Te joilla esikoinen oli ns. vaativa vauva

eka oli " normaali". toka aivan ihanan kiltti ja helppo ja kolmas taas vaativin, huonounisin yms. neljäs taas "normaali"...eli rohkeasti vaan vauvan tekoon jos haluatte vauvan ei tarvi sitten jossitella vanhempana...ja ooottehan te taas vahvempia ja viisaampia ja ehkä rennompia kakkosen kanssa.

ap.n kanssa.



Samanikäinenkin olen, joten ei ole enää kuitenkaan rajattoman kauan aikaakaan.

Meillä esikoinen oli sellainen, kuten itsekin kuvailit omaasi.



Toinen vauva oli taas mun mittapuun mukaan tosi helppo ekaan verrattuna. Mutta tätä toistakin vauvaamme monet pitivät vaikeana.



En kuitenkaan jättäisi tilanteessasi toista vauvaa hankkimatta, jos kerran toisen haluatte.

Toinen oli päätetty "tehdä" niin, että lapsilla 2 v ikäeroa, meilläkin vanhemmilla alkoi ikää olla.



Kuopuksellakin kesti pitkään vaikea koliikki, mutta ei ollut niin vaativa vauva kuin esikoinen. Esikoinen alkoi "normalisoitua" saatuaan sisaruksen, ovat toistensa parhaat leikkikaverit.

Ehkä haen enemmänkin rohkaisua "saman" läpikäyneiltä, että siis voi mennä paremminkin toisen kanssa. Etenkin mies on skeptinen ja pelkää toista "hirviövauvaa". Mutta toisaalta juuri tuon leikkikaveruuden vuoksi kovasti haluaisimme toisen. Onhan sekin raskasta aina olla lapsensa leikkikaverina.



Ja en jotenkin haluaisi enää montaa vuotta empiä, sillä luulen, että sitten kuopuksen teko vaan jää, mikä voisi harmittaa myöhemmin.



ap

Esikoinen vaativa edelleen, nyt teini-iässä. Edleen vaativa. Juuri tuo tyytymättämyys rassaa. Toinen onkin ollut sitten superhelppo, aina tyytyväinen, myönteinen, koulu menee loistavasti, hoitaa itse hyvin asiansa. Kolmas jotain tästä väliltä.

Kuopus oli siis "normaali" vauva, joka tuntui esikoiseen verrattuna ihan unelmahelpolta. MUTTA sitten uhmaiässä roolit kääntyivät. Esikoisella uhma oli aina ihan siedettävää, kuopus taas oli 3-4 -vuotiaana aivan mahdoton. Sitten taas helpotti.



Saa nähdä millaisia seuraavat vaiheet ovat. Enpä olisi jättänyt kumpaakaan lasta tekemättä vaikka olisin tiennyt kuinka vaikeita aikoja oli luvassa.

vaativa vauva. Huusi viisi kuukautta aina hereillä ollessaan, hyvä yö tarkoitti alle kymmentä herätystä, päiväunia nukkui 20 min. pätkissä. Vaati jatkuvaa kantamista, hytkytystä, viihdytystä. Karjui vaunuissa kunnes pääsi sieltä pois, nukahti usein ainoastaan kantoliinaan. Kun täytti 11 kk, alkoi vähitellen helpottaa.



Kakkonen oli onnellinen vauva. Istui sitterissä puolitoista tuntia hymyilemässä. Sanoi yöllä äh, kun halusi maitoa. Naureskeli, kun vaihdettiin vaippaa. Oli tyytyväinen missä vain.



Kolmonen on jotain näiden kahden väliltä. Vaativuutta löytyy, kolmen kuukauden lievä koliikki koettiin - mutta hyvä nukkumaan on ollut aina.



Kaksi jälkimmäistä ovat olleet PALJON helpompia vauvoja kuin esikoinen.

oli koliikki, allergiaa, ylivilkkautta.



Toinen oli ihana rauhallinen tyttö, joka söi hyvin, nukkui ja nauroi.

on tullut seuraava helppo ja kolmas varmaan normaali

Mietin että voisin sanoa, että kaikki mikä voi mennä pieleen, meni pieleen. Tai vaikeimman kautta. Ja pitkään. Esim. yöt meillä alettiin nukkua vasta 2 vuoden iässä ilman yöheräilyjä... syöminen ei sujunut. Päiväunia vauva-ikäisenä nukkui vaan pari kertaa päivässä 20 min/kerta, joten en saanut edes kunnollisia hengähdystaukoja. Lapsi ei viihtynyt kun sylissä ja huusi kurkku suorana kaikkialla muualla ja kaikkien muiden sylissä paitsi minun. Huh, en jaksa kaikkea edes muistella, oli niin hirveää.



Päätin silloin, etten tee toista lasta ikinä. Mutta sitten tuli ero silloisen miehen kanssa ja löysin uuden, joka tahtoi lapsen. Minäkin sitten suovuin siihen, kun aikaakin oli kulunut edellisen syntymästä jo 6 vuotta.

Tokan kanssa menikin miltei kaikki aivan erilailla. Mietin kyllä kaikkia varokeinoja raskausaikana, esim. hankin kantoliinoja (joita ei esikoisen aikaan vielä ollut enkä niistä tiennyt!) jotta voisin kantaa lasta jos ei myöskään viihdy missään muualla kuin sylissäni, että pystyisin kuitenkin samalla tekemäänkin jotain, toisin kuin esikoista kantaessa... ja hankin erilaisia korvatulppia, jotta voisin laittaa ne korviini ja lapsen kantoliinaan, jotta järkeni säilyisi jos lapsi huutaisi yhtä paljon kuin eka...



Toka nukkuikin hyvin, tai heräili kyllä 2-4 kertaa yössä ekat kuukaudet, mutta se oli LUKSUSTA verrattuna esikoisen aikoihin! Ja tämä nukkui myös jopa 3 tunnin päiväunet! Siis miettikää, 3 tuntia hiljaista, omaa aikaa per päivä, sehän oli aivan mahtavaa! :)

Ja viihtyi toistenkin sylissä kuin minun, ja jopa joitakin tuokioita YKSIN sitterissä tai lattialla huovan päällä leluja katsellen, mä olin aivan hämmästynyt että tällaistakin voi olla...



Tämä toka otti sitten kyllä liikkumaan opittuaan vähän takaisin tuota helppouttaan, on hirveän vilkas ja kiipeili ja kiipeilee edelleen joka paikkaan, on todella ehtiväinen ja pitää vahtia ja juosta perässä koko ajan. Se alkaa nyt helpottaa, kun on kohta 3 v.

Ja tätä kyllä kesti/kestää paremmin, nythän sai/saa kuitenkin yönsä nukkua eikä tarvitse 24/7 pitää lasta sylissä.



Enempää lapsia en kyllä tee, pelkäisin että tulisin oikeasti hulluksi, jos saisin vielä samanlaisen lapsen kuin eka oli vauvana. Nyt vielä kun olisi 2 muutakin hoidettavaa, en todellakaan uskoisi selviäväni ilman että sekoaisin. Ensimmäisen lapsen vauva-aika on ollut henkisesti kaikkein raskainta aikaa elämässäni. Onneksi ne ajat ovat takanapäin ja lapset ovat melko helpossa vaiheessa nyt :)



Eli ap, voi olla, että saat helpomman vauvan, tai voi olla että et. Sinuna miettisin olisiko mahdollista löytää enemmän apua, mikäli vauva olisikin vaativa. Saisitko jostain esim. palkattua hoitoapua?

9 kuukautta huutoa ja valvontaa takana, käninää, temperamenttia, ei tukiverkkoa - tsiiiiisus...! :O Mullakin ikää jo 32, eli nyt pitäisi äkkiä pusata kolmas jos meinataan, mutta kun tämä pienin on vielä näin pieni ja oikeasti oltaisiin lopullisesti hajalla, jos tulisi pienellä ikäerolla toinen samanlainen päälle. Esikoinen on jo iso, onneksi.



Esikoinen oli helppo ja vaikean kakkosen kanssa selviämistä on kyllä auttanut se, että oli muistissa tieto siitä, että "kaikki on ohimenevää". Tietää, että ekat kolme kuukautta ovat joka tapauksessa kamalia, vaikka olisi helppokin lapsi. Tietää, että lapsi kehittyy koko ajan, tietää että jossain kohti ne yöt alkavat helpottua ja tietää, että mitä isompi lapsi on, sitä helpommaksi arki käy.

Ainakaan kovin usein :) Ei meillä ainakaan.

Meillä esikoinen oli vaativa, mutta toinen vielä vaativampi. Niinkin voi käydä...Molempia rakastan silti yli kaiken enkä ole edes harkinnut, etteikö joskus olisi myös kolmannen aika.

Toka oli vähän helpompi. :) Ja kun pikkuisen kasvoi, saivat toisistaan seuraa. :) Ikäero 2,5 vuotta. Toisen kanssa oli muutenkin helpompaa, kun antoi itselleen luvan mennä siitä, missä aita on matalin. :)

Eka valvotti tosi paljon 5ekaa kuukautta ja vaati jatkuvaa viihdytystä ja tekemistä hereillä. Oppi 5kk jälkeen nukkumaan täydet yöt, mikä toki helpotti jälikmmäistä. Toinen oli tosi "helppo" temperamentiltaan ja on aina ollut itsetiittoinen touhuissaan, mutta oppi vasta hiljan yli 1v nukkumaan yöt itkuitta, eli olin lopunviimein aika väsynyt. Helpompana olen kokenut tämän toisen, ehkä siksikin että ensimmäinen opetti minulle vauva-ajan kestävän lopulta vain sen vuoden. Sovittuinmiehenkin kanssa jo etukäteen, että ekan vuoden perusteella ei vedetä MITÄÄN johtopäätöksiä suhteen tilasta.

Olin 33v eikoisen syntyessä. Kiireellinen sektio, koliikkivauva, joka nukkui 10 min pätkissä, lähti liikkeelle aikaisin ja sai koko ajan vahtia. Olin yrittäjä joten ei ollut varaa pitää kunnon äitiyslomaa.



Kuitenkin 4v myöhemmin syntyi toinen lapsi, joka oli ihan eri maata. Nukkui heti yöt, söi säännöllisesti 4 t välein, naureskeli jajokelteli. Kävelemään lähti vasta 15kk. Ihanan helppoa :)

lapsi on häneen verrattuna helppo vaikka kaikki kauhistelevatkin miten on vaativa tapaus. Ikäeroa lapsilla on vähän vajaa 3 vuotta, aiemmin ei edes uskaltanut ajatella toista lasta.

lapsi on häneen verrattuna helppo vaikka kaikki kauhistelevatkin miten on vaativa tapaus. Ikäeroa lapsilla on vähän vajaa 3 vuotta, aiemmin ei edes uskaltanut ajatella toista lasta.

Itsellänikin nyt vasta, kun esikoinen on sen kolme vuotta ja ekoista uhmista selvitty hengissä jne. voin edes ajatella seuraavaa. Olen tarvinnut tämän ajan itseni keräämiseen ja vauva-ajasta toipumiseen. Uhmat ovat tuntuneet lähes lomalta, kun lapsi on alkanut nukkumaan. Vauva-aikana tuntui, että sai 24 h olla vatkaamassa, eikä sekään riittänyt. =(

Toisaalta harmittaa, että ikäeroa meillä tulee varmaan sitten ainakin se neljä vuotta, jos edes uskalletaan lapsentekoon ruveta ja lasta ylipäätään siunaantuu, mutta näin se elämä on mennyt. Ei kaikki suju aina niin kuin nuorena kuvitteli. Omasta jaksamisesta ja parisuhteen hyvästä voinnista on tullut tämän koettelemuksen jälkeen tosi tärkeitä.

Ap

Samaa ollaan emmitty pitkään. Nyt on toinen lapsi tilauksessa (esikoisella ikää 2 v 9 kk) ja peukut pystyssä.



Yritän tsempata itseäni kolmella tiedolla: 1) toinen ei voi olla ainakaan vaikeampi kuin eka, eli suunta on vain parempaan 2) Oma suoritus on toivottavasti tällä kertaa jo hieman parempi kokemuksen ansiosta 3) Vauvan hankaluus ei tule yllätyksenä, ja osaan antaa piutpaut kaikille besserwissereille ja mennä siitä, missä aita on matalin.