Saisiko ideoita ruuista juhliin, samoin jälkkäristä?
Pidämme lokakuun lopussa pienet kekkerit tuttaville. Kutsuja lähetämme n. 50 joten realistista on että 40-45 hlöä saapuisi. Itse teemme ruuat ja mielikuvituksettomana ihmisenä ehdotuksia ottaisin ilolla. Mieluusti ei mitään järjettömän kallista, kylmänä tarjottavaa, helppoa asettaa tarjolle ja jotain mitä voisi etukäteenkin jo tehdä.
Samoin olen miettinyt jälkkäriä, enkä keksi mitään järkevää. Kahvia ei keitetä ja olisi kiva jos sekin olisi suht helppotekoista.
Kaikki ideat otetaan mieluusti vastaan.
Kommentit (13)
ja voin olla väärässä mutta jos on n. 40 henkeä niin perinteiset tapas herkut moiselle määrälle voivat tulla melkoisen kalliiksi. Salattibaari voisi olla parempi vaihtoehto.
Samoin tuota paistosta joutuisi tekemään hurjan monta vuoallista enkä tiedä olisiko se kylmänä hyvää?
Eli lisää ehdotuksia otetaan!!!
kotikeittiössä amatöörin tekemänä 50 hengen ruoat on aika vaativa juttu! Ruokaa pitää olla aika paljon, joten ihan mitä tahansa ei kannata yrittääkään.
Miten "hienoa" ruoan on oltava?
Kiusaukset on helppo tehdä isollekin porukalle, esim janssonin kiusaus, vihreäsalaatti, patonkia ja levitettä.
KEitto on myös kohtuu helppo, esim poro- tai hirvikeitto, Lapin äijän keitto, lohikeitto tms. KEitto on helppo tehdä etukäteen ja lämmittää sitten, kun ruokailun aika on.
Kylmään pöytään voisi laittaa erilaisia kaloja (silli, graavi, kylmäsavu, lämminsavu, silakkarullat), perunasalaattia ja vihreää salaattia + jotain savulihaa tai paahtopaistia.
Onko kotisi lähellä joku hyvä kalasavustamo tai lihasavustamo? Yksi vaihtoehto olisi hakea sellaisesta valmista lihaa tai kalaa ja tehdä itse pari salaattia lisukkeeksi.
Jälkiruokana jäätelö olisi helppo. Sitä voisi olla useampaa lajia + marjoja tai suklaa- /kinuskikastiketta.
Esim. kakun tekeminen tuolle porukalle edellyttää aika isoja kylmäsäilytystiloja, jotta kakut kaikkien muiden ruokien lisäksi saa kylmään.
Itsetehtyä perunasalaattia
Vihersalaattia (erivärisiä salaatteja, kurkkua, tomaattia) ja erillisiin kulhoihin esimerkiksi fetaa, aurinkokuivattua tomaattia, marinoitua artisokkaa ja/tai munakoisoa, oliiveja, krutonkeja
Paahtopaistia ohuina siivuina
Savulohta (kokonaisena tai fileenä, sitruunanlohkoilla koristeltuna)
(prinssinakkeja ja lihapullia, jos siltä tuntuu)
Maalaisleipää, patonkia, ruisleipää, oikeaa voita ja jotain hyvää levitettä
Mascarponea, sitten annos kippoihin seuraavasti: pohjalle balsamicokastiketta hiukan, päälle kasa tuota vaahtoa ja päälle kourallinen mansikoita. Helppoa ja älyttömän hyvää!
Mascarponea, sitten annos kippoihin seuraavasti: pohjalle balsamicokastiketta hiukan, päälle kasa tuota vaahtoa ja päälle kourallinen mansikoita. Helppoa ja älyttömän hyvää!
Missä kotiolosuhteissa säilyttää 50 kippoa kylmässä ennen tarjoilua?
Saman idean voi varmaan toteuttaa niin, että tekee isoon kulhoon ja jokainen ottaa siitä.
Mascarponea, sitten annos kippoihin seuraavasti: pohjalle balsamicokastiketta hiukan, päälle kasa tuota vaahtoa ja päälle kourallinen mansikoita. Helppoa ja älyttömän hyvää!
Missä kotiolosuhteissa säilyttää 50 kippoa kylmässä ennen tarjoilua?
Saman idean voi varmaan toteuttaa niin, että tekee isoon kulhoon ja jokainen ottaa siitä.
etukäteen. Ennen tarjoilua ne vuokaan ja kastike seuraksi ja uuniin lämpiämään.
Perunoita ja pari erilaista salaattia.
Jälkkäriksi hedelmärahkaa.
alkupalaksi tomaatti mozzarella salaattia
pääruokana lasagne, teet isoihin vuokiin valmiiksi ja paistat juuri ennen tarjoilua
jälkkäriksi isoihin vuokiin tehtyä tiramisua
lämmintä ruokaa tuskin pystyn tarjoamaan koska emme juhli kotona ja lämmitysolosuhteet eivät ole hyvät.
Joten kylmistä tarjottavista vinkkejä vielä otettaisiin vastaan. Ja jälkkäreistä :-)
ei sotkeennu astioitakaan liikaa. Jälkkäriksi vaikka naminami-vanukkaat kaikille. Nekään ei maksa paljoo.
Hyviä ideoita oot saanu, mutta ei kelpaa eikä itelläkään oo vissii mielikuvitusta?? Jätä juhlimatta, jos tuottaa tuskaa.
ei sotkeennu astioitakaan liikaa. Jälkkäriksi vaikka naminami-vanukkaat kaikille. Nekään ei maksa paljoo. Hyviä ideoita oot saanu, mutta ei kelpaa eikä itelläkään oo vissii mielikuvitusta?? Jätä juhlimatta, jos tuottaa tuskaa.
Minä jo viestissäni sanoinkin että ei ole mielikuvitusta liiaksi- ikävä kyllä. Siksi neuvoa kysyinkin Ja arvostan toki vieraitani liiaksi tarjotakseni nakkeja suoraan paketista. Astioita saa sotkeentua, vaikka kuinka moukkamaista on niin kertakäyttöastioita vaan peliin. Ja toki yritän selvitä suht edullisesti mutta en tietenkään ilmaiseksi. Eli kiitos vinkistä mutta tämä ehdotus ei kelpaa.
Vinkkejä ottaisin kyllä mielelläni vielä vastaan jos kenelläkään riittää inspiraatiota miettiä.
lihasta, kanasta, kalasta,pelkkä kasvis. kaikille löytyy mieluinen.
Espanjalaisttyylinen tapas-pöytä ja sit vielä salaattibaari, josta kukin vois koota oman salaattinsa kun asettelee ainekset eri astioihin? Lisäksi patongit tms. + levitteet, juomat..
Jälkiruuaksi vaikkapa nektariini-omena-luumu-ananas tms. paistos + vaniljavaahto.