Jättäistkö tällaisen miehen?

Tai siis lähinnä ihmettelen, miksen jo ole sitä jättänyt, kun kaikki on taas ihan päin p:tä.



Siis tällainen:

- juo PALJON. Ei ole juuri koskaan varsinaisesti humalassa, mutta tissuttelee joka päivä useamman kaljan. Tekee raskasta työtä ja pitkiä päiviä yrittäjänä, joten ymmärrän rentoutumisen tarpeen, kun tulee kotiin, mutta kaljaa menee jo ihan liikaa ja tölkkejä kerääntyy joka paikkaan.

- ei tee mitään lasten kanssa. Meillä on kaksi lasta, 5- ja 1,5-vuotiaat. Minä hoidan ne 99-prosenttisesti täysin yksin alkaen päivittäisistä rutiineista kerho-, lääkäri- ja muhin asioihin.

-ei tee koskaan minunkaan kanssani mitään, paitsi seksiä. Minua ei nykyään huvita enää ollenkaan, koska halveksun ja inhoan miestäni.

- miehen elämän ykkösasiat ovat kalja, työ, työ ja työ. Ja sitten telkkari ja XBoxin peluu, joka on hänen ainoa harrastuksensa. Ja sitten ehkä jossain ajatuksen tasolla lapset ja perhe. Mies toistelee, kuinka kiva on asua sellaisella alueella, jossa on rauhallinen oma piha ja lapset saavat leikkiä ulkona (isompi ilman jatkuvaa valvontaakin, saa pyöräillä pihatiellä jne.) mutta ei tee koskaan mitään pihatöitä (viime talvena tein kaikki lumityöt yksin, kahden lapsen kanssa! Ja lumitöitä oli, kuten ehkä muistatte.)

- ei ota minua tai lapsia huomioon missään päätöksenteossa tai tekemisissään.



Hyvät puolet:

-voin luottaa ettei ole väkivaltainen tai uskoton.



Mutta se ei oikein riitä, että miehen hyvä puoli on jotain, mitä hän ei ole.



Meillä oli iso kriisi viime joulun aikaan, ja tilanne kärjistyi niin, että ilmoitin lähteväni. Etsin jo uutta asuntoa, kun mies sitten rupesi anelemaan että yritettäisiin vielä. Oli tosi katuvainen (silloin tilanne oli vielä pahempi kuin nyt). Laadin hänelle selkeän listan, minkä kaiken on muututtava, jos me aiotaan yrittää vielä, ja mies yritti oikein tosissaan. Pari kuukautta. Sitten ajauduttiin taas samaan paskaan.



Me ollaan oltu yhdessä kohta 11 vuotta. Kai se on vaan vaikea lähteä, kun ei oikein edes tiedä muusta. Ja lapset on mulle maailman tärkeimmät, ajattelen aina ensin niitä.



Anteeksi sekavuuteni. Mitähän tekisin, onko mitään tehtävissä?