Harmittaa, ettei ole olemassa vuorokouluja :/
Lapsille siis. Samaan tyyliin kuin on vuoropäiväkoteja, opetusta olisi sekä aamuisin että iltaisin, yöt tietysti kotona.
Minä tykkään vuorotyöstä, lapsi tykkää iltavuoroista päiväkodissa (saa nukkua pidempään, heräillä rauhassa, ja aamulla ehtii touhuta talvellakin kaikenlaista, käydä metsäretkillä yms. kun on valoisaa.
Koulun alkaessa ensi vuonna, joudumme molemmat rutinoitumaan aamuihmisiksi :(
Luulisi, että kun perinteinen 8-16 työaika ei ole enää vallitseva, vaan vuorotyötä on koko ajan enemmän ja enemmän (ja lapsetkin aikanaan päätyvät yhä useammin aloille joilla vuorotyötä tehdään), alkaisi olla jo tilausta vuorokoulullekin.
Mutta juuh, taidan olla toiveineni aika yksinäni :D
Kommentit (2)
opettajia noihin iltavuoroihin... :)
Esim. 1950-luvulla ei olisi kaikki samaan kouluun mahtuneet, jollei olisi osa ollut aamusta alkaen ja osa meni iltapäivästä alkaen.
Joka toinen vuosi oppilailla vaihteli, oli aamukoulua ja joka toinen vuosi iltakoulu.
Muistan kuinka pikkuveljeni 1960-luvulla halusivat olla aamupäivällä ulkona leikkimässä ennen iltakouluaikaa, välillä koulu alkoi klo.12.00 ja 13.00. Vaatteet piti tulla kotiin vaihtamaan, kädet ja nassu pesemään...
Monesti oli mentävä hakemaan veljiä pihalta ettei myöhästy koulusta.
Nykyään monelle nuorelle olisi parempi jos koulu alkaisi myöhemmin. Aina ei ole iltavalvomisesta kyse jos amulla ei pääse sängystä ylös ja kouluun. Voi olla oma biologinen kello sellainen ettei saa unta iltaisin valvoneenakaan, aamut väsyttää.
On alettu kiinnittää huomiota näihin univaikeuksiin.
Oli se aikamoista kun taaperrettiin talvipimeässä iltakouluvuonna. Näin mahtui tosiaan enemmän samaan kouluun samoihin tiloihin, entinen Ogelin tyttö.