Tuliko kellään anoppi tai joku muu synnytyksen aikana oven taakse tai soitteli puhelimella?

sanot sen miehelles niin että tajuaa. Kertokoon äidilleen, mutta se on miehen tehtävä pitää anoppi aisoissa, hyvällä tai pahalla. Sun ei kuuluis joutuu tosta stressaamaan.

Ilmoittakaa vasta sitten, kun vauva on maailmassa. Niin mekin teimme esikoisen kohdalla.



Näin te vältytte turhilta kyselyiltä ja hössötykseltä - ja samalla isovanhemmat välttyvät turhalta jännittämiseltä.

eikö riitä, että laitatte sitten ryhmätekstarin kaikille: "Meille on syntynyt xxx tänään xx.xx.2010 klo xx. Oli xxxxg ja xxcm. Terv. Onnelliset vanhemmat. Ps. Vierailut sopivat vasta kotiinpäästyämme."



Miten voi joku muistaa anopille tai edes äidilleen soittaa siinä tohinassa. Me lähdettiin synnärille klo 3 yöllä ja klo 9 oli jo nyytti kainalossa, joten anoppi, kuten myös äitini ei ehtinyt yöllä kuin kylkeänsä kääntää. :)

ettei kerro asiaa kenellekään!

T: ap

ei ne sinne sairaalaan ulkopuolisia päästä ovien taakse soittelemaan.

Heti sairalaan tultuasi kerro kätilölle, että et missään tapauksessa ota vastaan puheluita, vieraita (ei niitä synnytyssaliin päästetäkään, onneksi) ja sinusta ei saa kertoa mitään, jos joku tiedustelee puhelimitse. Kerrot vielä, ketä kielto erityisesti koskee.



Ja nyt heti kerrot miehellesi, mikä sinua ahdistaa! Hän voi aivan hyvin kertoa äidilleen vasta kun vauva on jo syntynyt. Aika usein lähtö sairaalaan on yöaikaan, joten antaa anopin nukkua yönsä. Ja sitten mies itse kertoo äidilleen, milloin sopii tulla vauvaa katsomaan.



Tsemppiä sulle:)

Joo vähän hölmöä tuo äitini soittelu. Mutta periaatteessa ei häirinnyt minua, sillä kun synnytin ja kätilö oli se joka joutui juttelemaan äitini kanssa.



Kyllä muistelisin että esikoisen kohdalla äitini tuli sairaalaan käymään ehkä toisena päivänä (joutui järjestelemään kun matkaa oli). Seuraavien lasten kohdalla on tullut heti ensimmäisenä päivänä katsomaan, kun on ollut/ollut tulossa lapsia hoitamaan synnytyksen ajaksi.



Oli toisaalta kiva kun joku kävi sairaalassa katsomassa. Siellä oli helppoa, ei tarvinnut vieraille keittää kahvia ja eivät koko päivää viipyneet. Samalla sai sairaalassa tekemistäkin.



Sinun varmaan kannattaisi anopille sanoa suoraan että synnytyksen aikana haluat olla omissa oloissasi. Voit tietenkin valtuuttaa miehen vaikka soittamaan välissä anopille synnytyksen etenemisestä, jos tuo rauhoittaa anoppia. Tällä tavoin et joudu itse kohtaamaan tuolloin anoppia.



Jos haluat olla rauhassa myös synnytyksen jälkeiset päivät, niin voithan tietenkin tästä myös ilmoittaa anopille. Ilmoitat että kerrot sitten kun voi tulla katsomaan vauvaa. Tai laita miehesi kertomaan tämä asia. Sama varmaan kannattaa kertoa muillekin jotka oletat tulevan vauvaa katsomaan.



Toisaalta uskon että anoppisi voi olla kiinnostunut näkemään vauvan syntymän jälkeen, joka on ihan ymmärrettävää. Varmaan on hänellekin suuri tapahtuma kyseessä kun syntyy uusi lapsenlapsi. Tosin anoppisi joutuu sitten hillitsemään kiinnostuksensa ja odottelemaan sen mukaan miten olet valmis anopin kohtaamaan.

Olen vai lukenut kauhulla kertomuksia ns. 3 päivän ensisynnytyksistä.. Että supistukset alkavat pieninä ja kestävät monta päivää.. Kai siitäkin ajasta jotenkin selviää kertomatta jos niin kauan kestää?? Jos anoppi oven takan niin pakoilee jne.

Pyydä hoitohenkilökunnalta etteivät ilmoittaisi huonettasi, sillä et ota vastaan vieraita. Merkintä tietokoneelle tästä. Jos kuitenkin haluat nähdä anoppisi, niin voithan käydä yhdessä vauvan kanssa sairaalan kahvilassa. Kännykät taitavat toimia sairaalassakin nykyisin. Kutsu siis anoppi kahville ja puhu laveasti, että aiot olla sairaalassa vielä useita päiviä. Sitten vaan rauhassa kotiin lepäämään pariksi päiväksi.. Ja jos liian aikaisin kyselee, niin kutsut käymään vasta kun haluat. Eka lapsenlapsiko?

Pois tuo valitus! Sanot topakasti miehellesi että tämä on sinun elämäsi jännittävin ja isoin asia, ja sinä haluat että olette sen ajan ja myös siitä toipuessanne keskenänne. Piste. Saa ilmoittaa äidilleen (jos välttämättä haluaa) mutta muuten tehköön selväksi että te palaatte sitten asiaan kun tiedotettavaa on.



Sinulla ei ole MITÄÄN VELVOLLISUUTTA raportoida synnytyksen kulkua tai omaa vointiasi ennen kuin haluat.



Itselläni ensimmäisessä synnytyksessä supistukset alkoivat todellakin hitaasti ja jouduin sairaalaan 2,5 vuorokaudeksi ennen käynnistystä. En tuona aikana puhunut edes oman äitini kanssa kertaakaan. Mies hoiti yhteydet ulkomaailmaan.



Jokainen synnyttää niin kuin ITSELLE on paras, se ei kuulu muille!

...Kiitos vinkeistä tähän asti. Anoppini kolmas lapsenlapsi. Mieheni veli eronnut eikä nää niitä kahta pientä enää kovin usein. Anoppi selitteli juuri ennen lomaansa miten menee sinne nykyään käymään (mieheni veljen exän luo) kysymättä oven taakse koska hänestä tuntuu että exä tahallaan yrittää venyttää lapsien ja anopin tapaamis välejä. Esim. 3 viikkoa on anopilleni erittäin ptka aika! Taisi siinä vähän vinkkailla minulle rivien välistä.....

Moni on sanonut ettei sitä synnytyksen alkua tarvitse kertoa. Jos kyseessä kuitenkin pidempi synnytys tai anoppi soittelee ja kukaan ei vastaa, niin eiköhän se anoppikin tajua että jotain tapahtuu? Salaaminen ei välttämättä aina onnistu. En minäkään kertonut äidilleni ensimmäisen synnytyksen alkamisesta, mutta kummasti tuo sai ongittua sen selville.



Itse kannatan salaamista enemmän reilusti suoraan puhumista. Näin kaikki tietätävät missä mennään.



Itse yrittäisin asettua tässä myös anopin asemaan. Silloin kun isovanhemmat odottavat ja ovat innokkaita ja jos ilmoitetaan vauvan syntymä vain tekstiviestillä ja halutaan olla alkuun rauhassa kuten ehdotettu, niin heistä voi tuntua että heidät halutaan jättää ulkopuolelle. Minusta tuo ehdotettu tuntuu aika tylyltä uusien isovanhempien kohdalla. Kivempi olisi etukäteen kertoa asiasta ja ehkä perustella syitä. Voisiko miehesi edes soittaa ja jutella anopille synnytyksen jälkeen?

Pois tuo valitus! Sanot topakasti miehellesi että tämä on sinun elämäsi jännittävin ja isoin asia, ja sinä haluat että olette sen ajan ja myös siitä toipuessanne keskenänne. Piste. Saa ilmoittaa äidilleen (jos välttämättä haluaa) mutta muuten tehköön selväksi että te palaatte sitten asiaan kun tiedotettavaa on. Sinulla ei ole MITÄÄN VELVOLLISUUTTA raportoida synnytyksen kulkua tai omaa vointiasi ennen kuin haluat. Itselläni ensimmäisessä synnytyksessä supistukset alkoivat todellakin hitaasti ja jouduin sairaalaan 2,5 vuorokaudeksi ennen käynnistystä. En tuona aikana puhunut edes oman äitini kanssa kertaakaan. Mies hoiti yhteydet ulkomaailmaan. Jokainen synnyttää niin kuin ITSELLE on paras, se ei kuulu muille!

Mitään velvollisuutta isovanhempia kohtaan ei tosiaan ole. Saa tosiaan tehdä niinkuin itselle on parasta. Mutta kannattaa aina muistaa että se ei välttämättä ole hedelmällisin tapa. Tässä voisi olla vanha sanonta paikallaan: "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan".

Osaatteko te muut äidit asettua mielessänne ehkä tulevaisuudessa anopin asemaan? Miltä teistä tuntuisi samassa tilanteessa?

Siitä olen yhtä mieltä että anoppia voi vähän suitsia, mutta ei silti tarvitse tyly olla.

Olen vai lukenut kauhulla kertomuksia ns. 3 päivän ensisynnytyksistä.. Että supistukset alkavat pieninä ja kestävät monta päivää.. Kai siitäkin ajasta jotenkin selviää kertomatta jos niin kauan kestää?? Jos anoppi oven takan niin pakoilee jne.

Eikö tuo pakoilu toisi enemmän stressiä? Aikuinen ihminen voisi ottaa vastuun elämästään ja opetella sen verran sosiaalisia suhteita että osaa kertoa oman mielipiteensä suoraan, mutta kohteliaasti toisille.

Olet kyllä ihan oikeassa ja päätön juuri että ensimmäistä kertaa yritän puhua anopilleni. Pakoilen anoppia koska nään miten kukaan hänen kolmesta lapsestaan tai hänen miehensä eivät ole oikeassa hänen mielestään vaikka puhuvat omistatarpeistaan yms. hänelle. Ja olen oppinut tämän mallin myös seuraamalla mieheni perhettä, kaikki välttelevät hänelle asioista kertomista jossain määrin. Aion mennä hänen kanssaan kävelylle ja puhua suoraan. Jännittävää nähdä arvostaako hän minua.6



Onneksi olen oman perheeni kesken tottunut puhumaan kaikesta, joten keskustelu ei jännitä. Vain seuraamalla miehen perhettä olen oppinut että anopille ei kannata yrittää puhua. Ehkä yllätn iloisesti, ehkä en. T:ap