Vauvan saanut ystävä ei pidä yhteyttä

meilläpäin vauvan saamisen jälkeen moni (etenkin ensimmäisen) vauvan juuri saanut jämähtää elämään kuplassa, johon mahtuu vauvan lisäksi juuri ja juuri oma mies ja mahdolliset muut lapset. Suunnilleen samoihin aikoihin, kun vauva alkaa enemmän kiinnostua maailmasta alkaa sumuverho hälventyä ja äitikin muistaa, että maailmassa saattaa olla pari muutakin ihmistä, kuin se oma perhe. ;D



Otanta melko pieni, mutta kavereiden kesken tästä on puhuttu ja todettu, että katellaan aina synnytyksen jälkeen sit joskus 3-4kk päästä uudestaan.



Mitä itkusampi vauva, sitä tiheämpi sumuverho. En väitä, että kaikilla olisi näin, mutta tosiaan kaveripiirissäni tää on ihan tunnettu ilmiö.

Mutta voi siinä sekin sitten olla, että kun sulla ap on jo monta lasta, niin otat asiat ihan eri tavoin, kuin yhden lapsen äiti. Yhden lapsen äiti on vielä ehdoton monissa asioissa, eikä ymmärrä meitä monen lapsen äitejä, kuinka voimme antaa lastemme tehdä niin ja näin HÄN ei ikinä niin voisi antaa lastensa tehdä. Tai kuinka sinä nyt NOIN komennat lastasi, MINÄ en milloinkaan tule tukistamaan tuota omaa pientä kullannuppusta, joka vielä tuolla kehdossaan suloisesti nukkuu...



Näin se vain on. Itsekkin olen ollut joskus tuollainen yhden pienen kullannupun äiti, enkä ymmärtänyt useampi lapsista äiti-ystävääni monissakaan asioissa, suorastaan paheksuin hänen lunkia suhtautumistaan lapsiinsa. Nyt on kolme lasta, ja ymmärrän nyt sitä samaista ystävääni ihan erilailla - ja häpeän sitä, että aikaisemmin itse mielessäni pidin häntä huonona äitinä..Itse kun olen nyt ihan samanlainen, enkä mielestäni ollenkaan huono!

Ainakin omalla kohdalla juurikin ne ekat 3-4 kk ovat olleet molempien lasten kanssa sitä, että eipä siinä ole kamalasti jaksanut sosiaalista elämää pitää yllä. Vauvaa on saanut meillä käydä katsomassa mutta itse en ole vielä jaksanut sosialisoitua.



Esikoisen kohdalla koin siitä hirveitä syyllisyyden tunteita. Että nyt ne luulee, että olen tämmöinen pelkkään lapseen keskittyvä ja pälä pälä. Toisen lapsen kohdalla sanoin jo etukäteen kavereille, että nähdään sitten kolmen kuukauden päästä. Ja kaikki ovat ymmärtäneet. Sekä lapselliset että lapsettomat ystävät.



Minusta on ihan luonnollista, että alku on vauvan ja äidin välillä niin symbioottista, että muuta ei jaksa. Äiti toipuu vielä synnytyksestä, imettäminen vie alkuun tuhottomasti aikaa, uusi vauva tuo aina uudet hoitokuviot. Alussa voi olla koliikkia, mahavaivoja, vuorokausirytmi voi olla ihan viturallaan. Ja jos kyseessä on esikoinen, niin pelkästään jo henkisellä puolella saattaa olla käynnissä melkoinen myllerrys. Se kuuluisa äidiksi kasvaminen.



Antakaa vähän siimaa niille uusille äideille. Jos nyt muutama kuukausi meneekin vähemmällä yhteydenpidolla niin ette te aikuiset ihmiset siihen kuole.

uuden elämän rytmin löytymiseen.



Itselläni oli vaikea synnytys ja sain pahat repeämät jotka eivät millään meinanneet parantua. Kaksi kk minun mieheni joutui minua auttaamaan sängystä ylös kun on ihan hajalla ja kipeänä. Eipä tullut paljon mieleen kavereiden kanssa viestittely ja kyläily kun itselleni jokainen päivä oli todella tuskainen ja arjesta selviäminen tuntui raskaalle. Tosin sanoin ystävilleni että olen todella kipeä ja palaan asiaan parin kk päästä kun oma vointini on parempi.