Töihinpaluu ja perhe, sisältää ahdistusta.
Olin monta vuotta kotiäitinä, nyt VIHDOIN sain töitä ja elämäni suunta on vain ylöspäin, olen(tai siis olin) iloinen ja innoissani. Mutta mun mieheni valittaa, kun meillä ei enää ole yhteistä aikaa kuten ennen. Eilen koko asia kärjistyi perheriitaan ja sain kuulla asioita, joita en halunnut kuulla. Nyt mua ei enää innosta tuo duunikaan. Mulle tuli tunne, että teen niin tai näin, aina teen väärin ;-(. itkettää.
Kommentit (5)
tosin sillä tavoin etä työni on jatkuvaa epävarmuutta ja säänn työttömyyttä josta sitten kuulen.
Sanopa sille ukollesi että ei voi saada rusinoista pullasta ja että kasvaa aikuiseksi=hänenkin panostaan tarvitaan jatkossa koska vaimo ei ole vain kyökkipiikana ja kotihengettärenä.
miksi se ei vain voi iloita mun puolesta? Töissä sekin on, mulla aika paljon iltavuoroja ja lapsi joka toinen viikko meillä. Tuntuu, että se inhoaa sitäkin jo ja arvostelee mua lapsen hoitamisesta, en tee mitään niinkuin hän haluaisi. Ei siis ole lapsen isä. ap
en siedä itseeni ja lapseeni kohdistuvaa arvostelua yhtään. En koskaan halua kenellekään mitään pahaa, inhoan riitelyä, ja nyt me ei muuta tehdäkään ;-( ap
yhteistä aikaa? Miestä taitaa vaan ketuttaa se, että nyt joutuu osallistumaan kotihommiin kun aikaisemmin ei tarvinut?