Lue keskustelun säännöt.
"Mä vihaan sua niin paljon..
20.03.2011 |
..mutta rakastan vielä enemmän". 10 vuoden yhdessäolon jälkeen tulos on se, että yhteisolosta ei meinaa tulla mitään sillä mies ei tahdo antaa anteeksi asioita, joihin syyllistyin suhteemme alkupuolelle. Olin kamala, väkivaltainen ja ahdistunut nuori nainen. Mies piti minusta huolta ja kun sain apua, sairauteni sai nimen ja nyt olen niin pitkällä etten tarvitse edes lääkitystä. Olen ollut töissäkin, en enää käy kehenkään käsiksi jne. Suurta edistystä siis...mutta mieheni ei tahdo antaa anteeksi.
Miten tämmöisestä tilanteesta jatketaan? Omaisuus jakoon ja lapselle kaksi kotia, vai? Mies ei ole erityisen halukas pariterapiaan ja tuntuu, että kyse ei ole vaikeudesta käsitellä menneisyyttä vaan nimenomaan haluttomuudesta antaa niiden aikojen olla. Olen kysynyt miksi mies sitten on kanssani, jos menneet vaivaavat ja vieläkin tulee melko usein suukopua ym. "Koska mä rakastan sua", on vastaus.
Perheenä meillä on vaikeaa. Mies heittää kehiin ylirennon asenteen aina jos olemme perheenä liikkeellä ja minä alan sitten stressaamaan, suutun -> sama kaava joka kerta. Olemme puhuneet tästä mutta muutosta ei tapahdu. Nyt viimeksi minä annoin periksi niin paljon että satutin itseäni ja mies käyttäytyi kuin joku kuningas. Illalla puhuimme tästä ja mies sanoi ettei tahdo ottaa minulta mitään kritiikkiä vastaan missään asiassa ja loukkaantui. Ihmettelin ääneen että miten luulee sellaisen yhteiselon toimivan, jossa minä olen kiltisti hiljaa ja katson kun mies mokailee.
Omassa lapsuudessani jouduin olemaan aina hiljaa ja kiltisti, minulle suututtiin jos olin esim. sairaana. Toissapäivänä olin todella huonovointinen ja mies melkein raivostui, lähti lapsen kanssa muualle ja jätti minut oman onneni nojaan. Tätä on tapahtunut useamman kerran, mies sanoo että kokee minun yksinjäämiseni olevan jotenkin "oikeutettua"...eli taas kerran kostaa niitä menneitä. Onko tämmöisessä tilanteessa enää järkeä...siis jos molemmat tajuavat, mistä on kyse, mutta eivät saa "laivaa käännetyksi"?
Kommentit (16)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta vain toisin päin.
Mun tekisi joka päivä mieli vaan karjua täyttä kurkkua miehelle kuinka epäreilua on, että kun hän vihdoin oppii ja ymmärtää perheen arvon ja haluaa leikkiä kotia, mun pitäis olla mukana ja toipunut täysin vuosien kaltoinkohtelusta!!!!!
Mä kohtelen miestäni nimenomaan kylmästi ja vittumaisesti, koska olen rakentanut suojamuurin ympärilleni enkä tiedä enää osaanko miestä koskaan enää edes rakastaa.
Tsemppiä ap teille, mutta voin sanoa että jos miehesi tuntee samaa tuskaa kuin minä, hän tarvitsee aikaa toipua ja terapiaa.
Hyvä kun kirjoitit rehellisesti. Sitä en kuitenkaan käsitä sinun(kaan) tapauksessasi, että tietääkseni kukaan ei ole vaatinut täydellistä toipumista tms. vaan ainakin omassa tapauksessani kyse on siitä, että prosessin saisi edes alkuun. Siis sitä aloittamista olen odottanut kohta kaksi vuotta...
ap
Mene sinä terapiaan, että saat asiat omalta osaltasi käsiteltyä. Mutta jos mies aina kaivelee tuolla lailla menneitä, niin ei tuollaista elämää voi jatkaa. Hän on tehnyt ihan itse valintansa olla kanssasi aikanaan vaikka ilmeisesti vaikeaa välistä oli. Nyt vaatii sinulta 'maksua ja korvausta' tuosta valinnasta. Ei ole kypsän ihmisen toimintaa. Jos mies ei lähde terapiaan eikä asiasta puhu, aikoo 'laskuttaa' sinua lopun ikänsä. Taidat saada samalla niskaasi kaiken mikä häntä pännii ja ahdistaa korkojen kera. Sinulla on ollut kai elämässä ongelmia ihan tarpeeksi. Älä niitä enää itsellesi lisää vaan pidä itsesi terveenä.
Onnea toivotan
miehesi olisi sairastunut läheisriippuvuuteen. Ehkä teillä ei ole ollut ongelmaa alkon kanssa, mutta joku muu virtahepo on/oli olkkarissa. Tuollainen ristiriitainen käytös on niin tuttua mulle ainakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän mielipahan ja traumat, jotka olen miehelle aiheuttanut, mutta kuten viimeksi hänellekin sanoin: minä en ole keksinyt aikakonetta enkä siis voi muuttaa menneitä. Tulevaisuus on avoin, miksei keskityttäisi siihen?
Voi kuulostaa tekopyhän huikentelevaiselta ja jopa raivostuttavalta että toivuin ja pääsin yli tietystä käytösmallista, kun taas mies on ns. raunioilla ja kehtaan häneltä vaatia vaikka mitä. Minusta ei vaan ole realistista ottaa joka riidan yhteydessä esiin vanhoja juttuja ja/tai esittää uhrin roolia joka kerta kun sattuu ja tapahtuu.
Tahtoisin tukea miestäni, mutta tämä ei suostu tuettavaksi (luottamus mennyt, tiedän). En tiedä mitä pitäisi sanoa tai tehdä, kun toinen lupaa yrittävänsä pohtia juttuja tai miettiä, mitä haluaa tulevaisuudeltaan..ja sitten lopputulos onkin se, ettei mitään saa aikaiseksi. Epäilen että mies on masentunut, on lihonut vuosien mittaan tasaisesti ja vaikkei ole mikään herkkusuu, voi juoda esim. litran kaakaota kun on itsekseen tietokoneella. Tahtoisin auttaa häntä mutta en ruveta paimentamaan aikuista miestä.
ap
Olet varmaan oikeassa tuosta läheisriippuvuudesta, sitä olen nimittäin itsekin miettinyt. Niin itsepäisesti mies minusta "pitää kiinni" vaikka luulisi, että aikuinen ihminen asettaisi itselleen jotain rajoja.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
häneltä jotain kuulostaa aivan minulta. Raivostun ja menen takalukkoon jos mies arvostelee tai kritisoi tai ylipäänsä vaatii minulta mitään. Minusta on kohtuutonta ja pöyristyttävää, että kaiken sen jälkeen mitä olen kestänyt yksin ja tukenut häntä ja luopunut omastani hän vaatii minulta mitään! Näen mustaa kun hän vaatii mitään.
Käymme terapiassa (aloitimme 6kk sitten), mutta vihani ja katkeruuteni ei ole muuttunut miksikään, vaan oikeastaan ne ovat vaan syöneet viimeisenkin rakkauden osaltani miestä kohtaan.
Olen oppinut pärjäämään ilman miestäni ja on jotenkin inhottavaa, että mies yrittää nyt luikerrella takaisin ihoni alle. Hän oli siellä jo kerran, mutta sai aikaan sellaista tuhoa, ettei siihen ole sanoja.
Mieheni on nyt muuttunut parempaan, hän yrittää, avautuu tunteistaan ja yrittää pienin askelin muuttua paremmaksi isäksi/aviomieheksi, mutta minä en uskalla enää luottaa.
Tavallani odotan, että mies löytää joko sivusuhteen tai muuten vain tajuaa jättää minut, kun olen niin kylmäkiskoinen, minussa ei ole enää voimaa avioeroprosessiinkin....
Toivottavasti ap teidän tilanteenne on parempi. Älkää viivytelkö terapiaan hakeutumista.
#5
Kerrot hyvin ja nyt tajuan vähän, miten mies saattaisi ajatella, kiitos! Sellaista mietin vielä, että vaikka menitte terapiaan, oliko se sinun toiveesi? Vai "tuomitsitko" homman jo etukäteen? Oletko päättänyt, ettet aio antaa anteeksi?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja ensimmäisen kerran sitä ratkottiin 2vuoden terapialla ja miehen käytös ei juurikaan muuttunut tai muuttui mutta terapian loputtua tilanne jatkui samana. Itse syyllistyin jokaisen sanomisen aikana vetämään vanhat jutut esille ja oksettikin miehen näennäinen yritys yhdessä oloon. Muutama vuosi meni ihan ok,mutta aina oli pelko perseessä että mies jatkaa samoilla linjoilla kuin ennenkin, luotto mieheen oli totaalinen nolla ja mua oksetti joka ikinen hellyyden ele. Sitten tapasin miehen joka ymmärsi ja tuki mua,niinpä sitä ihastuinkin.
1,5vuoden jälkeen jäin kiinni miehelleni ja tämä oli hänelle totaalishokki. Mies lähti hakemaan itselleen apua ja parin kuukauden päästä toivoi minunkin osallistuvan terapiaan. Lupauduin sillä ehdolla, että olisimme vain kavereita ilman mitään velvollisuuksia muuta kuin vanhemmuuden velvollisuudet.
2v käytiin ihan mielettömän hyvällä miespuolisella terapeutilla ja mies osoitti olevansa luottamukseni arvoinen.
Nyt tästä terapian loppumisesta on vähän yli vuosi ja luottamus on palautunut...
Kaiken kaikkiaan tässä sotkussa ja ahdistuksessa meni 14 vuotta....
Todellakin aikamoinen sotku...:) Mutta hienoa että lopputulos oli sentään hyvä!
Laitoin miehelle viestiä ajatuksistani ja ehdotin jälleen kerran pariterapiaa. Miehen tuntien hän kotiutuu vasta illalla eikä ainakaan vastaa viesteihini.
Viime syksyllä meillä oli tilanne, jolloin mies sai tarpeekseen ja uhkasi lähteä. Päätös vaikutti lopulliselta ja hän oli äärimmäisen kylmä muutaman viikon ajan minulle, epäilen että petti myös. Tämä muistui mieleeni kun pohdiskelin, miksen itke...yleensä reagoin itkemällä niin iloon kuin suruunkin. Ehkäpä kävin jo syksyllä läpi nämä jutut? En tiedä. Silloin tuntuu että murskaudun, itkin itkemistäni. Nyt olo on rauhallinen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä järjestin meille terapian ja avun ja ennen sitä kävin yksinkin terapiassa (kun mies oli sitä mieltä että minun päässäni on vikaa, ei hänen). Hassua sinänsä, että olen taistellut aivan kamalasti säilyttääkseni suhteen ja avioliiton, mutta nyt kun asiat alkavat näyttää yhtään paremmalta minua vain ahdistaa ja oksettaa.
#13:n teksti on suoraan kuin omasta kynästäni. Myös minä olen palavasti ihastunut ulkopuoliseen mutta toistaiseksi ei ole mitään tapahtunut, enkä tiedä tuleeko tapahtumaankaan.
Meilläkin kriisi alkoi purkaantua kunnolla (miehen suunnalta) kun uhkasin jättää miehen viime syksynä. Silloin mies vannoin muuttavansa arvojärjestyksen ja kaiken muunkin elämässään ja olevansa osallistuva isä ja lempeä aviomies. Nyt tilanne on kuitenkin luisumassa pikkuhiljaa samaan vanhaan ja koska minä olin jo kypsä sen eropäätökseni kanssa viime syksynä, en oikeastaan enää jaksa edes yrittää kunnolla vaan hymyilen vaan vinosti miehen kerran viikossa "hyvä isä/aviomies" -puuskille.
Voi kunpa oma avioliittoni olisi mennyt eri tavalla enkä joutuisi katsomaan kuinka lasten perhe hajoaa... En pysty jäämään, mutta en voi lähteäkään. Ihan kamala olo ja tilanne.
Jos ap uskot että miehelläsi on vielä rakkautta sinua kohtaan ja teillä on keskusteluyhteys, yrittäkää korjata tilanne! Voimia!
#5
eikä 2) arvosta sinua enää. Lisäksi hän 3) miettii, että miten ihmeessä on antanut pallotella itseään sillä tavalla.
Ensimmäinen kohta johtaa toistuviin hylkäämisiin, "pääsen sinusta eroon, jos haluan", vanhojen muisteluun tai jopa taantumiseen johonkin niistä tilanteista, joissa olette olleet.
Toinen kohta johtaa siihen, että yhdessä olo ei perustu mihin pitäisi, eli rakkauteen ja kunnioitukseen ja sinun kritiikkisi miestä kohtaan on arvotonta eli sama mitä sanot, olet vain punainen vaate. Mies kostaa tuhannesti takaisin. Sitä saa mitä tilaa.
Ensimmäinen ja kolmas kohta kohta johtaa myös riippuvuuteen. Mies ei usko menneiden olevan mahdollisia kohdalleen ja miettii toisaalta miten on voinut olla sinulle niin kelvoton, että kohtelit häntä niin rumasti. Tämä johtaa jatkuvan hyväksymisen hakemiseen. Hän etsii syytä itsestä. Ja samalla ihmettelee miten ihmeessä alunperin olit hänen kanssaan, jos kerran vihasit niin paljon.
Luultavasti miehesi odottaa sinulta myös oma-aloitteisuutta asioiden käsittelyn suhteen. Ei niin, että hän itse palaa menneisiin, vaan niin, että sinä otat ikävän asian puheeksi hetkenä, jonka keskustelu voisi pilata. Sen sijaan, että odotat mieheltäsi asiaan kommenttia, niin tyydy vain pyytämään syvästi anteeksi ja sano, että et ole unohtanut. Sitten jatkatte sitä mitä olitte tekemässä, mikäli mies niin haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikä 2) arvosta sinua enää. Lisäksi hän 3) miettii, että miten ihmeessä on antanut pallotella itseään sillä tavalla.
Ensimmäinen kohta johtaa toistuviin hylkäämisiin, "pääsen sinusta eroon, jos haluan", vanhojen muisteluun tai jopa taantumiseen johonkin niistä tilanteista, joissa olette olleet.
Toinen kohta johtaa siihen, että yhdessä olo ei perustu mihin pitäisi, eli rakkauteen ja kunnioitukseen ja sinun kritiikkisi miestä kohtaan on arvotonta eli sama mitä sanot, olet vain punainen vaate. Mies kostaa tuhannesti takaisin. Sitä saa mitä tilaa.
Ensimmäinen ja kolmas kohta kohta johtaa myös riippuvuuteen. Mies ei usko menneiden olevan mahdollisia kohdalleen ja miettii toisaalta miten on voinut olla sinulle niin kelvoton, että kohtelit häntä niin rumasti. Tämä johtaa jatkuvan hyväksymisen hakemiseen. Hän etsii syytä itsestä. Ja samalla ihmettelee miten ihmeessä alunperin olit hänen kanssaan, jos kerran vihasit niin paljon.
Luultavasti miehesi odottaa sinulta myös oma-aloitteisuutta asioiden käsittelyn suhteen. Ei niin, että hän itse palaa menneisiin, vaan niin, että sinä otat ikävän asian puheeksi hetkenä, jonka keskustelu voisi pilata. Sen sijaan, että odotat mieheltäsi asiaan kommenttia, niin tyydy vain pyytämään syvästi anteeksi ja sano, että et ole unohtanut. Sitten jatkatte sitä mitä olitte tekemässä, mikäli mies niin haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuo nyt ole mitenkään normaalia.
Up
Eihän tuo nyt ole mitenkään normaalia.