Minusta ei olisi työskentelemään päiväkodissa, miten kukaan voi jaksaa sitä pitkään?

vähän väliä tänne kirjoittaa joku nuori päiväkodissa aloittanut vastavalmistunut ja kauhistelee miten lapset itkee ja vanhat hoitajat on välinpitämäättömiä. Ei kai kukaan voi olla vereslihalla lasten takia kahtakymmentä vuotta, kyllä kai siinä on pakko kovettaa itsensä tai kovettuu ihan vaan sillä periaatteella että kaikkeen tottuu. Ihminen on sopeutuvainen otus, sopeutumista sekin.

että on voinut saada lapsen/lapsia itkuisesta iloiseksi, syömättömästä hyvän syöjän, pelokkaasta lapsesta uskaliaan jne.



Kaikki hyvä minkä huomaatehneensä lasten eteen antaa intoa tehdä tätä työtä. Lasten antama palaute siitä, että "täti" tai vaikkapa "setä" on ollut perusturvallisuuden antajana, auttanut lasta ensin sopeutumaan ja sitten pitämään yllä reipasta päiväkotiasennetta, tuntuu hyvälle, työ ei ole mennyt hukkaan.



Lasten kasvun näkeminen, kaikki mitä lapsi oppii ja osaa päivä päivältä, on kuin lisäpalkkaa, vaikka ei näy euroissa.



En voisi koskaan ajatella että siinähän huutaa, ei täällä voi alkaa hyysäämään....



Omaa ammattitaitoani että myös inhimillistä ja huolehtivaa puoltani on huomattu työkavereiden sekä vanhempien puolelta. Annan aikani lapsiin tilanteen mukaan, seuraan ja tarkkailen heitä voidakseni auttaa ja tehdä kivoja asioita heidän kanssaan.



Työkavereiden sanomisia eräästä lapsesta oltuani muutaman päivän uudessa työpaikassani;



-Tiedätkö, ja et voi uskoa mutta "hän" on ollut aiemmin oikein "systemaattinen" kiusaaja täällä. Mikään ei ole auttanut, vaan hän sai aikaiseksi paljon harmia...enää ei kiusaa, olet nähnyt vain paremman puolen joka alkoi näkyä tulosi jälkeen...



Myös aggressiivisia lapsia on rauhoittunut pikku hiljaa eikä heitä tarvinnut tuloni myötä ottaa enää tiukkaan otteeseen potkimisien ja raivoamisien takia, kahdessa kuukaudessa jäi eräässä ryhmässä lapsen kiinnipitämiset pois. Ei tarvinnut ja jännää kun lapset puolestaan haluavat alkaa näyttämään omaa muutostaan parempaan, haluavat että se hyvä huomataan eikä aina vain se jos tekee pahaa...



Eräs lapsi sanoi minule - Olin ennen vähän sellainen (heitti kaikenlaista ja aikuisen sana ei mennyt perille jne.) mutta kun sä tulit, niin mä innostuin...sana innostuin tuli korkealla korostuksella jota ei voi kirjaimin kuvata.



Muutama kommentti vanhemmilta vuosien varrella;



-Aina kun tuon lapset aikaiseen aamuun, ja sinä olet vuorossa, lapset eivät itke. Mutta kun on toinen hoitaja lapsemme itkevät, hoitaja ei tule edes katsomaan eteiseen vaan kuljetan heidät itkevinä huoneeseen, ei yritäkään että aamuväsyneet lapset jäisivät mielellään...



Lapset ovat ensimmäiset ja ainoat puoleen tuntiin, aikaa hoitajalla on, ainakin minulla on ollut aikaa. Odotin heidän tuloaan, koska hehän ovat se minun työni ja kaiken lisäksi lapsia, joka sanana sisältää paljon.



Eräs isä - Nyt ovat lapset saaneet sitä rakkautta ja huolenpitoa jota he olisivat tarvinneeet jo aikoja sitten ennen tuloasi tänne...



Ajattelen myös joskus omia lapsiani kuinka haluaisin heidän saavan myös asiallista hoitoa ja huolenpitoa. En haluaisi "massahoitoa" omilleni enkä anna sitä muidenkaan lapsille, vaan otan lapsen huomioon yksilönä.



Kunpa aikaa vain olisi enemmän, ympärilleni tulee useita lapsia kun aloitan lukemaan parille lapselle...





Jos työssä kuin työssä ei koe mielekkyyttä, on vain "leipätyö" niin ei sitä aivan täysillä tee. Silloin kärsijöinä ovat esim. päiväkodissa lapset ja perheet, koko työyhteisö voi kärsiä.



Mielekäs ja itselleen sopiva työ auttaa jaksamaan ja tulokset ovat sen mukaiset, päiväkodissa se näkyy lasten hyvinvointina, iloisina ja mukavina lapsina, uteliaina ja aina halukkaita oppimaan uutta...











-

.