Hitsi kun tuntuu pahalta! Narsismista.

Olen tajunnut, että äitini taitaa kärsiä narsistisesta persoonallisuuhäiriöstä.

Olen lukenut muutamia kirjoja aiheesta ja netistä lisää. Nyt yksi jos toinenkin lapsuuteni kummallisuus saa nimen. Mutta tuntuu silti tosi pahalta kun tajua, että syy omaan pahaan olooni, jota on jatkunut jo kauan, onkin äitini sairaus.

Ei mun lapsuuteni paha ollut, sinänsä. Sain ruokaa ja vaatteita. Mutta tunnetta siitä, että olin haluttu ja rakastettu en saanut ikinä.

Tämän asian läpikäyminen ja tylstäminen on vaikeaa. Tuntuu siltä, että on vaikea uskoa omia tunteita ja kokemuksia mutta tottahan ne ovat. Turhaan yritän selittää muuta.

Nyt ymmärrän miksi minusta on koko ajan tuntunut siltä, että olen ihan yksin ja oamna voimani ja jaksamiseni varassa. Koska olen ollut, äitiäni ei hyvinvointini ole kiinnostanut tippaakaan ikinä. Eikä kiinnosta vieläkään, muuta kuin siinä mielessä, että tuleko katsomaan häntä vai en.

Raskasta.