Kuinka pian lapsivesipunktiosta...
voi tulla keskenmeno tai tulehdus tai supistuksia?
Voiko oireita tulla vasta vkon jalkeen punktiosta vai pitaisko ne tulla pian sen jälkeen?
Kommentit (4)
Itselle tuli punktion jälkeen illalla kovat vatsakivut ja supistuksia. Olin aivan kippurassa, mutta loppuivat kun kävin oksentamassa, sitten kuukahdin sänkyyn.
Olen melko kylmähermoinen ja tiesin, että jos keskenmeno tulee, mitään ei ole tehtävissä. Aamulla soitin lääkäriasemalle (kävin yksityisellä) ja kauhistelivat asiaa siellä, mutten viitsinyt lähteä lääkäriä NKL:ltä jäljittämään. Siellä olisivat ultranneet, koska hän oli siellä hommissa sen päivän.
Sen sijaan piipahdin terveysasemallamme ja onnekseni sydänäänet kuuluivat edelleen. Aikaa oli kulunut alle vrk, mutta neuvolan tätsyni uskalsi luvata, että ei se keskenmeno enää tulekaan. Eikä tullutkaan.
Vai riittääkö vain, ettei tee mitään raskasta?
En ole siis vielä punktiossa käynyt, ens viikolla.
ap
oloinen, liekö ollut huiman empaattinen tai jotain, mutta sanoi, että hänelle ei ole osunut koskaan tällaista. Että se keskenmeno tulisi, kuten hän ja minä oletimme.
Hän puhui siellä toisenki hoitajan kanssa, joka vaikutti yhtä, no lähes järkyttyneeltä. Ehkä nuo komplikaatiot ovat sitten oikeasti harvinaisia ja tavallaan surivat siinä jo minun ja lapseni puolesta. Ihania ihmisiä sinänsä. En tiedä millaista olisi ollut reagointi julkisella puolella..
Punktion tehnyt lääkärikin sanoi, kun etukäteen kysyin, että hänelle ei olisi osunut yhtään keskenmenotapausta. Tiedä sitten onko totta vai halusiko vain pitää minut tyynenä.
Kipu oli aika kova ja mutta kyllä siinä kärvistellessäni jotain ajattelin, että minäkö olen nyt se epäonnekas, jolle tämä tapahtuu.
sanottiin naikkarilla, että 2 seuraavaa vuorokautta punktiosta on hieman kohonneempi keskenmenon riski. Sen jälkeen punktio ei enää vaikuta raskauden kulkuun.