Onko sinulla kuollut läheinen?

aikalailla päivälleen vuosi sitten, lauantaina tulee vuosi. Hän oli 25-vuotias juuri kihlautunut nainen, joka vain oli kokenut liikaa eikä ammattiavusta huolimatta jaksanut kauempaa.



Hän oli yksi parhaista ystävistäni. Alkuun syyttelinkin itseäni: miksen tajunnut kuinka paha olo hänellä oli, miksen tukenut enemmän, miksen herännyt hänen viimeiseen soittoonsa. Välillä mietin mitä hän olisi halunnut sanoa; syytellä, pyytää anteeksi vai sanoa vain hyvästi.



Myös vihaa olen tuntenut ajoittain; kuinka kukaan voi tehdä noin. Hänellä oli ympärillään ihmisiä, jotka välittivät ja halusivat auttaa! Ne ajatukset on onneksi jääneet vähemmälle..



Ikävä on kova ja päivittäin mietin häntä. Olen nähnyt unta, jossa hän soittaa minulle sen viimeisen puhelunsa. En vain ikinä pysty muistamaan minkälainen puhelu se oli.

50-kymppisenä. Meni aika nopeasti, en edes tiennyt Isän käyttäneen niin paljon alkoa, että maksa petti, ei ollut halunnut kertoa mitään. Kahdessa viikossa kaikki oli ohi. Hautajaisten jälkeen näin joitain unia, yksi oli varsin elävä, siinä Isä oli elossa ja mietittiin yhdessä miten voi olla elossa vaikka vasta haudattiin. Monesti kaupungilla tuli sellainen tunne, että Isä voisi tulla vastaan milloin vaan nurkan takaa, sitten muistin, että Isähän on kuollut. Nyt, kun kuolemasta on 6 vuotta ajattelen Isää ehkä viikottain. Haudalla käymme muutaman kerran vuodessa.

ja ajattelen häntä päivittäin - rakkaudella. Nykyisin paljon tyynempänä ja enemmän haikeana kuin murtuneena. Mutta kaksi vuotta meni surusta sekaisin jolloin vuorotellen vihasin häntä kun jätti minut (vaikka menehtyi sairauteen) ja vuorotellen mietin miten ikinä kestän menetyksen.



Ajattelen häntä päivittäin siksikin, kun elämässäni on mitä suurin lahja, kaunis tummaripsinen lapseni joka on kuin isänsä kuva.

Isäni kuolemasta tulee syksyllä 3 vuotta.



Uskon, että hänellä on nyt parempi olla kuin ikinä eläessään. Jälleennäkemisestä tulee riemuisa!



Olen saanut siitä vahvistuksen.

En ajattele enää päivittäin, mutta usein haikeudella muistelen meidän lyhyttä yhteistä taipaletta, jota kesti 6 vuotta.



Välillä pieni katkeruuskin on nostanut päätään, miksi niin ihana ihminen jätti minut, pienen lapsensa tänne ilman isää.



Monet teini-iässä kokemani ongelmat johtuvat hyvin pitkälti isättömyydestäni, tai niin ainakin uskoisin.



Kuoli siis oman käden kautta.

aivoverenvuotoon, en muista hänestä mitään, joten ei tule uniin. Lapseni luokkakaveri, hänen veljensä ja heidän isänsä kuolivat tapaninpäivänä -04 phuketissa. He tulevat kyllä mieleen toisinaan. ja varsinkin heidän eloon jäänyt äitinsä.

Av:lla minulle on kerrottu että olen hullu ja sairas kun olen vieläkin surullienen siitä.

Syvä osanottoni kaikille omaisen menettäneille.Nyt heillä on hyvä olla,minulle joskus ilmestyy kuolleita ihmisiä kun teen katsantoja,haluavat yleensä kertoa läheiselleen että kaikki on hyvin..



Voimia kaikille!!!