesta.
Eli tarkoitin sitä, että jos siis kunnallisen perhepäivähoitajan verollinen ansio on 8-9 euroa tunnilta kuten joku tuolla kirjoitti niin sehän tarkoittaa tuloa niistä kaikista neljästä lapsesta joita hänellä hoidossaan on. Jos sitten sinulla on vaikka kolme lasta omasta takaa ja otat hänen lapsensa neljänneksi niin 4 euroa yhdestä lapsesta tarkoittaisi laskennallisesti jo 16 euron tuntipalkkaa. Toisaalta jos sinulla on itselläsi yksi lapsi ja otat hänen lapsensa toiseksi niin silloinhan laskennallinen kokonaispalkkasi on vain 8 euroa ;)
Vähän hullultahan tämä laskutapa voi tuntua, mutta toisaalta kyllähän se pitää paikkansa että sitä enemmän huomiota ja huolenpitoa lapsi saa mitä vähemmän muita lapsia hoitajalla on.
Itselläni on yksi lapsi, 3 kk vanha tyttö ja olen suunnitellut olevani kotona ainakin siihen saakka kunnes tyttöni täyttää 2v. Tämä tuttavani haluaa lapsen minulle juuri siitä mainitsemastasi syystä että perhepäivähoitajalla on takuulla enemmän kuin kaksi lasta, jolloin väkisinkin lapsi jää vähemmälle huomiolle. Myös se vaikuttaa että tuttavani poika on hoitoon mennessään vasta 10 kk vanha. Sitä en tiedä, minkälaista tukea nostavat, riippuneekohan siitä minkälaisen hoitopaikan lapselleen saavat?!
Ymmärsin pointtisi maksun jakautumisesta kaikille lapsille, vaikealta tuntuu silti tietää etukäteen tuleva " vaiva" lapsesta ja siltä pohjalta päättää hoidon hinta. Pimeästi maksaminen voisi tulla varmasti myös kysymykseen, jolloin jotain voisi ehkä jäädä käteenkin :) Ymmärtääkseni muuten verottaja veisi osuutensa ns. kakkosverokortin mukaan.
4¿/tunti ei tunnu mielestäni kohtuuttomalta, mutta siitä tuleva summa 480¿/kk (12 hoitopäivää kuussa) kyllä sitten jo tuntuukin. Maksaisinko oman lapseni hoidosta tuon summan kuussa? En osaa kyllä vastata tuohon edes itse.
Ajattelin kyllä maksaa " pimeästi" , kannattako millaisista summista lähteä verovähennyksiin laittamaan, jos laillisesti hoitajan palkkaa?
Jos kokeilisi tuota 20e/ilta, kyllä itse ajattelen että se olisi kohtuullinen summa kouluttamattomalle. Olen itse nuoruudessani ollut myös MLL:n kaitsija ja muistelisin että 2 lasta olisi ollut tuntipalkkana 25mk. Eli 4 tuntia 100mk. Onhan 20 euroa vähän enemmän. Ja mullahan oli silloin tuo koulutus (MLL)!
on aika vähän, jos hän joutuu hakemaan lapset hoitopaikastakin.
Itse olen aikoinaan (juuri suurinpiirtein lukioiässä) hoitanut paria lasta 3-5 tuntia per ilta ja korvaus oli yli 30 euroa. Ja menin vain heidän kotiinsa eli lasten kuljettamista ei ollut. Ruuan perheen vanhemmat olivat valmistaneet valmiiksi ja minä vain lämmitin sen lapsille.
Voi olla että joku tulee teille tuolla 20 eurollakin, mutta itse lisäisin siihen vielä 5 euroa.